SOCIAL MEDIA

torstai 2. elokuuta 2018

Voiko kaikki hyvä tapahtua kerralla?

Tällä hetkellä voin sanoa olevani äärettömän onnellinen, hämmentynyt ja kaikinpuolin tyytyväinen elämääni. Olen pohtinut viime viikot, voiko kaikki hyvä oikeasti tapahtua yhtä aikaa ja olen tullut siihen päätelmään, että se todellakin on mahdollista! Nämä muutokset elämässäni ovatkin syitä siihen, miksi blogi on elellyt hetken hiljaiseloa, mutta nyt on aika kuuluttaa teillekin onnellisuuteni aiheet!

Kaksi viikkoa sitten, keskellä helteisen paahtavaa keskiviikkoa, Mikko pyysi minua vaimokseen! En ollut mitenkään osannut aavistaa kosintaa - etenkään en osannut ajatella, että se tapahtuisi silloin, kun olen vähän vähemmän edustavan näköinen seitsemän tunnin työpäivän jäljiltä hiukset sekaisin ja hiki otsalla helteestä. Mutta jälkeen päin ajateltuna se oli juuri niin täydellinen ajoitus - Mikko rakastaa minua juuri minuna itsenäni kuten minäkin häntä, viis siitä, onko ulkokuosi tiptop! Ja kyllähän monet naurahtelivatkin, että jos minun olisi käsketty meikata ja laittaa mekko päälle, olisin todennäköisesti arvannut jotain erityistä tapahtuvaksi! Nyt kaikki tuli täytenä yllätyksenä - ihan parasta! <3

IMG_8552
IMG_8568
Kuvat: Tuuli

Kosinnan aiheuttama kestohymy ei ole tainnut vieläkään kadota kasvoiltani kuten ei myöskään pari päivää kosimisen jälkeen, jolloin astelin elämäni ensimmäiseen oman alan työhaastatteluun. Kyseessä oli eskariopettajan paikka, joka alkaisi elokuun alussa ja päättyisi toukokuun lopussa. Olin jo mielettömän onnellinen, että minut oli pyydetty haastatteluun, sillä yliopistokaupungissa ei ole ihan kiveen kirjoitettu, että jokainen hakemuksen laittanut pääsee haastatteluun - enkä ollut minäkään ikinä ennen päässyt. Ajattelin, että kävi miten kävi, ainakin saan kokemusta siitä, mitä haastatteluissa kysytään ja pystyn tulevaisuudessa hyödyntämään tätä tietoa - tietenkin tein parhaani paikan saamiseksi, mutta samaan aikaan mietin, että varmasti löytyy joku kokeneempi tai jo valmistunut hakija, joka lopulta saa paikan.

Viime perjantaina puhelimeni vihdoin soi (epäilin sen olevan jo rikki, sillä odotin kahta soittoa, eikä kumpaakaan ollut kuulunut, vaikka miten olin tuijottanut luuria!). Soittaja oli sama nainen, joka haastatteli minua ja hän halusi tietää, miten haastattelu oli omasta mielestäni mennyt. Totesin sen menneen mielestäni ihan hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen oman alan työpaikkahaastatteluni ja vaikka olin unohtanut kertoakin paljon asioita, jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis haastattelun jälkeen. Haastattelija oli samaa mieltä, että hyvin oli mennyt, mutta odottelin hänen vain lausuvan lohduttelevasti sanat "hyvin meni meistäkin, mutta nyt emme valitettavasti valinneet sinua". VAAN TOISIN KÄVI! Luurista kuuluikin lause "haluaisimme sinut meille töihin"!

IMG_8573

Onnenkyyneleet alkoivat valua silmistäni ja koko tilanne tuntui niin epätodelliselta! Nainen kyllä vakuutteli, että tämä on ihan totta ja alkoi kertoa toimintaohjeita tulevaa varten. Kirjoitin ilosta vapisevin käsin yhteystietoja ja osotteita ylös, kunnes puhelun jälkeen kiljuin riemusta ja hypin  onnellisena tasajalkaa keittiön lattialla! Minusta tulee ihka oikea eskariope!! Eilen kävin tutustumassa esimieheeni ja talon tapoihin ja jäi todella hyvä tunne siitä, että maanantaina alkaa aivan uudenlaiset työt, jotka on kuin miulle tehty - ja mikä parasta, ympärilläni häärää kuusi muutakin eskariopea, joiden kanssa voidaan tehdä yhteistyötä!

Näiden onnellisten tapahtumien lisäksi yliopistolla on uudistunut opetussuunnitelma ja näyttää siltä, että suuren osan jäljellä olevista kursseistani pystyy tenttimään sähköisessä tentissä eli itse haluamanani ajankohtana! Tähän asti olen elänyt siinä uskossa, että vain tietyt päivät sopivat tenttimiseen, mutta nyt vaihtoehtoja tuli rutkasti lisää ja valmistuminen voi olla lähempänä kuin uskonkaan! Mutta tämä asia tarkentunee maanantaina, kun yliopistohenkilökuntaa palailee lomilta ja he voivat vahvistaa, voiko miulla oikeasti käydä näin hyvä tuuri vielä opintojenkin kanssa!

IMG_8572

Tässä siis suurimmat syyt miun blogihiljaisuuteen; isoja juttuja, onnellisia juttuja <3 Mitä teidän elämäänne kuuluu ja tuntuuko teistäkin joskus siltä, että kaikki hyvä vaan tapahtuu yhtä aikaa?

16 kommenttia :

  1. Sydämelliset onnittelut sekä kosinnan että työpaikan johdosta. Sinulla on ollut ihan supermukavia tapahtumia viime aikoina. Elämä ei hymyile vaan se suorastaan nauraa juuri nyt iloista. Voi miten ihanalta nämä molemmat kuullostavat <3 Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kyllä ollut todella onnekas ja onnellinen olo! <3

      Poista
  2. Ihania uutisia! Onnea kosinnasta sekä työpaikasta! Mä niin muistan sen pölhökustaahymyn, joka kesti kosinnan jälkeen viikkokausia... <3

    Noi e-tentit on parhaita. Minäkin tein keväällä lyhyiden työpäivien jälkeen, kun oli aikaa ajella Jyväskylään tai lauantaisin. Ja nyt kesälläkin sai valita mieleisensä päivän ja kellonajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pölhökustaahymy taitaa edelleenkin olla miulla päällä, kyllä sitä riittää iloa pitkäksi aikaa! Ja kyllä, e-tentit on huippuja, voi kun kaiken voisi tenttiä niin :D

      Poista
  3. Paljon onnea teille :) Kyllä vaan monta hyvää asiaa tulla yhdellä kertaa...

    VastaaPoista
  4. Suuren suuret onnittelut kosinnan ja työpaikan johdosta! Ilo ja onni oikein paistaa läpi tästä tekstistä :) <3

    VastaaPoista
  5. Onnea! Paljon ihania asioita sinulla. <3

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, kun sulle on tapahtunut noin paljon hyvää <3 Onnea kihlautumisesta sekä työpaikasta :)

    VastaaPoista
  7. Hurjasti onnea positiivisista asioista :)

    VastaaPoista
  8. Miun piti kommentoida jo aikaisemmin, mutta ollaanhan onneksi juteltu jo whatsappin välityksellä näistä asioista! <3 Oon kyllä hurjan onnellinen siun puolesta, ihan kaikkien asioiden suhteen!! <3 :) Kosintaahan tässä oltiin jo odoteltukin, ja nyt se viimein kävi toteen ;) Ja tuo uusi työ vaikuttaa todella hyvältä, ihanaa että sait kyseisen paikan!

    Näistä kuvista tuli kyllä tosi kivoja, mitä silloin viimeeksi napsittiin <3 Pian nähdään! :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun kommentti oli jäänyt odottelemaan tarkastusta ja nyt vasta huomasin sen :D Mutta kiitos vielä ja oli kyllä ihana nähdä! <3 Toivotaan, että pian taas uudelleen!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)