Saako opettaja blogata?

Kun julkaisin pitkästä aikaa uuden postauksen alle viikko sitten, mietin, että se on ensimmäinen postaus, jonka julkaisen opettajaurani aikana. Eihän sitä postauksesta kukaan tiennyt, sillä sairastelupäivien vinkit eivät sinänsä linkity milläänlailla opettajuuteen, mutta kuitenkin julkaisunappulaa painaessani mietin, saako opettaja blogata. Pitäisikö minun luopua harrastuksestani? Mitä, jos joku oppilaani jonain päivänä lukee blogiani? Tai jonkun vanhemmat!

Työskentelen tällä hetkellä eskariopena ja opetettavat lapset ovat pikkuruisia 6-vuotiaita. En usko, että he itse ainakaan blogiani lukevat. Tulevaisuudessa saatan toki opettaa vanhempia oppilaita, jotka voivatkin blogini löytää. Entäpä lasten vanhemmat? Ehkä, ehkä ei. Olen pitänyt työni aina erillään blogihommistani, sillä minusta ei ole kiva sekoittaa harrastusta ja työtä - ja muutenkaan työasiat eivät kuulu mielestäni nettiin ruodittavaksi. Ainakaan siis eskarikuulumisten vuoksi kenenkään ei kannata blogiani ryhtyä lukemaan, sillä en aio jatkossakaan sekoittaa työtä ja vapaa-aikaa.

Opettajiin liitetään monesti tietynlaisia oletuksia; eihän opettaja nyt voi toimia niin ja näin ja kansankynttilöiden kuuluu reagoida asioihin tällä ja tällä tavalla. Opettajat varmaankin harrastavat aina jotakin kulttuuriin liittyvää ja hienoa, kasaavat ostoskärryihin vain ravintosuositusten mukaisia elintarvikkeita sekä toimivat ja puhuvat hillitysti ja hallitusti hyvää yleiskieltä myös vapaa-ajallaan. Lista on lopulta aika pitkä ja tasaisin väliajoin sitä kuulee jonkin uuden hauskan yksityiskohdan opettajaihmisistä.

Onko bloggaaminen kulttuurin liittyvä hieno harrastus? Kuuluvatkohan nakit ravintosuosituksiin edes viikonloppuisin? Haittaakohan, jos kotona puhuu sekaisin Tamperetta ja Joensuuta? Olenkohan huono opettaja, jos kirjoitan blogissani, että sokeriin voi jäädä koukkuun tai että olen ollut dietillä? Positiivista ainakin on, että viimeisimmän Onnenpyöräjakson myötä tiedän, että bloggaaminen on osa (media)kulttuuria eli listalla on ainakin yksi synti vähemmän.

Olen blogiurani alkuajoista tiedostanut sen, että kaikki, mitä nettiin kirjoittaa, voi jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi. Siksi ei ole koskaan tullut mieleenikään kirjoittaa henkilökohtaisimmista asioista koko kansalle - miksi ylipäätään haluaisin, että joku tuntematon herra tai rouva x tietäisi, mitä elämässäni tapahtuu milläkin hetkellä. Minusta henkilökohtaisimmat asiat on hyvä pitää poissa somesta - toki niillä saa lukijoita, kommentteja ja mediahuomiota, mutta en välittäisi maksaa yksityisyyttäni blogisuosiosta. Voin seistä kaiken sen takana, mitä blogissani kirjoitan ja se on mielestäni hienoa.

No, saako se opettaja sitten blogata? Tiedän aika monta bloggaavaa opettajaa eikä se ainakaan heidän ammattimaisuuteensa vaikuta. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, saako poliisi tai sivistystoimenjohtaja blogata. Kyse on ennemmin siitä, mistä bloggaa; opettaja voi pitää huolta sisäisestä ja ulkoisesta hyvinvoinnistaan, olla kiinnostunut kosmetiikasta, elokuvista tai kirjoista, harrastaa vapaa-ajallaan matkustelua ja kuntosalia, joten miksi hän ei voisi myös blogata näistä aiheista.

Usein pohditaan myös, millaisia kuvia opettaja saa somessa julkaista. Tiedän, ettei kenenkään vapaa-aikaa voi lähteä loputtomasti rajoittamaan, mutta en pidä hyvänä ideana esimerkiksi bikinikuvia somessa. Toisaalta en pidä niitä hyvänä ideana, vaikka en olisi opettaja. Yritän ajatella asian aina niin, että kaikki se materiaali, mitä nettiin laitan, täytyy olla sellaista, jonka voin hyvillä mielin löytää työpöydältäni maanantaiaamuna siten, että kaikki työporukan jäseneni olisivat sen voineet nähdä tai lukea. Jep, bikinikuva ei kuulu niihin materiaaleihin.

Olen oppilaiden kanssa tavallinen aikuinen (joka nyt sattuu olemaan myös opettaja), jolle voi kertoa huolet ja murheet, jonka kanssa voi pelata muistipeliä, mutta jota pitää myös totella kuten ketä tahansa aikuista. Jos joku kertoo kotona vietettävästä pizzaperjantaista en ajattele, että voi miten epäterveellistä, vaan voin tokaista takaisin, että kiva, että vietätte yhdessä aikaa, pitäisiköhän itsekin tehdä pizzaa. Opettaja ei ole mikään yli-ihminen, ainoa oikea ammattimainen kasvattaja lapsille tai mallikansalaisen perikuva. Opettajakin tarvitsee neuvoja, haluaa oppia uutta ja syödä nakkeja ja ranskalaisia lauantai-iltana saunan jälkeen, jos tekee mieli. Miksi siis opettaja ei voisi blogata? 

Harrastukset eivät vähennä ammattitaitoani; olen muutamaa kurssia vaille valmis kasvatustieteiden maisteri ja sitä titteliä opiskellessani olen oppinut todella paljon kasvattamisesta, opettamisesta ja koulumaailmasta. Työ opettaa minulle kuitenkin jatkuvasti lisää samoin kuin ihmiset ympärilläni, media, itseopiskelumateriaalit ja muut vapaa-ajallani eteen tulevat asiat. Kuntosalillakin voi oppia uusia kehonpainoliikkeitä, joita voi käyttää vaikkapa koululiikunnassa - blogatessa voi oppia rentoutumaan mielipuuhan parissa, jolloin arjessakin jaksaa paljon paremmin.

Saako opettaja blogata? Mitä ajattelisit, jos oman lapsesi opettaja pitäisi blogia? Onko bloggaaminen harrastus siinä missä kuntosalikin vai mikä sen erottaa muista vapaa-ajanviettotavoista?