SOCIAL MEDIA

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Tytöt tahtoo pitää hauskaa, ne tulee läheltä ja kaukaa

Onnistuneesta viikonlopusta kertoo kai muun muassa se, että kuvien räpsiminen unohtuu kokonaan ja kaikki keskittyminen menee yhdessä olemiseen, höpöttelyyn, nauramiseen ja yhteiseen tekemiseen. Rakas siskoni Elli hurautti bussin kyydissä perjantai-iltana miun luokse kylään ja vietettiin siskosten laatuaikaa kaikki nämä kolme päivää. Tänä aamuna olin ihan hämmentynyt, miten aika kuluikin niin nopeasti, tuntuu, kuin vasta oltaisiin treffattu toisemme bussiasemalla!

Ollaan aina pienestä pitäen oltu Ellin kanssa tosi läheisiä. Varmasti myös vain kahden vuoden ja kolmen päivän ikäero vaikuttaa siihen, että ollaan pystytty leikkimään paljon yhdessä ja oltu kiinnostuneita samoista asioista suunnilleen samoihin aikoihin. Muistan, kuinka pienenä tehtiin esimerkiksi vaihtokauppaa leikeistä; Elli tykkäsi leikkiä Bratzeilla ja minä tulevana opettajana rakastin koulu-leikkiä. Kun molemmat suostuivat (joskus kirjallisinkin sopimuksin) leikkimään toistensa suosikkileikkejä, tekemistä riitti moneksi päiväksi - ja enhän minäkään millään olisi malttanut luopua Bratz-leikeistä, vaikka sitä oli leikitty jo monta päivää!

sisko

Näin vähän vanhempana kiinnostuksenkohteet ovat suuntautuneet ehkä hieman eri suuntiin, mutta aina löytyy yhteistä tekemistä ja puhumista, kun toisemme nähdään. Elli on todella muotitietoinen ja tykkää kauneuteen liittyvistä jutuista - ja onhan hän todella kaunis itsekin <3 Mie olen vähän sellainen laittautuja, että siitä mennään, mistä aita on matalin ja tänä viikonloppunakin oli hauska panostaa oikein kunnolla ulkonäköön; kokeilla esimerkiksi uusia meikkejä ja erilaisia rajaustyylejä. Kun on kunnon opettaja, innostuu itsekin kokeilemaan kaikkea uutta.

Emma Karoliina
Shoppailu on myös yksi meidän suosikkipuuhista; aina, kun Elli tulee Joensuuhun, kierretään kaikki kaupat läpi ajan kanssa, sovitellaan rauhassa (ilman, että täytyy miettiä, tylsistyvätkö miehet - onhan heillä toisensa seurana, kun tytöt shoppailee :D) ja tehdään kivoja löytöjä, joita ei tulisi yksin välttämättä edes harkittua. Aika mielettömän kivat löydöt tehtiin eilenkin, mutta niistä lisää myöhemmin! Sen verran voin todeta, että jotain kauan etsittyä ja niin ihanaa päätyi mukaan ostoskassiin... ;)

Iltaisin höpötettiin kaikista jutuista maan ja taivaan väliltä, naurettiin ihan kippurassa, saunottiin, herkuteltiin hyvillä ruuilla ja otettiin ihan rennosti. Mikä onkaan parempaa kuin viettää kiireetöntä aikaa itselle mielettömän rakkaan ihmisen kanssa <3 Sanoinkin Ellille, kun vein häntä takaisin bussiasemalle, että minua harmittaa, että ei enää nähdä niin usein, kun asun näin kaukana. Kun oli tottunut aina olemaan toisen kanssa, tuntuu kurjalta, ettei nähdä enää niin usein. Onneksi on puhelimet, netti ja mahdollisuus vierailla toisen luona - rakkaan ja parhaimman siskon luona <3

Emma Karoliina
Koska vesi alkaa valua silmistä tätä kirjoittaessa, taitaa olla parempi ryhdistäytyä ja juoda lasi vettä - kohtahan mie taas nään miun perheen, kun menen Ylöjärvelle <3

7 kommenttia :

  1. Emmaaa ❤ ihana kirjotus!! Oli kyllä ihan sairaan kiva viikonloppu ja toivottavasti tuut pian taas tänne päin, oot rakas ☺

    VastaaPoista
  2. Oi, kuulostaa ihanalta viikonlopulta! ♥ Kiva kuulla että teillä on noin läheiset välit siskosi kanssa :)) Itsellänikin on hyvät välit siskooni, mutta ehkä 8 vuoden ikäero osaltaan vaikuttaa siihen, että kiinnostuksenkohteemme on hieman eri asioissa kummankin eri elämäntilanteen takia :) Silti on kuitenkin ihana aina nähdä, kun mekin asumme eri paikkakunnilla nykyään. Ihanan näköisiä ruoka-annoksia tässä postauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulostaa niin ihanalta sisarussuhteelta teilläkin! <3 Mutta näin aikuisena ikäerot ihmisten välillä kaverisuhteissakaan ei tunnu niin suurilta, joten miksi sisarussuhteissakaan pitäisi :)

      Poista
  3. Oikein hyvänmielenpostaus! Ihanaa, että välit omaan siskoon on noin läheiset :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)