SOCIAL MEDIA

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

GUESS - Delaney Small Classic Tote

Tiedättekö sen tunteen, kun pitkästä odotuksesta tulee totta? Kun olette etsineet jotain kissojen ja koirien kanssa ja sitten se on yhtäkkiä siinä edessänne - käsienne ulottuvilla, hypisteltävänä ja valmiina ostettavaksi. Kuten edellisessä postauksessa vihjasinkin, viikonloppuna käytiin Ellin kanssa shoppailemassa ja mukaan tarttui jotain käsittämättömän ihanaa, mitä olen vaalinut siitä saakka kuin kultakimpaletta!




Pitkään olen haaveillut vähän paremmasta laukusta, jonne mahtuisi lompakon, avainten, puhelimen ja selviytymispakkauksen lisäksi myös kamera vaihto-objektiiveineen sekä mahdollisesti juomapullo ja kirja junamatkoja varten. Ajattelin, että satsaisin kerralla kunnolla johonkin kauniiseen ja minunnäköiseen laukkuun, mutta eihän sellaista tuntunut tulevan eteen ollenkaan. Lauantaina kuitenkin käveltiin Kekäleen Guess-osastolle ja sieltähän tämä ihanuus löytyi <3

Katselin jo aiemmin miun ja Ellin Helsingin reissulla netistä tätä Delaney Small Classic Totea, mutten uskaltanut kuitenkaan tilata sitä näkemättä ja hypistelemättä. Kekäleellä oli myös toinen ihana laukku, joka meinasi viedä sydämeni, mutta lopulta tunteet kuitenkin olivat tämän laukun puolella ja onneksi näin, sillä heti sen ostettuani en edes ymmärtänyt, miksi olin pohtinut niiden kahden välillä.


 Myös Ellille tarttui ihana Guess mukaan ja oltiinkin aivan onnessamme koko viikonloppu, kun ihasteltiin vuorotellen löydöksiämme. Osuvasti luin juuri mietelauseen siitä, että se joka sanoi, ettei rahalla saa onnea, ei tiennyt, mistä ostaa. Totta kai, onhan se hieman huvittavaa, että yksi laukku tekee näin onnelliseksi, mutta taustalla on todella pitkä odotus oikean laukun löytymisestä. Lisäksi ostin tämän miettien myös sitä, että haluan käyttää sitä monen monta vuotta, joten halusin sen olevan ajaton ja tyyliseni. En ole ostanut laukkua varmaan viimeiseen kolmeen vuoteen (yhden ihanan sain vanhemmiltani lahjaksi, jota käytän ahkerasti), sillä olen koko ajan ajatellut, että ostan sitten jonkun kivan, kun muut laukut on käytetty loppuun - ja nythän ne alkoivat tuota yhtä lahjaksi saatua lukuunottamatta vedellä viimeisiään.

En ole mikään merkki-ihminen sinänsä; tietenkin tykkään kauniista vaatteista, laukuista ja kengistä, mutta en käytä palkkojani siihen, että täyttäisin koko vaatekaappini kalliilla merkkituotteilla. Siksi tämä harkittu ja odotettu ostos tuntuu niin hyvältä, kun tällaiset löydökset eivät ole jokavuotisia shoppailukierrosten tuloksia. Lisäksi päätin, että tämä on valmistujaislahja itselleni, sillä kandin tutkintoon vaadittavat opinnot tulivat suoritetuksi päivää ennen tämän laukun löytymistä ja tällä hetkellä tutkintopaperit ovat käsittelyssä - syytä siis juhlaan ;)


Mitä tykkäätte laukusta? :) Löytyykö muita materialismionnellisia ihmisiä, jotka voivat jakaa kokemukseni? :D

14 kommenttia :

  1. Oi miten upea laukku!♥ Kävin itsekkin Guessin liikkeessä yks päivä ja laitoin sieltä jo ostoslistalleni yhden upean laukun :)

    VastaaPoista
  2. Oi onpa kauniin mallinen laukku ja musta aina hyvä värivalinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Itekin tykkään mustasta, koska sitten se käy kaikkien vaatteiden kanssa ja kaikkina vuodenaikoina - esimerkiksi valkoisen laukun miellän lähinnä kesäkäyttöön :D

      Poista
  3. Voi miten kaunis laukku! Ja tosiaan näppärän kokoinen ja ajaton.
    Onnea kandin papereista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja koko on kyllä tosi passeli, on tullut testattua jo useaan kertaan :)

      Poista
  4. oi vitsi, tää laukkuhan on aivan täydellinen ja hurjan monikäyttöinen, ajaton ja klassinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :) Miustakin tää on tosi ihana ja sinne mahtuu kaikki tarpeellinen junamatkallekin! :)

      Poista
  5. Onpa nätti laukku ja tuonne ainakin mahtuu kaikki tarvittava! :) Ihanat yksityiskohdat tuossa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! <3 Ja tosiaan mahtuu kyllä paljon kaikenlaista ja ei näytä tyhmältä vajaanakaan :)

      Poista
  6. Mä ostin tollasen vastaavan laukun, ei taida olla täsmälleen samalainen, mutta samantapaisen Guessin laukun.. Haaveilin tosta myös pitkään ja ajattelin vihdoin panostaa vähän kalliimpaan laukkuun ja se hajosi mulla viikossa :( Noi kantokahvat noissa laukuissa on tosi heikot jotenki, mulla hajosi siis juuri tuo kantokahva. Varmaan kylläkin joku valmistusvirhe noissa, mutta en ostanut enää tuota samaa laukkua tilalle. Tein reklamaation ja sain rahat takaisin. Toi laukku on kyllä niin kaunis ja täydellinen, toivon että sulla se kestää! :) Mä tiedän ton materialismionnellisuuden, se on parasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus! Onneksi sait rahat kuitenkin takaisin, koska olisi kamalaa käyttää iso summa ihanaan laukkuun, joka onkin kertakäyttötavaraa :( Kuulostaa kyllä valmistusvirheeltä, koska miten noin voi käydä - edes henkkamaukan laukulle! :( Mutta ihanaa, että muitakin materialismionnellisia löytyy :D

      Poista
  7. Oi materialismionnellisuus... :D Mä voin jakaa laukkuhaukkana sun tunteet vähän liiankin hyvin, mutta ei niistä sen enempää, panttailen niitä parin viikon päähän ostosreissulle ;P Laukku on kyllä sievä, olen itsekin katsellut samaa kaunokaista siinä vaaleanpunaisessa printtikuosissa, mutta jotenkin se ei ole iiiiihan sitä mitä haen :) Onnea mieluisasta ostksesta, tovottavasti se palvelee sua hyvin, eikä käy samalla tavalla kuin Niinalla! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja toivotaan todellakin, että laukku kestää paremmin kuin Niinan! Ja mie jo innolla odotan siun tulevia laukkuhankintoja, koska mie niin rakastan kauniita laukkuja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)