Irtisanouduin vakityöstä, josta pidän

Viime viikkoina olen pohtinut paljon tulevaisuutta, sillä valmistuminen lähenee onneksi kovaa vauhtia. Olen jo pitkän aikaa tiennyt, etten työskentelisi nykyisessä työpaikassani enää jouluna, sillä se ei vastaa koulutustani. En kuitenkaan osannut odottaa, että irtisanoutuisin jo elokuun alusta, heittäytyisin ehdoin tahdoin työttömäksi ja jäisin toivomaan, että tavoitteluni sijaisten paikoista tuottaisi tulosta. Niin kuitenkin vain kävi, kun viikko sitten perjantaina soitin esimiehelleni, että kaupantätiurani oli tältä erää tässä ja tänään jätin asiasta kirjallisen ilmoituksen. Aikamoisen sekava tunne! Miksi sitten näin kävi?

Olen ollut nykyisessä työpaikassani pian kaksi ja puoli vuotta. Nämä vuodet ovat olleet täynnä uusia haasteita, työssä kehittymistä, ihania työkavereita, itkua, naurua, tavoitteita ja niiden saavuttamista. Olen edennyt (jos niin voi sanoa) uusiin työtehtäviin tasaisin väliajoin ja olen nauttinut suunnattomasti uusien tehtävien mukanaan tuomista haasteista ja uuden oppimisesta. Mielenkiinto on pysynyt koko ajan yllä, koska työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja mieluisia. Minullahan ei ole alan koulutusta laisinkaan, mutta olen valehtelematta oppinut näiden vuosien aikana aivan mielettömästi tästä alasta ja sen toimintaperiaatteista.

Tiesin, että jonain päivänä tulee se hetki, kun miun pitää luopua nykyisestä työstäni ja lähteä tavoittelemaan unelmiani opettajana. Soittelin työ- ja elinkeinotoimistoon sekä ammattiliittooni useita puheluita ja kävin jopa paikanpäällä tiedustelemassa, miten minun tulisi toimia tilanteessani; irtisanoutuako, jotta voin saada sijaisuuksia vaiko jatkaa nykyisessä työpaikassa ja ottaa sijaisuuksia, jos ne sopivat aikatauluihin. Mistään ei osattu oikein varmaksi sanoa, miten tilanteessani toimittaisiin, jos irtisanoutuisin vasta valmistumisen kynnyksellä; yksi pelotteli kolmen kuukauden karenssilla ja toinen sanoi, ettei karenssia tulisi laisinkaan. Yhtä kaikki, päätös tehdään tilannekohtaisesti. Noh, haluanko jäädä odottelemaan, tuleeko karenssia vai ei? En halua. Mieluummin käytän mahdollisen karenssiajan silloin, kun olen vielä opiskelija ja saan edes huisan 225 euron opintotuen. Samoilla linjoilla oli myös työkkärin asiakaspalvelija.

Karenssi ei ollut ainoa syy irtisanoutumiseen, sillä vaikutusta on myös todellisella palollani opettajan työhön. Minulle soitettiin viime lukuvuonna noin 15 kertaa, pääsisinkö sijaistamaan päiväksi tai jopa kahdeksi kuukaudeksi. Muistan, miten harmissani olin, kun jouduin sanomaan, etten pysty ottamaan sijaisuutta vastaan, sillä tiesin, etteivät he soittele uudestaan, jos sanoo monta kertaa ei - sijaisehdokkaita on kuitekin yliopistokaupungissa todella paljon. Toivon, että tänä lukuvuonnakin sijaisuuksia olisi tarjolla, sillä nyt ottaisin ne mielelläni vastaan eikä minulla ole mitään työntekoa rajoittavia tekijöitä muutamaa tenttiä lukuunottamatta.

Samaan aikaan tuntuu todella kummalliselta lähteä työpaikasta, jossa vaikuttaa jo kuuluvan kalustoon ja jossa kaikki on kuitenkin todella hyvin. Miulla on aivan ihanat työkaverit ja esimies, jotka ovat uskoneet minuun, opettaneet miulle paljon ja kannustaneet aina tilanteessa kuin tilanteessa. Päätöksen tehtyäni itkin parinakin iltana sitä, etten enää kohta olekaan osa tuota ihanaa porukkaa. Olen saanut töiden kautta myös ihania ystäviä elämääni, jotka saavat hymyilemään sinäkin lauantai-iltana, kun koko pulju tuntuu kaatuvan niskaan, on kamala kiire ja mikään ei mene putkeen - lopulta kuitenkin aina nauretaan.

Hirvittää myös hieman tuleva, sillä entä jos en saakaan sijaisuuksia? Minulla on valmistumiseni jälkeen turvana ansiosidonnainen, mutta ei sekään päätä huimaa, koska en ole tehnyt täyttä viikkoa opintojen ohella. Mutta vinkkinä tuleville opiskelijoille, ei se työnteko opintojen ohella ole mitenkään mahdotonta! Lisäksi se antaa oikeasti aika paljon sisältöä elämään. Toki viikonloppuisin saattaisi huvittaa ottaa vain rennosti, saunoa ja katsoa Haluatko miljonääriksi, mutta ei se ole hullumpaa olla töissäkään ansaitsemassa rahaa työpaikassa, jossa odottaa mukavat työkaverit.

Ei kuitenkaan kannata lähteä liikaa murehtimaan tulevaa, sillä olen melko varma, että flunssa-aalto tulee tänäkin syksynä ja autollisena olen vapaa menemään sijaistamaan vähän kauemmaksikin kuin keskustan kouluihin. Teen kaikkeni löytääkseni itselleni sijaisuuksia ja toivon, että ahkeruuteni palkitaan. Tykkään kuitenkin työnteosta ja olen todella motivoitunut siitä, että pääsisin kokeilemaan siipiäni alalla, jolle olen haaveillut pääseväni jo kaksikymmentä vuotta.

Löysin mietelauseen, jossa sanotaan, että "Jos haluat jotain sellaista, mitä sinulla ei koskaan ole ollut, sinun täytyy tehdä jotain sellaista, mitä et ole koskaan tehnyt". Lause sopii täydellisesti tilanteeseeni; vaikka luopuminen on hankalaa ja olen pohtinut monta kertaa, teenkö oikean ratkaisun, sydän sanoo, että nyt oli aika tehdä tämä päätös ja tavoitella sitä, mitä minulla ei ole koskaan ollut - opettajan työtä.

Miten olisitte toimineet tilanteessani? Oletteko itse irtisanoutuneet joskus ilman tietoa tulevasta työpaikasta ja oliko se kannattava päätös? :)