Kun pilkkuun asti nuokkuu, saa palkinnoksi saikkuu

Sairasloman hakeminen on vaikeaa. Milloin oikeastaan on niin kipeä, ettei voi mennä töihin? Entä, jos ei ole kuumetta, mutta olo on ihan kamala? Olenko parempi työntekijä, jos menen jalka kipsissä töihin, koska voin istua koko työpäiväni? Mitä jos sairastun ennen maanantaiaamun vuoroa, luuleeko työnantaja, että olen vain krapulassa?

Törmäsin eilen Ilta Sanomien uutiseen, jossa kerrottiin ihmisten hakevan sairaslomaa jopa sen vuoksi, että lomalla on ollut huono sää. Nuorten puolestaan kerrottiin hakevan usein sairaslomaa ykköspäiviksi juhlinnan vuoksi - eikä alkoholi ollut vähäisin syy myöskään kesälomien jälkeisiin poissaoloihin muunkaan ikäisillä. Kuten aina, myös eilen selasin kommenttiosion läpi ja sivistyinkin valtavasti; kommentoijien mielestä työnantajan ei kuuluisi joutua maksamaan saikkupäivistä, alle 35-vuotiaat naiset ovat epämotivoituneita työntekijöitä ja siksi ovat jatkuvasti sairaslomalla sekä osa on jopa valmiita irtisanoutumaan työstään, jotta pääsevät festareille viikonloppuna, kun sairasloman hakeminen ei onnistu.

Olen ollut nykyisessä työpaikassani töissä puolitoistavuotta ja tänä aikana olen ollut sairaslomalla muistaakseni yhteensä neljä päivää pahan flunssan ja vatsatautien vuoksi. Muistan, millaista oli ensimmäistä kertaa nykyisessäkin työpaikassa soittaa työnantajalle ja kertoa, että olen mahataudissa, eikä minusta ole tekemään töitä. Maailman luonnollisin ja ymmärrettävin syy, etten voi istua kassalla ämpärin kanssa tartuttamassa kanssaihmisiä, mutta silti tuntui jännittävältä käydä työterveydessä ja soittaa esimiehelle. Luurin päästä kuitenkin vastasi ymmärtäväinen ääni, joka toivotteli paranemisia ja käski olla murehtimatta siitä, etten voinut tulla töihin, kaikki sairastuvat joskus.

Viime joulun alla sairastuin todella pahaan flunssaan. Kuume ei noussut ja buranan ansiosta aamulla oli olo, että voin mennä töihin. Kun jaksoin kaksi päivää käydä tuossa kauheassa olossa töissä, työkaverit kysyivät jo kolmannen päivän aamuna minut nähdessään, että onko minulla kaikki hyvin. Silloin tajusin, että nyt olisi ollut varmasti parempi jäädä jo kotiin huilaamaan. En halunnut leikkiä mitään sankaria, joka tulisi töihin vaikka pää kainalossa, koska "kyllä sitä nyt aina sen verran jaksaa". Siksi pääsinkin aiemmin sinä päivänä kotiin ja seuraavat päivät makasinkin sitten kipeänä sängyn pohjalla.

En pidä siitä, että ihmiset tulevat kipeänä töihin. Ei ole ensinnäkään omalle terveydelle hyväksi tulla kuumeessa tai pahassa flunssassa töihin (ja tämä korostuu tietysti erityisesti toisilla aloilla kuten terveydenhuollossa), mutta ei ole myöskään kovin ajattelevaista tulla töihin tartuttamaan työkavereita samaan tautiin. En usko, että kukaan pitää ketään sen parempana työntekijänä, jos on 38 asteen kuumeessa töissä kuin että olisi kotona parantelemassa. Ja tiedättekö, ne jotka ovat kipeänä töissä, muistavat tuoda sen varmasti koko ajan esiin, koska he ovat niin hyviä työntekijöitä, etteivät jätä työpaikkansa muita työntekijöitä pulaan. Ainiin, mutta jos kaikki sairastuvat, sitten vasta ollaankin suossa.

Miten sitten suhtautua siihen, jos mahatauti oikeasti iskee sunnuntai-iltana? Toivon aina, etten sairastu "epäilyttäviin aikoihin", kuten lauantai-illan tai sunnuntaiaamun vuoroa vasten - enkä silloin maanantaiaamuna. Vaikka työpaikallani varmasti tiedetään, miten "kova juhlija" olen, en voi välttyä siltä ajatukselta, että joku kuvittelee minun rellestäneen koko viikonlopun ja jättävän siksi tulematta töihin. Varmasti tältä pallolta löytyy näitäkin ihmisiä, ainakin Ilta Sanomien kommenttiosion mukaan. Saikkua haetaan, koska onkin ehditty jo sopia menoja lauantaille tai festarit pukkaavat päälle juuri työvuoron kanssa samaan aikaan. Mutta miten kenelläkään riittää kantti valehdella, että on kipeä ja vieläpä ottaa vastaan sairaslomasta maksettu palkka?

Kommenttiosiossa ehdoteltiin, että työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, jolloin turhat sairaslomat kommentoijien mielestä häviäisivät. Tämä olisi reilua juuri näille valesaikkuilijoille, mutta ei heille, jotka oikeasti ovat kovassa kuumeessa tai selkäkivussa vuoteen pohjalla. Ja mistä heidät sitten erottaa? Onneksi ei tarvitse olla lääkäri, joka määrittelee, kuka oikeasti on kipeä ja kuka ei.

Yhtä kaikki, jokainen varmasti tietää, milloin oikeasti ei ole työkykyinen ja silloin olisiki tärkeää kuunnella tätä tuntemusta. Ei mennä töihin siksi, että kokee ansaitsevansa siitä lisäpisteitä eikä toisaalta hakea sairaslomaa, jos on vain tukka kipeänä viikonlopun festareista. Itse pyrin toimimaan aina sairasloma-asioissa mahdollisimman avoimesti ja kerron myös, mikä tauti vaivaa - vaikka jonkin aikaa sitten minulle selvisikin, että sitä ei kai olisi välttämätöntä edes kertoa, jos käy lääkärissä hakemassa sairaslomaa. Koen kuitenkin, että avoimuus ja rehellisyys molemmin puolin lisää luottamusta ja näin myös ymmärrystä sille, että joku saattaa ihan oikeasti sairastua vain maanantaiaamun aikaiseen vuoroon, vaikkei olisikaan ollut viikonloppuna järjestetyssä Ruisrokissa. En edes tiedä, ajattelevatko työnantajat näin monimutkaisesti kuin minä, mutta alakoulussahan se jo opetettiin; rehellisyys maan perii.

Mitä olette mieltä saikuttelusta? Milloin on aiheellista jäädä kotiin vai pitääkö aina mennä töihin? Ajatteleeko kukaan muu, että olisi epäilyttävää sairastua festariviikonlopun jälkeen?