Retkikohdesuositus: Kalliojärven kierros

Etenkin syksyisin on ihana pakata eväät reppuun, kaivaa goretexit varastosta, napata kamera mukaan ja suunnata luontoon retkeilemään. Yksi Joensuun parhaita puolia on se, että retkeilykohteita on lähialueella todella paljon ja luontoon voi lähteä rentoutumaan ihan päiväseltäänkin. Myös pidemmille luontoretkille löytyy paikkoja, mutta me olemme (lue minä olen) suosineet näitä päiväkohteita, koska allekirjoittanut ei ole toistaiseksi uskaltautunut telttaan nukkumaan keskelle metsikköä..

Viimeisin reissumme suuntautui Kalliojärvelle, jonne on Joensuusta vain puolen tunnin ajomatka. Kuvauksien mukaan maasto olisi keskivaikeaa kuljettavaa, joten varustauduimme kunnollisilla vettä pitävillä kengillä ja mukavilla ulkoiluvaatteilla. Lopulta maasto osoittautui kuitenkin melko helppokulkuiseksi muutamia jyrähköjä nousuja lukuun ottamatta, mutta goretexit tulivat kyllä tarpeeseen, sillä paikoin maasto oli aika mutaista ja märkää sekä kanervikon ja heinikon seassa kulkiessa olisi kyllä sukat kastuneet.

Kalliojärven kierros on 3,5 kilometriä pitkä ja lenkki kiertää Kalliojärven ympäri. Järvi näkyy monista kohdin reittiä, mutta koko matkaa ei pääse kulkemaan kauniissa järvimaisemissa. Järven ympäri kiertää leveämpiä ja kapeampia polkuja ja osa matkasta kuljetaan pitkospuita pitkin. Muutamaa jyrkempää nousua huomioimatta maasto on melko tasaista ja sopii hyvin varmasti perheen pienimpienkin kanssa käveltäväksi - ainakin vastarannalla raikasi noin 10-vuotiaiden poikien huudahdukset, kun pidimme taukoa nuotiopaikalla.

Kierros kannattaa kiertää vastapäivään, sillä nuotiopaikka sijaitsee näin melko loppupuolella reittiä. Tietenkin jos makkarannälkä on jo lähtiessä, niin miksei voisi ensin koukata nuotiolle ja sitten sulatella loppukierroksella. Nuotipaikka oli todella kauniilla paikalla; järvi näkyi alapuolella ja ruska oli värjännyt kaikki lehtipuut keltaisiksi. Evästää sai suoraan nuotiolla tai läheisellä pöytäryhmällä. Puita löytyi varastosta ja varaston vieressä olikin kyltti, jonka mukaan paikalla toimi itsepalvelu ja poltettavaa sai hakea kyltin osoittamasta suunnasta.

Satuimme paikalle päivänä, jolloin syysaurinko antoi parastaan, joten paikalla oli runsaasti muitakin retkeilijöitä. Mikäli luonnonrauhaa mielii kuunnella, kannattaa reitille suunnata hieman synkempänä päivänä tai johonkin muuhun ajankohtaan kuin yhdentoista ja iltapäiväkolmen välissä. Etenkin koiria oli paljon liikkeellä ja haukku kuului säännöllisesti rikkoen lumoavan hiljaisuuden. Ja mitä enemmän eri-ikäistä retkeilijää, sen enemmän tietenkin melua, mutta jos täyttä hiljaisuutta retkeltään haluaa, kannattaa varmaan suunnata korpimetsään yleisten kohteiden sijaan. Minulle riitti jo se, että sai kävellä metsän keskellä ja toisinaan nauttia vain siitä, että tuuli humisi ja muuten ei kuulunut mitään.

Jos siis retkeilyjalkaa polttaa, suosittelen esimerkiksi tulevana viikonloppuna hyppäämään autoon ja hurauttamaan Kalliojärvelle. Olen huomannut, että retkeilykohteissa usein parkkipaikat ovat todella kehnot eikä Kalliojärvikään sinällään tee poikkeusta, mutta jos ei mene ruuhkaisimpaan aikaan, on auto helppo saada ihan virallisillekin parkkipaikoille. Itse jätimme tienvarteen, koska tie oli kuitenkin todella leveä ja ohi olisi mahtunut vaikka rekka.

Mikä on teidän suosikkiretkikohteenne? Miten sinä rentoudut arjen keskellä? :)

Ihmissuhde vaatii läsnäoloa

Olen viimeisen kahden viikon aikana nähnyt enemmän ystäviäni ja perhettäni kuin varmaan kahteen edeltävään kuukauteen yhteensä. Lisääntynyt vapaa-aika on tuonut mahdollisuuden nähdä ystäviä töiden jälkeen ja toisaalta viettää rentoja koti-iltoja sohvalla huolimatta mistään. Ihanaa, kun vihdoinkin on aikaa heille, jotka kuitenkin ovat niitä elämään suurta iloa tuovia ja jokaisessa tilanteessa tukevia henkilöitä.

Juuri tänään kävin ystäväni luona glögillä (kyllä, marraskuun 8. päivä on oikein hyvä aika aloittaa glögikausi!) ja hän arveli minun ehdottaneen tapaamista vahingossa, sillä olemme kuitenkin menossa lauantaina elokuviin yhdessä. Kerroin kyllä muistaneeni lauantaisenkin tapaamisen, mutta että mielelläni näkisin vaikka kahdestikin samalla viikolla, kun ei olla moneen aikaan ehditty nähdä useasti, aina vain kauheiden järjestelyjen ja aikataulutusten jälkeen. Se pysäytti miettimään, miten mukavaa onkaan nyt, kun on aikaa myös läheisille ihmisille ja aikaa voi viettää yhdessä ilman ylimääräistä kiirettä ja stressin tunnetta!

Monesti oletamme, että ystävät, perhe ja puoliso pysyvät rinnallamme, vaikkemme joka päivä tai viikko näkisikään tai kuulisikaan toisistamme. Perheen tai puolison kanssa en ole kyllä koskaan testannut viikon vuorovaikutushiljaisuutta, mutta ystävien kanssa valitettavasti sitäkin useammin. Siellä he kuitenkin vielä ovat, vaikka välillä itseäni on suunnattomasti harmittanut, että olen ahnehtinut niin paljon kouluhommia ja töitä, ettei ole oikein jäänyt vapaa-aikaa, jonka viettää ystäviä nähden. Toisaalta Mikkokin on saanut kokea sen, että olen fyysisesti paikalla, mutta henkisesti poissa, sillä joskus työkuviot ja esseiden palautuspäivät ovat vieneet kaiken huomioni.

Samaan aikaan, kun elämässä on kiire ja huiske, oppii tunnistamaan todelliset ystävät. Vielä lukioikäisenä minulla oli jättimäinen kaveripiiri, jossa oltiin kavereita mahdollisimman monen kanssa, mutta ei todellisia sydänystäviä kovinkaan monen kanssa. Siinä kohtaa, kun tuntuu, ettei aika riitä kaikkeen, tulee mieleen, kannattaisiko panostaa kuitenkin se vähäinen aika niihin oikeisiin ystäviin eikä kaikkiin hyvänpäiväntuttuihin. Tällä hetkellä tuntuu, että elämässäni on ihmisiä, joista oikeasti välitän, jotka välittävät minusta ja joiden kanssa voi jakaa kaikki asiat - enää en koe edes tarvetta haalia järkyttävää määrää ihmisiä ympärilleni, joihin pitäisi koko ajan pitää yhteyttä, mutta joille ei kuitenkaan voisi kertoa niitä kaikista tärkeimmille ihmisille kerrottavia asioita.

Aluksi olin niin innoissani ystävien näkemisestä, että huomasin, ettei minulla ollut yhtään sen enempää "vapaa-aikaa" vain löhöilyyn ja rentoiluun kuin ennenkään, mutta tuo rentoilun sijaan tehtävä "tekeminen" eli kavereiden näkeminen oli huomattavasti mukavampaa kuin tenttiin lukeminen. Näin joka päivä eri ihmistä ja ihmettelin monta kertaa, miksi ei olla nähty useammin - no, ei tarvinnut kuin peiliin katsoa ja todeta, että ehkä on ollut vähän liikaa kaikkea muuta.

Päätin ottaa myös aikaa itselleni, koska pitäähän sitä myös itsensä kanssa viettää aikaa. Jäin kotiin lukemaan kirjaa, vaikka Mikko lähti kuntosalille. Aloin miettiä tarkemmin arkeani ja siihen liittyviä toiveita Voittavat tavat -kirjan avulla, johon törmäsin ensi kertaa Vilman blogin kautta ja josta tulen kertomaan teille lähiaikoina enemmänkin. Aloin ymmärtää, että on ihan ok, ettei joka päivä tee töiden jälkeen yhtään mitään. Mentiin yhtenäkin iltana Mikon kanssa viiden aikaan saunaan, kun olin tullut töistä ja syönyt ja sen jälkeen maattiin sohvalla katsomassa televisiota ilman mitään tunnontuskia - ihan vaan, koska välillä on hyvä olla tekemättä mitään. Ja se tuntuu todella hyvältä!

Tämä postaus lienee osin kiitos teille ihanille ihmisille, jotka olette pysyneet rinnallani, vaikka välillä onkin menty pää kolmantena jalkana, ja toisaalta tämä on muistutus siitä, miten tärkeää ystävyyssuhteisiin panostaminen on meille ihan jokaiselle. Kukaan ei ole itsestäänselvyys, ystävyys ja kumppanuus vaatii läsnäoloa. Nämäkin kuvat on otettu ihanan perheeni järjestämissä kihlajaisissa, joista en ole ehtinyt edes postausta kirjoitella! Juhlat olivat kuitenkin aivan ihanat ja tunnelma mitä parhain, kun sai olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä <3

Millaisia ajatuksia postaus herättää teissä? Tunnistatteko itsenne arjen kiirehtijöiksi vai riittääkö teillä aikaa ystäville?