FitFarmin Bikini Challenge - miten kävi, kun valmennus loppui?

Mikä tulee nopeasti, menee myös nopeasti? Aika monen ajatus erilaisista treeni- ja ravintovalmennuksista on, että kun intensiivijakso loppuu, vedetään koko elämä risaiseksi ja palataan vanhoihin tapoihin sekä saadaan kaikki karistetut kilot takaisin. Ensimmäinen FitFarmin Bikini Challengeni alkoi vuosi sitten elokuussa ja se päättyi sopivasti reilusti ennen joulua. Sitten oltiin kymmenen viikkoa rennommalla otteella, jonka jälkeen tammikuussa alkoi uusi valmennus. Tammikuun valmennuksen ja uuden valmennukseen väliin jäi neljä rentoa viikkoa. No lihoinko rennommilla jaksoilla?

Ensimmäisen Bikini Challengen jälkeen lihoin käytännössä takaisin lähtöpisteeseen! Syitähän herkuttelulle löytyi, sillä oli pikkujoulua, joulua, uutta vuotta ja ties mitä lisäherkkupäiviä vain siitä ilosta, että vielä sai syödä ennen seuraavaa valmennusta (vaikka ohjeet olisi ollut noudatettavaksi kyllä tähän väliajallekin, mutta kyllähän minä nyt itsekin osasin...). Toisella BC:llä päätin, että seuraava balance-jakso menee hyvin enkä repsahda samalla tavalla kuin aiemmin ja olisihan sen helpompi toteutaakin, kun se olisi lyhyempi. No menihän se huomattavasti paremmin kuin edellinen ja kroppaan kertyi lähinnä nestettä, joka lähti, kun valmennus taas starttasi. Mutta tuli niitä herkkuja silti syötyä turhan paljon ja olo oli välillä kuin ilmapallolla. Ongelma olisi ratkaistava.

paita NerYorker / takki Vero Moda / housut Vero Moda

Havaitsin ongelmaksi sen, että miulla on rautainen itsekuri, kun niin haluan, mutta jos tahtoa ei ole riittävästi, itsekuri ei riitä. Kun uusi Bikini Challenge starttasi kaksi viikkoa sitten tiesin, että ensimmäisenä viikonloppuna on mieheni syntymäpäivä ja vanhempani tulevat viikonlopuksi kylään. Olimme päättäneet ilomielin, että syömme kakkua (eihän se nyt ole synttäri eikä mikään, jos ei ole kakkua!) ja muutenkin ottaa rennommin, jos keksitään kaupassa vaikka ostaa ranskalaisia iltapalalle. Viikonloppu sujui ihanasti, otettiin rennosti, nautittiin toistemme seurasta, käytiin kaupungilla, lenkkeiltiin, saunottiin ja syötiin hyvällä omalla tunnolla. Syötiin joitakin ruokia ruokavalion ulkopuolelta, mutta se ei tuntunut yhtään huonolta - päinvastoin tuntui ihanalta voida nauttia myös ruuasta hyvillä mielin ja ajattelematta koko ajan, että nyt jää tämäkin ranskalainen vyötärölle.

Tämän valmennuksen aikana tulee eteen myös vappu tottakai huomenna, omat nimipäiväni toukokuun puolessa välissä (kyllä, meillä on juhlittu niitä aina!), mieheni valmistujaiset ja juhannuskin tupsahtaa vielä intensiivijakson viimeiselle viikonlopulle. Kaikkihan pystyy menemään herkuttelematta ihan ruokavalion mukaan, mutta onko se tarpeellista? Tulenko onnellisemmaksi vedellessäni purkista omia eväitä, kun muut syövät valmistujaisissa herkullista juhlaruokaa? Tuskinpa. Näytänkö paremmalta, jos juhannuksena grillaan kanapihviä makkaran sijasta? Ehkä hetkellisesti, mutten pidemmän päälle. Toisaalta tekeekö minua yhtään onnellisemmaksi syödä herkkuja aina kun sattuu vähääkään tekemään mieli? Ei varmasti.

Päätin ottaa järjen käteen. Kun vanhempani lähtivät kotimatkalle, emme herkutelleet enää, vaan palasimme takaisin ruotuun (okei, syötiin kyllä se viimeinen kakkupala ja mie pistelin juustosiivut sekä juustolevitteen, jotka jäi!) ja ei ollut mitään ongelmia noudattaa ohjeita. Perjantaina työkaveri toi läskiäiskarkkejaan töihin ja sen kummemmin ajattelematta nappasin pari salmiakkia kiposta. Maailma ei kaatunutkaan! Silloin se ajatus syntyi; en kiellä enää joka ikistä ruoka-ainetta ruokavalion ulkopuolelta vaan pyrin siihen kuuluisaan 80/20 ajatteluun, jossa 80% ajasta kun syö hyvin, voi 20% olla vähän laaduttomampaakin syötävää. Jos alan harjoitella sitä nyt intensiivijaksolla, jolloin miulla on muutenkin suuri into treenata ja syödä hyvin, pystyn varmasti jatkamaan sitä myös valmennuksen jälkeen, sillä aion tämän valmennuksen jälkeen jatkaa omillani saatuani hyvät eväät tulevaan.

Tuon päätöksen myötä kaikki alkoi yhtäkkiä tuntua paljon helpommalta, kevyemmältä ja enemmän elämäntapamaiselta. Olen nyt kokeillut sen 100% ohjeiden noudattamisen ja kieltäytynyt jopa mummun leipomista kekseistä (se on varmasti sydäntäraastavin kokemus tuossa kieltäytymisessä!). Tiedän, että pystyn sellaiseen, jos haluan. Tällä hetkellä olen kuitenkin ylläpitoruokavaliolla ja tarkoitus on kasvattaa lihasta eikä niinkään karistaa kiloja. Voin hyvin ja jaksan treenata ihan erilailla kuin aiemmin ja olen oikeastaan aika ylpeä siitä, että lihasta on jopa alkanut riittävän ravinnon ansiosta tarttua!

Tärkeintä varmastikin on, että miulla on vahva tunne siitä, että opin vihdoin takaisin siihen, että yksi karkkipäivä viikossa riittää ja joskus voi teen kanssa syödä pullan, jos vaikka kaveri sattuu tarjoamaan. Joensuuhun muuttaessanihan miulla oli aina yksi herkkupäivä viikossa kuten kotonakin asuessani, mutta sitten se vain lähti lipsumaan. Ennen kaikkea olen varma siitä, että houkutukset vähenee, kun mikään ei ole kiellettyä. Lisäksi olen tällä hetkellä tyytyväinen itseeni; olen normaalipainoinen, elämäniloinen ja kaikenkaikkiaan oikein tyytyväinen itseeni, vaikka aina välillä ajattelenkin, että voisihan sitä vähän timmimpi olla. Nyt en halua kuitenkaan laihduttaa, vaan keskittyä tekemään lihasta, nauttimaan hyvästä olosta ja kehittymään yhä enemmän sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Valmennuksessa jatkan treenien osalta aivan täysillä, mutta ruokavalion suhteen en nipota samalla tavalla kuin kahdella ensimmäisellä kerralla - toivon todella, että tämä on se viisas päätös, joka olisi voinut putkahtaa päähäni jo aikoja sitten! Olen ihaillut jo vuosia erästä ystävääni sekä siskoani, jotka voivat herkutella hyvällä omallatunnolla silti kuitenkaan lihomatta. Syynä on nimenomaan varmasti se, että he syövät vähintään sen 80 prosenttia ajasta puhtaasti ja terveellisesti, jolloin herkku tai pari ei lihota. Ja varmasti asiaa auttaa sekin, ettei stressaa joka suupalasta.

Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Oletteko 80/20-syöjiä vai miten pidätte syömisenne balanssissa? Mikä on teille vaikeinta syömisessä vai voiko syöminen edes olla vaikeaa? :)