Koulu on startannut, työt opintojen ohella jatkuvat (ja miulle on luvassa ihan uusia haasteita siellä!) ja arki kaikenkaikkiaan on alkanut syksyn tullen. Takana on myös kesän pöhöttynyt ja väsynyt olo, sillä alotin elokuun lopussa FitFarmin Bikini Challenge -valmennuksessa ja se on antanut miulle valtavasti energiaa jaksaa arjessa. Viime viikot ovat näyttäneet hieman samalta kuin viime kevään kiireiset ajat, kun tein sataa hommaa yhtä aikaa. Jälleen tässä vannon, että en enää ahnehdi liikaa puuhaa itselleni - tässä asiassa miulla ei ole rautainen itsekuri, mutta mitä tulee ruokavaliossa pysymiseen..
Bikini Challengella eli BC:llä on tarkka ruokavalio, jota noudatetaan. Samoin treeniohjelmat ovat tarkat ja paketista löytyy kaikki tekniikkavideoista korvaaviin liikkeisiin, joten valmennuksessa on vaivatonta olla. Ruokavalio on kuitenkin yksi suuri tekijä, jonka avulla muutoksia saadaan aikaan. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen toisinaan melkoinen herkkuhiiri ja voisin syödä makeaa mahan täydeltä. Kesän aikana sain kuitenkin huomata, että epäsäännöllisesti syöminen sai aikaan laiskan ja vetämättömän fiiliksen. Tämä olo on kuitenkin vaihtunut energisyyteen ja iloisuuteen valmennuksen myötä.
Monelle ruokavaliossa pysyminen on haasteellista; ajatellaan, että "en saa syödä sitä enkä tätä, täytyy syödä vain tuota ja tuota". Minulle oli alusta lähtien selvää, että kun valmennukseen lähdetään, se tehdään täysillä eli ei lipsuilla ruokavaliosta eikä sovelleta. Valmennuksen kolmas viikko on nyt lopuillaan enkä ole lipsunut kertaakaan (okei, yhden kerran unohdin syödä aterian pähkinät, mutta se ei taida maata kaataa)! Karkkeja tai muitakaan herkkuja ei ole tehnyt ollenkaan mieli, sillä ruokaa on ollut riittävästi ja tasaisin väliajoin. Naposteluun ei ole siis tarvetta.
Mitä sitten tapahtui yhdessä yössä, sillä ennen BC:n alkua söin kyllä vähintään yhden namin tai suklaapalan joka toinen päivä ihan vain "koska mä voin"? Yön aikana tapahtui päätös. Päätös pysyä ruokavaliossa ja olla syömättä herkkuja. Se on periaate. Mitä järkeä on lähteä mukaan valmennukseen, jos haluaa leffaillan tullen vähän maistella irtokarkkeja kumppanin pussista tai anopin kahvipöydässä ei osaa sanoa herkuille ei? Eihän se kenenkään maata varmasti kaada, mutta äkkiä joka toinen ilta on leffailta. Lisäksi valmennus on kymmenen viikon tiukka rutistus, eiköhän se aika pärjätä ilman lipsumisia?
Viimeisen kolmen viikon aikana työpaikallamme useampi työtoveri on tuonut läksiäiskarkkeja kasapäin ja karkin tuoksu leijailee toimistossa koko ajan. Mutta ei tee mieli, koska olen sitoutunut projektiini ja haluan saavuttaa tässä mahdollisimman hyvät tulokset - en pilata mahdollisuuksiani siksi, että mutustaisin karkkeja. Ja onhan se ollut hienoa kuulla, kun työkaveri sanoo, että "nostan kyllä hattua itsekurillesi", kun kieltäydyn nameista. Ja ei, kukaan ei ole kummastellut päätöstäni eikä pahastunut siitä, että olen kieltäytynyt - tätähän moni usein pelkää, että loukkaako talon emäntää, jos ei syö tarjottavia. Sanoo vain, että "Kiitos, mutta miulla on nyt valmennus, jossa on tiukka ruokavalio enkä voi syödä ylimääräisiä, vaikka ruuat näyttävätkin hyvältä".
Rautainen itsekuri on siis tehty päätöksestä ja periaatteesta. Päätös siitä, että sitoutuu omaan projektiinsa täysillä ja periaate siitä, että toimii ohjeiden mukaan eikä sooloile. Päätösten ja periaatteiden pitäminen ei välttämättä ole helppoa, ellei asiaa ole ajatellut siltä kannalta, että ne on tehty noudatettaviksi. Minulla on muitakin periaatteita; en esimerkiksi ohita liikenteessä autoja, ellei ole pakko. Olen myös päättänyt, etten osta H&M:ltä vaatteita, koska niiden laatu on surkea. Ja molempia noudatan; en ohittele ja aiheuta vaaratilanteita enkä shoppaile huonolaatuisia rytkyjä. Hyvin erilaiset asiat, mutta molempia on helppo noudattaa, kun ne lähtevät omasta halusta ja tahdosta toimia tietyllä tavalla. Kokeilkaa vaikka!
Mistä sinun itsekurisi on tehty? Millaisia vinkkejä antaisit muille?
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)