Tyytyväisyydellä hyvinvointia

Kirjoitin kesällä postauksen ylpeydestä - siitä, miten omista saavutuksistaan pitää osata iloita eikä niistä puhumista ja iloitsemista tarvitse hävetä. Jokaisella on oikeus nauttia siitä tunteesta, kun on ponnistellut ja se on tuottanut toivottua tulosta. Elämäntaparemonttini aikana olen saanut olla ylpeä itsestäni moneen otteeseen, mutta monesti olen saanut myös moittia itseäni siitä, miksi menin lipsumaan kokonaisen viikon terveellisestä ruokavaliosta ja oliko nyt aivan pakko syödä tänäkin iltana suklaata.

Alussa repsahtamiset harmittivat oikeasti todella paljon ja ärsytyksissäni saatoin vetää koko homman läskiksi ihan vain siksi, että söin kipollisen namuja eilenkin, haitanneeko mitään, jos syön nyt pizzan. Ajattelin jotenkin, että kaikki saavutukset menevät pilalle sen yhden karkkikipon takia ja sitten on ihan sama, mitä sitä laittaa suuhunsa. Ruotuun palasin aina maanantaina ja viikot menikin sitten vaihtelevasti hyvin ja huonosti ruokailun kannalta.

Sain projektilleni kuitenkin ihanan tsempparin, miulle äärettömän rakkaan ihmisen. Yhdessä päätimme, että nyt ryhdistäydytään ja tuetaan toisiamme. Päätimme myös, että projekti on koko elämää varten eikä mikään kuuri, joten projektiin ei saa suhtautua liian vakavasti - jos keskiviikkona on synttärikakkua tarjolla, se syödään hyvillä mielin ja sitten palataan takaisin tavalliseen ruokaan. Ja mie oon ihan mielettömän ylpeä meistä molemmista, vaikka itse olenkin lipsunut enemmän kuin tsempparini. Hän on saanut miut ymmärtämään, että herkkuhetket kuuluvat elämään eikä niitä voi aina ennalta suunnitella. Sille tielle ei parane kuitenkaan jäädä liian pitkäksi aikaa, vaan herkuttelun jälkeen täytyy osata vaihtaa taas takaisin terveelliseen ruokaan.

Ajatus siitä, että muutosten ei tarvitse tapahtua kuudessa viikossa, vaan ne voi tapahtua pikku hiljaa, sai miut muistamaan myös muut projektilleni antamat tavoitteet. Alunperin halusin oppia nauttimaan liikunnasta, voida paremmin ja olla energisempi pitkin päivää. Nämä tavoitteet ovat kyllä ehdottomasti toteutuneet tähän mennessä, sillä tasainen ruokailurytmi ja liikunta antavat kummasti energiaa päivän muihin tehtäviin. Totta kai välillä salille tai lenkille lähteminen stressaa enemmän kuin tuottaa iloa, sillä siihen kuluu aina kuitenkin aikaa, joka on pois mahdollisesti koulujutuilta tai rentoutumiselta. Kuitenkin liikkumasta tullessa olo on hyvä ja tuntuu siltä, että kannatti mennä.

Alussa myös tulosten välitön näkyminen oli älyttömän tärkeä juttu - ja eihän ne tulokset näkyneet. Huomasin muutama päivä sitten hiuksia kuivatessa, että olkapäät ja hauikset olivat saaneet muotoja niin paljon, että eron huomasi! Olin ihan innosta sekaisin ja peilailin niitä pitkän aikaa miettien, onko ne oikeasti kehittyneet - kädet on sellainen osa, jota en tule tutkailleeksi niin kriittisesti, joten oli yhtä aikaa hämmentävää ja mielettömän palkitsevaa huomata ero omilla silmillä. Yleensä tuijotan niitä mahamakkaroita ja reisiä, joiden toivoisin pienenevän ja muotoutuvan mahdollisimman nopeasti ja sitten unohdankin muut osa-alueet.

Vaikka edelleen mutisen siitä, että kehitystä ei tapahdu riittävän nopeasti ja toisina päivinä olen varma, että painan ainakin 300 kiloa (tai niin peili ainakin miulle väittää!), olen ottanut mielettömän askeleen kohti tyytyväisyyttä. Olen oppinut ymmärtämään, että tässä projektissa niin moni muukin asia on tärkeä, että en voi jumittua miettimään vain kapenematonta vyötäröäni - tavallaan olen oppinut hyväksymään sitä epätäydellisyyttä ja olemaan tyytyväinen siihen, että syön suhteellisen terveellisesti ja monipuolisesti sekä nautin liikunnasta. Totta kai tulokset motivoivat ja tuovat lisää innokkuutta tekemiseen, mutta tyytyväisyyden ansiosta koko tekemisestä on kadonnut stressi ja tekemisestä on tullut paljon mukavampaa kuin alussa. Lisäähän se positiivista mielialaakin, kun ei koko ajan ole miettimässä mitä pitäisi kehittää, kun voi keskittyä myös siihen mikä on jo mennyt hyvin.

Tyytyväisyys, ylpeys ja halu kehittyä kulkevat käsi kädessä ja muodostavat yhdessä turvallisen ja miellyttävän alustan treenaamiselle ja syömiselle. Tämän postauksen kuvat on otettu reilu kuukausi sitten, kun herkuteltiin perheen kesken dippivihanneksilla, ruissipseillä, mozzarellatikuilla, rypäleillä, nakeilla, patongilla ja juustoilla - mielettömän hyvää mielettömän rakkaassa seurassa <3

Millaisia ajatuksia tyytyväisyys itseen teissä herättää? Osaatteko löytää myös niitä hyviä asioita vai pitääkö muidenkin etsiä aina niitä kehitettäviä alueita?