SOCIAL MEDIA

tiistai 16. helmikuuta 2016

Kasvojeni suosikkituotteet

Olen aina ollut ihonhoidossa sellainen "tuttua ja turvallista" tyyppi, joka pesee kasvot aamuin illoin, laittaa rasvaa ja jättää meikkaamatta, jos aikoo hikoilla. En ole liiemmin koskaan perehtynyt erilaisiin ihonhoitotuotteisiin, vaan olen ollut tyytyväinen löydettyäni yhden hyvän ja siinä olenkin sitten pitäytynyt. Pikku hiljaa olen kiinnostunut myös eri tuotteiden ominaisuuksista ja halunnut kokeilla jotain uutta. Tavallisuudesta poiketen, saattekin lukea postauksen kauneuden- ja ihonhoitoon liittyen, enjoy!

 Kärsin yläkoulu- ja vielä vähän lukioikäisenäkin lievästä aknesta ja otsani, nenäni sekä leukani oli aina täynnä finnejä. Hoidin niitä erilaisilla rasvoilla ja lopulta pääsin vaivasta eroon ja aluksi olikin hassua, miten hyvältä iho näytti, kun oli tottunut siihen, että aina yritti hieman piilotella niitä otsalla pilkottavia punaisia palleroita. Käytin pitkään Clearasilin epäpuhtauksien hoitoon tarkoitettua puhdistusgeeliä, kunnes tajusin vuosi sitten, etten taida enää tarvita niin tujua ainetta. Vaihdoinkin hinnaltaan seitsemän kertaa edullisempaan, mutta omalle iholleni juuri sopivaan Rainbow:n puhdistusemulsioon, jota olen käyttänyt vuoden päivät.

Kasvojen kuorinnasta olen tykännyt aina. Pienet kiteet iholla tuntuvat rentouttavilta ja kuorinnan jälkeen jää raikas ja pehmeä olo kasvoille. Olen kokeillut monenlaisia kuorinta-aineita ja niitä en pelkää vaihdella, sillä eteen on osunut tähän saakka vain hyviä vaihtoehtoja. Tällä hetkellä hyllystä löytyy The Body Shopin Vitamin E -sarjan kuorintavoide, jota voin lämmöllä suositella kaikille. Tuoksu on mieto mutta tyttömäinen ja pehmoinen koostumus tuntuu mukavalta iholla.

Silmämeikin poistamisen kanssa olen ollut aina ihan surkea. Samalla puhdistusemulsiolla olen pessyt niin ripsivärit kuin epäpuhtaudetkin kasvoilta sillä seurauksella, että mustat läntit ovat usein jääneet silmäluomille. Nyt olen alkanut pelätä, että meikkien iholle jääminen edesauttaa ryppyjen syntymistä, joten olen kiltisti opetellut käyttämään silmämeikinpoistoainetta. Kyllähän siitä tulee heti raikkaampi ja puhtaampi olo, kun iho ei ole harmahtava vaan puhdas.

Kasvovesi on toinen, jonka käytön olen onnellisesti unohtanut aknesta eroon päästyäni. Akne-aikana käytin kasvovettä päivittäin ja koin, että siitä oli minulle suurtakin hyötyä. Monen vuoden jälkeen ostin Garnierin kasvoveden ihan vain kokeilumielessä, että olisiko siitä jotain iloa kasvoilleni. Nyt kuukauden päivät sitä käyttäneenä iloitsen joka puhdistuskerran jälkeen siitä raikkaasta tunteesta, joka kasvoille jää. Se jopa tuntuu hieman arjen hemmottelulta!

 Kuten aiemmin kerroin kuivista käsistäni, kuivuus vaivaa etenkin talviaikaan myös kasvojeni ihoa. Olen käyttänyt jo varmastikin viisi vuotta Aqualania kasvorasvana, sillä se säilyttää ihon kosteuden eikä minun tarvitse tuskailla kuivien länttien kanssa. Ilokseni Aqualan on litrahinnaltaan todella edullista verrattuna niihin pieniin putiloihin, joita marketeissa myydään kasvovoiteina. Kuten aiemmin todettu, kun hyvän löytää, niin mihinkäs sitä sitten vaihtamaan.

Silmänympärysgeelin sain lahjaksi täyttäessäni kaksikymmentä (jep, siitä se rypistyminen alkaa!) ja se on ollut todella riittoisaa, sillä purkissa on edelleen geeliä. Tuo Dermosilin pikkuinen purkki on ihana kaivaa kaapista puhdistusoperaation päätteeksi - se ikään kuin viimeistelee koko homman.

Olen iloinen, että kasvojeni iho voi tällä hetkellä todella hyvin. Kävin kasvohoidossa jouluna Mikolta saadulla lahjakortilla ja yllätyin, miten rentouttavaa ja mukavaa se on, kun ihon peruskunto on hyvä (aiemmin olin tottunut siihen, että puoli tuntia poistettiin vain mustapäitä ja finnejä..). Vaikka kasvojen puhdistaminen aamuisin tarkoittaa vesipesua ja rasvausta, luulen illalla tapahtuvan puhdistuksen kompensoivan sitten aamuja, sillä iho tuntuu ja näyttää hyvältä. Less is more, I think.


Onko teillä joitain suosikkituotteita, joita voisitte suositella? Hoidatteko kasvojenne ihoa aktiivisesti vai löytyykö samanlaisia aamulintsareita kuin mie?

13 kommenttia :

  1. Voi hurja. Ihonhoitoon liittyviä tuotteita mulla on (silmä)meikinpoistoliinat ja kosteusvoide. Piste. Äiti on joskus ostellut lahjaksi puhdistusemulsioita sillä lopputuloksella, että olen tötterön heittänyt mäkeen, kun epäilen sen vanhentuneen. En väitä, että ihoni olisi siloinen ja puhtoinen ja rypytön, mutta en mä vaan miiiiiillään jaksa / viitsi panostaa sen enempää kuin läträtä sitä kosteusvoidetta. (saa tulla sitten 20 vuoden päästä naureskelemaan mun blogiin mun kurttunaamakuville...) :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostat niin miulta! :D miekään en millään jaksaisi läträtä noiden kaikkien rasvojen kanssa, mutta pikkuhiljaa olen opetellut, jotta iho pysyisi puhtaampana! :) Tuskimpa se ryppyyntymiseen oikeasti vaikuttaa, joten ei huolta naureskelusta kuule :D

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä! :) Täytyy testailla joitakin näistä tuotteita :)

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea muidenkin kauneudenhoitorutiineista! :) Itsellenikin on muodostunut ne tietyt tuotteet, mitä ostan yleensä jatkuvasti kun edellinen loppuu, ja yksi niistä on Nivean silmämeikinpoistoaine, minkä taisinkin eräässä postauksessani esitellä :) Kasvovettä tulee käytettyä vain silloin tällöin (kun sen muistan..:D), mutta meikit pesen joka ilta pois, sillä ajatuskin meikit päällä nukkumisesta kuulostaa inhottavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan siun postanneen tuosta silmämeikinpoistoaineesta, se kuulosti hyvältä! :) Miekään en voisi kuvitella meneväni meikit naamalla nukkumaan! Vaikka illalla ei millään jaksaisi, niin pakko se on pestä, ei oo muuta vaihtoehtoa!

      Poista
  4. Meikinpoisto aine on kyllä ihan pakollinen itelläkin! :) Samoiten erilaiset kuorinnat! Kasvovettä en oo oikee osannut koskaan käyttää :D Kivoja nää suosikkituote postaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit postauksesta! :) Kasvovesi on tosiaan miullekin ihan uusi vanha tuttavuus, mutta tykkään kyllä :)

      Poista
  5. Mä tykkään lukea näitä tällaisia postauksia, sillä oon ihonhoidon suhteen tosi laiska, mitä siis tuollaisiin "tökötteihin" tulee :D Siksi on hyvä kun lukee muiden suosituksia niin osaa sitten ittekin vähän suunnistaa kaupassa oikean tuotteen kohdalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin oon oikeasti aika laiska ja luulen käyttäväni nyt useita tuotteita, mutta hämmästyn aina yhtä paljon siskoni kosmetiikkavalikoimasta :D Mutta toivottavasti miun vinkkauksista on apua jatkossa sinullekin! :)

      Poista
  6. Täällä aamulintsari! Aamulla huuhdon kasvot vain kylmällä vedellä ja sen jälkeen levitän naamarasvan. Illalla sitten käytän muitakin aineita, mutta silmänympärysvoidetta en oo vieläkään oppinut käyttämään säännööllisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että muitakin lintsareita löytyy :D Kauniilta sinun kasvojen iho näyttää, joten ei se aamulintsaus liene niin paha :) silmänympärysvoiteessa minua motivoi ihana purnukka!

      Poista
  7. Mä en aamulla kans useesti jaksa mitään tehdä naamalle, muutakun suihkussa vähän huuhtoa vedellä. Tää oli hyvä postaus ja toi perusvoide on kyllä todella hyvää rasvaa<3

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)