Näin hankit hyvän personal trainerin

Moni uskoo, että personal trainerin avulla pääsee parempiin tuloksiin ja treenaaminen on tehokkaampaa. Ajatellaan, että kun ammattilainen suunnittelee minulle ohjelman, neuvoo tekniikoissa ja vahtii syömistä, kehitys tapahtuu helpommin kuin yksin puurtaessa. Tämä onkin aivan totta, mutta tärkeää on valita personal trainer huolella, sillä huonolla pt:llä ei tee mitään.

Pidempään blogiani seuranneet muistavat, että olin kesällä ravintovalmennuksessa harjoitusasiakkaana. Ikään kuin sattuman kautta päädyin Heidin valmennukseen ja lähdin remppailemaan ruokailutottumuksia, jotka olivat ehkä hieman levähtäneet käsiin. Kolmen kuukauden aikana kävimme yksityiskohtaisesti läpi syömisiä, korjattavia osa-alueita ja asetimme välitavoitteita. Kommunikointimme tapahtui henkilökohtaisissa tapaamisissa parin viikon välein sekä watsapin avulla, sillä se oli kummallekin helpoin tapa lähetellä kysymyksiä ja vastauksia.

Heidin valmennus oli kannustavaa, ohjaavaa ja herättelevää. Keskusteluiden avuilla havahduin huomaamaan asioita, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt edes huomiota - mutta en sillä tavalla, että olisin tuntenut itseni surkeammaksi yksilöksi tapojeni vuoksi. Keskustelut käytiin aina hyvässä hengessä, kannustaen ja todeten, että muilla ihmisillä on ihan samanlaisia ongelmia - valmentaja ei korostanut omaa paremmuuttaan tai näyttänyt turhautumistaan minun tapojani kohtaan.

Tänä syksynä kokeilin myös personal trainer -palveluita liikunnan puolella, sillä paikallisella kuntosalilla järjestettiin ryhmävalmennusta ja arvelin sen olevan hyvä lisäpotku ravintovalmennuksen perään. Alussa kaikki vaikutti innostavalta ja hyvältä, mutta viikkojen edetessä sain huomata, että oli melko yhdentekevää oliko minulla valmentaja vai ei - ryhmässä treenasimme kerran viikossa, mutta siinä se sitten olikin. Saliohjelma oli ihan mukiinmenevä, vaikkakin pidemmän päälle tylsä, ja ruokapuolesta tiesin jo ravintovalmennuksen ansiosta kaiken oleellisen. Lisäksi salin vapaa käyttö jakson aikana oli plussaa ja treenikaverit olivat mukavia - olisi tietysti ollut hauska tietää heidän nimensä ja tutustua vaikka ensimmäisellä kerralla.

Valmentaja vaikutti ensitapaamisella mukavalta, mutta en ollut kuullut hänestä minkäänlaista aiempaa palautetta. Viikkojen edetessä valmentaja alkoi tuntua hyvin etäiseltä, sillä esimerkiksi lomamatkani jälkeen hän ei ollut edes kiinnostunut, miten treenailu tai ruokailu lomalla oli sujunut. Hän sanoi ensimmäisillä kerroilla, että mitä enemmän kyselemme asioita häneltä, sitä enemmän saamme valmennuksesta. Kysymyksiä ei ilmaantunut, sillä ohjeet olivat selvät ja toimin niiden mukaan. Tämä aiheuttikin sitten sen, ettei myöskään minulta kysytty, miten etenee tai onko ollut joitain haasteita. Kommunikointia ei oikeastaan ollut muuten kuin liikkeiden korjauksessa lyhyitä virkkeitä, joten aika hylätty olohan siinä tuli. Myös positiivinen palaute yhteistreeneissä olisi varmasti kannustanut parempiin tuloksiin - mutta me teimme jumpan ja hajaannuimme kuka minnekin, so simple.

Näistä kokemuksista viisastuneena haluan jakaa teillekin muutaman kullan arvoisen vinkin, jos suunnittelette personal trainerin, ravintovalmentajan tai jonkun muun koutsin palkkaamista.

1. Kuulostele, millaisia kokemuksia ihmisillä on valmentajasta; onko joku ollut hänen valmennuksessaan tai löytyykö netistä suosituksia tai moitteita hänestä. Mieti, millaista palaute on ja onko sillä merkitystä sinulle.

2. Kysy, miten paljon valmennettavia hänellä on ja mikä on hänen motiivinsa tehdä työtä; jos valmennettavia on monia kymmeniä, miten paljon hän pystyy paneutumaan juuri sinuun? Entä onko motiivina tehdä esimerkiksi kymmenillä asiakkailla hyvä tili vai pienemmällä asiakasmäärällä laadukkaampaa työtä?

3. Keskustele paljon yleisistä asioista sekä arvoista ja asenteista; oletteko samanlaisia ihmisiä, onko hänellä sellaisia piirteitä, joita toivot valmentajallasi olevan ja tuntisitko olosi mukavaksi hänen valmennuksessaan?

4. Vertaile hintoja; millaisilla hinnoilla valmentajat työtään tekevät ja millaisia asioita kenenkin pakettiin sisältyy. On eri asia olla verkkovalmennuksessa, ryhmävalmennuksessa ja yksilövalmennuksessa - mieti, millainen valmennus on sinulle se paras vaihtoehto.

5. Mieti tavoitteet, joita kohti haluat lähteä pyrkimään; varmista, että valmentaja on kiinnostunut projektistasi ja ammattitaitoinen sekä motivoitunut siinä toimimaan. Huonolla ja epämotivoituneella personal trainerilla et tee mitään.

Onko muilla kokemuksia personal trainereista, ravintovalmentajista, mentaalivalmentajista tai muista koutseista? :)

Näin tyhjä kalenteri täytetään

Olen tänä syksynä saanut nauttia hieman rennommasta otteesta koulun suhteen, sillä lukujärjestykseeni on eksynyt yllättävän vähän kursseja, joilla pitäisi olla fyysisesti paikalla. Reippaana tietenkin ajattelin jo alkusyksystä, että nyt onkin hyvää aikaa suorittaa kirjatenttejä sekä muita itsenäisesti tehtäviä kursseja, mutta..

Viime lukuvuosi oli varmasti yksi rankimpia koko kouluaikanani, kun palautettavaa tuntui olevan mielinmäärin, koulussa piti istua monta tuntia päivässä, oli opetusharjoittelua ja siihen päälle vielä töitä. Jokin pieni ääni yrittää muistuttaa minua siitä, että sellaista se opiskelu on ja minä pärjäsin ihan hyvin, vaikka olikin mieletön hässäkkä.

Kun syksyllä sitten ei ollutkaan pakollista koulua, päätin ottaa rennommin - olinhan sen ansainnut. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä kevyt syksy on tullut enemmän kuin tarpeeseen, sillä nyt olen ehtinyt tehdä ihan mukaviakin asioita sen sijaan, että juoksisin koko ajan pää kolmantena jalkana kodin, koulun ja työpaikan väliä. Minulla on ihan oikeasti ollut aikaa nähdä ystäviäni, käydä useamman kerran viikossa salilla, lenkkeillä, neuloa, lukea, valokuvailla ja ihan vain olla.

Viime viikkoina olen kuitenkin potenut saamattomuuden tunnetta, sillä tuntuu, etten saa aikaiseksi mitään - enhän ole tehnyt asioita samalla tahdilla kuin esimerkiksi keväällä. Kalenterin sivut kyllä täyttyvät koulu- ja työpäivistä sekä kavereiden tapaamisesta, mutta silti aika tuntuu vain sujahtavan kauheaa vauhtia, enkä ole tehnyt oikeastaan mitään.

Olenhan minä tehnyt, en vain sellaisia asioita, joita viime lukuvuonna tahkosin kauhealla vauhdilla. Työt ovat ajoittuneet jonkin verran viikonloppuihin, joilloin viikolla on jäänyt enemmän aikaa muulle tekemiselle. Tavallaan viikonlopun vapaa-aika on siirtynyt arki-illoille ja tämä saattaa olla osasyy siihen, miksi tuntuu, etten ole tehnyt mitään - enhän ennenkään viikonloppuisin kuluttanut aikaani koulutehtäviin tai työntekoon.

Mitä sitten olen tehnyt viimeaikoina?

- Kokannut ruokia, joita ei kiireessä tule koskaan tehtyä, kun pitää vain äkkiä saada syötävää.

- Nähnyt perhettäni sekä ystäviäni ilman kiirettä ja tiukkaa aikataulua siitä, milloin pitää olla menossa minnekin.

- Viettänyt ihanat pari päivää rakkaan siskoni kanssa shoppaillen, kasvo- ja jalkahoitoja tehden, herkutellen, höpötellen ja nauraen sydämemme kyllyydestä <3 Myös kuvissa näkyvät ihanat kynnet ovat Ellin käsialaa!

- Nauttinut liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä fiiliksestä. Kun saa treenata tai lenkkeillä rauhassa, tekemisessä on ihan erilainen tunnelma kuin että olisi tunti aikaa ja siinä ajassa pitäisi selvitä salille ja takaisin.

- Leiponut pitkästä aikaa pullaa ja sämpylöitä. Vanilijahyrristä tuli niin järkyttävän näköisiä, etteivät ne päätyneet blogiin, mutta sämpylät onnistuivat sekä maultaan että ulkonäöltään.

- Siivonnut kauan sotkussa olleet kaapit ja heittänyt paljon turhaa paperia ja vanhentuneita juttuja sen myötä pois.

- Tehnyt omia suosikkijuttuja; neulonut monen monta sukkaa, katsellut suosikkisarjoja, kuunnellut hyvää musiikkia, lukenut kirjoja ja miettinyt pieniä muutoksia sisustukseen.

- Käynyt tunnollisesti koulussa kahtena päivänä viikossa - jopa niillä luennoilla, joilla en opi yhtään mitään. Eilen alkoi myös viennankarjalan kurssi, joten uusi kielikin on opeteltavana!

- Käynyt töissä ja oppinut paljon uusia juttuja työnkuvaani liittyen.

- Rentoutunut Imatran kylpylässä päiväkäynnillä ja kierrellyt kauppoja shoppailun merkeissä pariinkin otteeseen.

- Viettänyt aikaa Mikon kanssa, koska hänenkään lukujärjestys ei ole kovin täysi. Ollaan käyty salilla, ajelemassa ja lenkillä, paistettu lettuja iltamyöhällä, höpötelty jouluvalojen loisteessa, nukuttu aamuisin pitkään ja nautittu vapaa-ajasta <3

- Ollut yhden lukukauden stressaamatta koulujutuista luottaen siihen, että kaikki järjestyy. Ja tähän mennessä on hyvin järjestynytkin!

Lopulta olen tehnyt paljon kaikkea, mutta ehkä juuri se, että jatkuva stressi ei ole niskassa, kertoo siitä, että olen tehnyt oikeita asioita. Tiedän myös, että opinnot etenevät ihan hyvässä aikataulussa, vaikka en koko ajan niitä miettisikään. Välillä täytyy ottaa aikaa itselleen ja läheisilleen, ja kolme vuotta kun on tehnyt oikein uutterasti töitä, voi kai yhden syksyn ottaa rennommin. Näin minulle ainakin on kerrottu!

Miten teidän syksynnne? Oletteko olleet ahkeria vai löytyykö muita, jotka ovat vähäksi aikaa löysentäneet otetta tiukasta arjesta?

Liikunnanvihaajasta treeni-intoilijaksi

Kasa erilaisia herkkuja karkkipäivänä, pullaa kahvilatreffeillä, koko viikko pilalla yhden repsahduksen takia ja mieletön määrä tietoista ajattelua siitä, mitä ei saa syödä. Ulkona sataa vettä, joten ei tarvitse mennä lenkille, mutta ei huvita lähteä salillekaan - ei kai se yksi kerta nyt kuitenkaan haittaa, ensiviikolla sitten taas skarppataan!

Vielä keväällä terveelliset elämäntavat etenivät juurikin tämän kaavan mukaan; viikko tai kaksi saattoi mennä hyvin, mutta sitten tuli repsahdus esimerkiksi karkkipussin muodossa ja se sitten muka pilasikin koko viikon ruokailut. Eli suomeksi sanottuna herkuttelin sitten muinakin päivinä. Sama koski myös sitä, jos kiireen tai laiskuuden vuoksi treenejä jäi välistä - ensiviikolla sitten lupaan treenata kahta kauheammin.

paita Vero Moda / farkkuliivi Kypros / nahkahousut Vero Moda / saapikkaat Sokos

Kesän, ja etenkin syksyn aikana, opin mielettömän määrän uusia juttuja treenin ja ruuan maailmasta. Jos mietitään ruokapuolta, olen ymmärtänyt, ettei se yksi pulla tai suklaapatukka ihan oikeasti näy missään. Sen sijaan jos koen epäonnistuvani syötyäni pari keksiä ja päätän laittaa se takia koko viikon läskiksi, epäonnistun ihan oikeasti kiinteytymisessä - en silloinkaan ihmisenä vaan meneillään olevassa projektissani. Ja mikä parasta; keksit, karkit ja sipsit maistuvat niin paljon paremmalta, kun niitä saa harvemmin ja silloin, kun niitä ihan oikeasti tekee mieli.

Nyt voin rehellisesti sanoa, että olen myös luopunut ajatuksesta, että joitain ruoka-aineita ei saisi syödä. Kaikkeahan saa syödä, kun syö järkevästi. Tämän ajattelutavan ansiosta myös mielitekoja on paljon vähemmän, kun kaikki on sallittua, mutta oman itsekurin varassa on se, mitä suuhunsa sitten laittaa. Kun on koko päivän syönyt hyvin ja illalla alkaa tehdä mieli jotain herkkua, pyrin miettimään, että tässä on pari tuntia nukkumaanmenoon, että pystyn kyllä välttämään kiusauksen - ja niin pystyn, kun otan sukkapuikot käteen ja alan keskittyä johonkin ihan muuhun.

Olen myös oppinut syömään kolmen tunnin välein. Aiemmin osasin siirtää nälkää, jos tiesin, etten juuri sillä hetkellä pääse syömään, mutta nyt olen yrittänyt suunnitella syömiset aina sen mukaan, ettei ruokailuvälit venyisi ainakaan yli neljään tuntiin. Tämä on todella iso apu herkkuhimon hallinnassa ja yleisessä jaksamisessa - toki tuntuu siltä, että koko ajan saa olla syömässä!

Isoin asia, mistä olen tällä hetkellä iloinen, on treeni! Olen jotenkin saanut siinä ihan uuden vaihteen päälle; salille lähteminen tuntuu mukavalta, lenkkeily on ihan huippua ja treenien jälkeen on hyvä olo. Aiemmin olen ajatellut treenaamistakin nimenomaan pakollisena liikuntana, mutta nyt siitä on tullut ihan oikea ja mieluisa harrastus.

Totta kai tulokset motivoivat mielettömästi jatkamaan treenausta. Kun salilla saa lisätä painoja kerta toisensa jälkeen, tulee olo, että tässähän alkaa kehittyä. Lisäksi olen huomannut, että aiemmin olen treenannutkin ihan liian pienillä painoilla sen takia, että olen pelännyt suurilla painoilla treenaamisen olevan vaarallista. Nyt kun tekniikat ovat muun muassa pt-opastuksen, treenikaverien neuvojen ja erilaisten ohjevideoiden myötä kunnossa, olen turvallisin mielin laittanut muutamia kiloja lisää ja todennut, että vain kunnon painoilla lihaksetkin voi kehittyä.

Suuresti liikuntaan rakastumisessa on auttaneet ihmiset ympärillä. Kun huomaan, miten innoissaan ystävät ja perheenjäsenet ovat treenaamisesta, innostun siitä itsekin. Lisäksi on mahtavaa omata samassa tilanteessa oleva kaveri, jonka kanssa vaihtaa vinkkejä ja kokemuksia - siitä saa paljon voimaa itsellekin! Ystäviini kuuluu myös monia innokkaita liikkujia, joiden kanssa voi lähteä lenkille eikä pahitteeksi ole samassa ruokapöydässä syövä tsempparikaan, joka houkuttelee liikkumaan silloinkin, kun on ihan mato-olo.

Alan totisesti uskoa siihen, että ympärillä olevien ihmisten arvostuksenkohteet ja asenteet vaikuttavat omaankin käyttäytymiseen. Ympärilläni olevat ihmsiet suhtautuvat treenaamiseen ja syömiseen kunnianhimoisesti mutta terveellä järjellä, jolloin heidän kanssaan on helppo viettää aikaa ja jopa treenata yhdessä.

Tänään käytiin ihanan ystäväni Sannin kanssa kuvailemassa ja kiitos postauksen kuvista kuuluu hänelle! Nyt alan valmistautua illan treeniin ja sen jälkeen menen hyvillä mielin juhlistamaan toisen ystäväni nimipäivää Subwayhin - ja viikkoni ei muuten siitä 15 sentistä mene pilalle ;)

Millaisia ajatuksia pohdintani herättävät? Miten sinä olet löytänyt tai menettenyt kipinäsi terveellisiin elämäntapohin?

Saamaton nahjus

Väitetään, että tehokkuutta, ripeyttä ja omatoimisuutta korostetaan nykymaailmassa liikaa; kaikkien pitäisi juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, tehdä montaa työtä, hoitaa kotia ja siinä sivussa olla vielä loistavia puolisoita, vanhempia tai lapsia. Ilmeisesti tämän ilmiön vastaliikkeeksi on syntynyt saamattomien nahjusten -yhdistys, jossa pyritään elämään kuin hidastetussa filmissä - ainakin sellaisiin olen törmännyt aivan liian usein.

Seison S-marketin kassajonossa ostoskärrit täynnä ruokaa ja pohdin, miten jono liikkuukin niin hitaasti. Edessä oleva rouva on laittanut ostoskärrit hihnan viereen ja seisoo itse kärrien toisella puolella. Sieltä hän sitten kurottelee ostoksiaan ja koittaa saada ne heitetyksi hihnalle - välillä osuu ja välillä ei. Eihän sitä onneksi kätevämmin voisi tehdä. Mutta kassaneitiä hitaus ei haittaa, nimittäin hän tekee työtä yhdellä kädellä ja työtätekevänkin käden rakennekynsiä täytyy koko ajan varoa. Ilme on tympeä eikä iloisesta ja reippaasta asiakaspalveluasenteesta ole tietoakaan - kun hän nyt vaan pääsisi kotiin huilaamaan eikä tarvitsisi istua siinä kassalla.

Pääsen vihdoin pakkaamaan tavaroita sillä aikaa, kun kassaneiti lyö niitä kassaan. Edelläni oleva rouva miettii edelleen, miten sijoittaisi ostoksensa kolmeen kassiin. Lappaan omat ostokseni tuttuun tapaan kassiin; painavat alle ja kevyet sekä särkyvät päälle. Rouva laittaa tavaraa pussiin, ottaa pois, haluaakin lisämuovipusseja ja pakkaa jälleen. Menen maksamaan, nappaan viimeiset tuotteet kassiin ja lähden autolle. Toivottavasti rouvakin selviää sieltä tunnin sisällä omalle autolleen.

Koulussa pitäisi päättää, miten ja milloin tehdään ryhmätyötä. Osa haluaa ehdottomasti, että kokoonnutaan teekupposten ääreen meluisaan kahvilaan tekemään työtä, koska niin se on paljon leppoisampaa. Eli lipitellään teet, höpötellään kuulumiset ja tiiraillaan ympärillä olevia ihmisiä samalla, kun kaikki selailevat Facebookia. Puolentoistatunnin jälkeen tajutaan, että tehtävää ei ole edes aloitettu ja kolmasosalla porukasta on jo kiire jonnekin - haluan päästä helpoimmalla -ryhmäläinen jakaa jokaiselle osa-alueet aiheesta ja hän voi olla se, joka kokoaa kaiken ja kirjoittaa johdannon.

Kotona jatkan omaa isompaa kirjallista koulujuttuani, joka on tarkoitus tehdä itsenäisesti. Olen kyllä halukas tekemään yhteistyötä muiden kanssa, kunhan se hyödyttää molempia osapuolia eikä niin, että minä etsin tietoa ja jaan sen sitten toisten kanssa. Facebook kuitenkin plinkuttaa vähän väliä merkiksi, että taas joku kaipaisi apua ja minun pitäisi alkaa neuvomaan - kun minä en ole tämän kurssin vetäjä, vaan ihan vain kanssaopiskelija. Totean, että pääsen helpommalla, kun sanon suoraan ja rehellisesti en ole vielä siinä vaiheessa tai en halua jakaa tekstiäni, koska se on minulle henkilökohtainen ja se on sitä paitsi keskeneräinen.

Vain näiden muutaman esimerkin avulla saa varmasti sellaisen käsityksen, että minulla olisi kiire jonnekin ja haluaisin tehdä kaiken vain nopeasti. Toisinaan tämä pitääkin paikkansa; miksi hukata aikaa teen lipittelyyn koulutehtävien merkeissä, kun kaikki voivat kirjoittaa työhön oman osuutensa kotikoneelta silloin, kun itselle parhaiten sopii. Kaverihetket on sitä paitsi huomattavasti mukavampi hoitaa ilman koulutehtäviä.

Se, että haluan hoitaa pakolliset ja ei-niin-hauskat-jutut ripeästi alta pois, kielii siitä, että haluan käyttää aikani merkityksellisempiin juttuihin kuten kavereiden ja perheen kanssa olemiseen, liikkumiseen ja harrastusten parissa toimimiseen. Olen niin onnellinen esimerkiksi siitä, että sivuaineryhmässäni saa itse valita, kenen kanssa tekee parityöt; kun OneDrive, tasapuolinen työskentely ja kouluhommista erilliset kaverihetket ovat molemmille itsestäänselvyys. tuntuu, että tehtävä on oikeastaan jo tehty, vaikka se olisi vasta aloitettu.

En tarkoita, että kaikkien pitäisi toimia tietyllä tavalla tai pyrkiä olemaan mahdollisimman tehokkaita, mutta ainakin itse laiskistun sitä enemmän, mitä vähemmän ja hitaammin teen asioita. Nämä ovat todella pieniä asioita, mutta kun niitäkin sattuu toisinaan saman päivän aikana monen monta, alkaa nauru olla jo herkässä, kun huomaa, että taas joku homma etenee käsittämättömän hitaasti. Kun vähän viitsii vaivautua. asiat sujuvat joutuisammin ja ainakin omasta mielestäni mukavammin - kun antaa asioille aikaa juuri niiden vaatiman määrän, jää enemmän aikaa kaikelle muulle.

Löytyykö yhtäkään kohtalotoveria? Mihin olette kyllästyneet ihmisissä tai ihan itsessänne?

Teetkö töitä arvostamiesi asioiden eteen?

Monesti kuulee ihmisten arvostavan joitain tiettyjä asioita, joiden eteen he ovat valmiita tekemään paljon töitä. Arvostuksen kohde voi olla esimerkiksi uralla etenemistä, perheen kanssa vietettävää yhteistä aikaa tai vaikka ulkonäön muokkaamista. Yleensä arvostamiansa asioita pitää tärkeinä ja niille löytyy aina aikaa kalenterista. Toisaalta on ihmisiä, jotka pitävät esimerkiksi perheen yhteistä aikaa arvokkaana ja tärkeänä, mutta ovat silti kaiketpäivää töissä ja omissa riennoissaan - eli eivät kuitenkaan arvosta sitä niin paljon, että luopuisivat muista omista jutuistaan.

Olen miettinyt useasti, millaisia asioita minä arvostan ja millaisessa "arvojärjestyksessä" ne ovat suhteessa toisiinsa. Lista on lopulta todella helppo laatia, kun mietin omaa toimintaani päivittäin; ellen arvostaisi esimerkiksi opiskelua ja työntekoa, minulla olisi mielettömästi aikaa esimerkiksi askarrella ja neuloa villasukkia.

#1 Rakkaat ihmiset

Listani kärjessä ovat kiistatta perheeni, ystäväni ja sukulaiseni. Niiden ohi ei kiilaa mikään - koskaan. Vaikka asun kaukana vanhemmistani, siskostani ja muista lähisukulaisistani, pidän päivittäin huolen, että olen kotipuoleen yhteydessä puhelimitse. Haluan päivittäin kuulla, miten heillä menee ja samalla kertoa omat kuulumiseni. Ja lievittäähän se aina ikävää, kun saa jutella heidän kanssaan <3

Mikon kanssa pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa, sillä se nyt vain yksinkertaisesti on ihan parasta <3 On ihana tulla koulusta tai töistä kotiin, kun toinen on kotona odottamassa. Samoin on mukava huomata, että vapaapäivät ovat osuneet samalle päivälle molemmilla, ja voidaan viettää koko päivä yhdessä ja tehdä jotain kivaa. Ajoittain kiireisen arjen keskellä osaan todellakin arvostaa sitä, että viimeistään yhdeksältä molemmat ovat kotona tuijottamassa Salkkareita, syömässä iltapalaa, höpöttämässä päivän kuulumisia ja ihan vain olemassa toistensa kanssa :)

Myös ystävät kuuluvat tähän ensimmäiseen kategoriaan. Aiemmin mainitsemani pitkän välimatkan ja kiireisen arjen vuoksi en aina ehdi nähdä ystäviäni niin paljon kuin haluaisin. Koitan silti pitää kuulumiset ajantasalla joko soittelemalla tai viestittelemällä heille monta kertaa viikossa. Ja onneksi yleensä aina aikataulut saadaan jotenkin sopimaan yksiin. Parasta myös on, että moni ystäväni tykkää lenkkeillä, jolloin on helppo yhdistää huvi ja hyöty; kun lenkille on kuitenkin mentävä, miksei sinne voisi mennä yhdessä!

#2 Opiskelu ja työ

Luokanopettajaopinnot ovat olleet haaveeni jo pikkutytöstä saakka ja olenkin onnellinen, että saan opiskella kutsumusammattiini. "Perinteinen opiskelijaelämä" ei tosin minua kiinnosta ja keskiviikot (ja lukuisat muut arkipäivät, kun voisi olla ryyppäämässä) vietän oikein mieluusti työpaikallani. Olen kiitollinen siitä, että olen onnistunut saamaan opiskeluaikana hyviä työpaikkoja, joista olen saanut arvokasta työkokemusta, uusia ystäviä ja rahaa ostaa muutakin ruokaa kuin nuudeleita ja kalapuikkoja.

Alussa sainkin kuulla kyllikseni valitusta siitä, miksei en lähde opiskelijabileisiin, vaan menen töihin. Usein myös muistutettiin, miten työnteko haittaa opiskeluja. Koko opiskeluajan töitä tehneenä olen puoli vuotta opintoja edellä, jos katsotaan opintopisteitä, joten ei ole tainnut paljon työnteko opintoja jarrutella. Se on arvokysymys, mille antaa aikaa.

#3 Liikunta, ruoka ja terveys

Liikunnasta on tullut suurempi ja tärkeämpi osa elämääni vasta parin viime vuoden aikana. Olen huomannut, miten esimerkiksi salilla käyminen tai pitkät kävelylenkit antavat virtaa arkeen. Olen myös vihdoin ymmärtänyt, mitä tarkoittaa liikunnan jälkeinen hyvä olo ja sen voimalla olenkin innostunut treenailemaan enemmän.

Kuten aiemmin mainistin, on hienoa, että ympärillä on liikunnasta kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa treffit voi sopia esimerkiksi lenkkipolulle. Esimerkiksi tällä viikolla käytiin Fit by Marika -blogin Marikan (klik!) kanssa puolentoistatunnin lenkillä piittaamatta pienestä vesisateesta - olikin ihan tosi kivaa viettää aikaa yhdessä, höpötellä ja liikkua yhtä aikaa!

Ruuan laatuun pyrin kiinnittämään päivittäin huomiota - onnekseni inhoan valmisruokia, joten ainakaan niitä ei keittiöstämme löydy. Aina käytettävissä olevasta ajasta riippuen valmistuu erilaisia ruokia, joista suurin osa on hyvää peruskotiruokaa, mutta toisinaan joukkoon mahtuu niitä äkkiä kyhättyjä lounaita sekä enemmän aikaa vaatineita kurmeeaterioita :) Toivon, että liikunta ja ruokavalinnat yhdessä auttavat minua elämään terveellistä elämää!

#4 Harrastukset

Liikunta on yksi harrastuksistani, mutta sen lisäksi on paljon sellaisia harrastuksia, joita en ehdi harrastamaan lähellekään niin usein. Liikuntaa tulee harrastettua lähes päivittäin, sillä se on niin suuri osa elämää. Askartelu, sukkien neulominen, kirjojen lukeminen ja valokuvaus jäävät usein vähemmälle huomiolle arjen keskellä. On kuitenkin ihanaa, kun niillekin löytyy oma aikansa; silloin askartelustakin nauttii paljon enemmän, kun tietää, että materiaaleja ei tarvitse olla tunnin päästä keräämässä laatikkoon, vaan leikkaamista ja liimaamista saa jatkaa ihan rauhassa vaikka koko päivän.

#5 Säästäminen ja tulevaisuuden suunnittelu

Ensisijaisesti on tärkeää elää tässä päivässä, maksaa vuokra, auton vakuutukset ja hankkia jääkaappiin ruokaa. Kuitenkin olen haaveillut monen monta vuotta esimerkiksi omasta asunnosta, joten haluan tehdä sen eteen töitä jo tässä vaiheessa. Pyrin siihen, etten ostaisi turhia juttuja, vaan käyttäisin rahaa viisaasti, jolloin sitä voi jäädä myös säästöön tulevaisuutta varten. Esimerkiksi säästämällä kaikki kirpputorimyynneistä saadut rahat (kyllä, myös siitä kaksi euroa maksaneesta paidasta saadut rahat) porsaaseen, voidaan varmasti Mikon kanssa joskus lähteä jonnekin matkalle ja miettiä, että kannatti vain laittaa rahat talteen.

Luonnollisestikaan joka päivä ei ehdit huolehtimaan kaikista itselleni arvokkaista asioista, joten priorisointia on tehtävä. Karsiminen tapahtuu ehdottomasti tässä arvojärjestyksessä sillä poikkeuksella, että tietenkin koulu- ja työasiat on aina hoidettava sovitusti. Jos päivässä ei kuitenkaan jää aikaa ennen nukkumaanmenoa juurikaan koulu- ja työpäivän jälkeen, en lähde lenkille, vaan vietän sen ajan Mikon kanssa - paitsi jos lähdemme lenkille yhdessä.

On mielestäni turha väittää, että perhe olisi etusijalla, jos en milloinkaan ehtisi olla perheeni kanssa, vaan painaisin vain tukkaputkella menemään koulusta salille, salilta töihin ja sitten vain nukkumaan ja aamulla uudestaan. Tästä syystä on hyvä miettiä, mitä asioita elämässään arvostaa ja mitä on valmis niiden eteen tekemään.

Aikamoisen pitkä postaus tuli, mutta huikkaa ihmeessä, mikäli päästi tänne saakka! Millaisia arvoja sinulla on? Miten arvosi ja valintasi näkyvät arjessasi? :)