Onnenonkija - mihin pyrin bloggaamisella

Onnenonkija-elokuva on hyvänmielenleffa, jonka aikana saa nauraa, mutta myös pohtia syvällisesti omaa bloggaamista ja sen syitä. Onnenonkija on Suomessa ensimmäinen blogimaailmaan sijoittuva elokuva ja täytyy sanoa, että se on erittäin onnistunut; ajatuksia herättävä, hauska, romanttinen ja mikä parasta; suomalainen.

Elokuvassa Marja Aurora (Minka Kuustonen) haluaa elättää itsensä bloggaamisella ja on valmis tekemään lähes mitä vain päästäkseen portaaliin bloggaamaan. Olavi (Olavi Uusivirta) on menestyneen perheyrityksen kasvatti, joka ei halua pitää meteliä vauraudestaan - saati elää leveästi. Marja Aurora kuitenkin haistaa tilaisuuden kiinnostaviin postauksiin ja menestyneen blogin tarinaan tavatessaan Olavin ja niin elokuva lähtee etenemään. Elokuva tuli leffateattereihin perjantaina 25.3.2016, joten suosittelen lämmöllä käymään katsomassa, miten tuo tarina päättyy.

Elokuva herätti paljon ajatuksia bloggaamisesta ja siitä, miten itse suhtaudun siihen. Myös elokuvan jälkeen käydyt keskustelut Minka Kuustosen, ohjaaja Ville Jankerin ja paikallislehtien toimittajien kanssa antoivat mietittävää; miksi oikeastaan bloggaan, mihin pyrin blogillani ja millä keinoin?

Perustin blogini alunperin yhteydenpitovälineeksi Ylöjärven sukulaisten ja ystävien suuntaan, mutta melko pian huomasin, että myös tuikituntemattomatkin ihmiset lukevat blogiani ja kuulumisiani. Aluksi blogini painottuikin kuulumisiin ja arkipäiväisiin tekemisiin, mutta reilu vuosi sitten aloin kaivata blogiini jotain uutta ja tavallaan mielenkiintoisempaankin.

Pohdin ihanaisen Ellin kanssa, miten voisin lähteä kehittämään blogiani ja tuohon aikaan terveelliset elämäntavat ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemat nousivat useaan otteeseen keskusteluihin mukaan. En kuitenkaan ole mikään fitness-leidi, joten treeniblogia olisi ollut turha pitää. En myöskään osta joka viikko uusia vaatteita, joten myöskään muotiblogi ei kelvannut. Minulle tärkeitä teemoja olivat sen sijaan unelmat, haaveet, liikunta, ruoka, rakkaat ihmiset ja tasapainoinen sekä positiivinen elämä. Kaikki nämä tärkeinä pitämäni asiat liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja niin päädyin muuttamaan blogin suuntaa hyvinvointiin painottuvaksi lifestyleblogiksi - skaala on laaja, mutta silti blogilla on yhtenäinen teema ja lukija tietää, millaisia postauksia yleensä on odotettavissa.

Laatu näyttää kärsineen sähköpostittelussa, mutta kyllä siitä vielä selvän saa! :) Kuva: Ville Jankeri / muokkaus Milla Hakkarainen 

Totta kai olisi hienoa, jos blogillani olisi mielin määrin lukijoita ja kommentteja sataisi roppakaupalla jokaiseen postaukseen, mutta pikku hiljaa olen tajunnut, ettei se ole bloggaamiseni idea. On ihanaa, että on lukijoita, jotka lukevat postauksia ja jakavat omia mielipiteitään - ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa postausten aiheet eikä kommentteja lähetellä vain sen vuoksi, että minäkin kävisin kirjoittelemassa heille kommentteja. Ei määrä, vaan laatu.

Joskus mietin, että portaaliin pääseminen olisi varmasti se suurin juttu, mitä blogiurallani voisi tapahtua. Kuitenkin kuultuani monia kertomuksia siitä, millaista bloggaaminen portaalissa on, olen tullut toisiin aatoksiin. En halua, että joku tuntematon ihminen määrittä blogini sisältöä, postaustahtia tai ulkoasua. Haluan olla blogissani kaikinpuolin rehellinen ja kirjoittaa itselleni tärkeistä aiheista ilman, että kukaan on käskenyt niin tehdä. Haluan myös mainostaa ainoastaan sellaisia tuotteita, joihin itse uskon ja joista koen olevan hyötyä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Tästä syystä kaikki blogiyhteistyötkin on mietitty huolella ja ne ovat pääasiassa painottuneet terveelliseen ruokavalioon, liikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Blogini on minulle rakas harrastus, jonka kautta saan kirjoittaa sekä jakaa kuvia. Valokuvaus ja kirjoittaminen ovat minulle olleet monta vuotta tärkeitä juttuja, joten on hienoa, että minulla on kanava, jonka kautta saan jakaa kuvia ja tekstejä muillekin. Toivon myös, että blogini onnistuu inspiroimaan, kannustamaan ja tukemaan lukijoita - haluan, että jokainen ymmärtää olevansa täydellinen omana itsenään. Tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa haluan muistuttaa sisäisestä kauneudesta ja hyvinvoinnista sekä niiden merkityksestä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Oletteko jo nähneet Onnenonkija-elokuvan? Millaisia ajatuksia bloggaaminen teissä herättää?

Taito osata rentoutua

Sisäisestä hyvinvoinnista huolehtimisessa tarvitaan taitoa osata ymmärtää rentoutumisen ja kiireettömyyden merkitys. Viimeiset kaksi viikkoa olen säntäillyt suuntaan jos toiseenkin; harkkaryhmät koulussa, tenttiin luku, työt, parin päivän sijaisuus Ylöjärvellä, kodista huolehtiminen sekä liikunta ovat vieneet aivan mielettömästi aikaa. Olen iloinen kaikesta kahden viikon aikana tapahtuneesta, mutta harmissani siitä, etten ole ehtinyt blogin pariin niin pitkään aikaan.

Blogi on osa sisäistä hyvinvointiani, sillä bloggaaminen on rakas harrastus, jonka parissa tykkään viettää aikaa. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten postausten valmistelu on juuri minulle tehtyä puuhaa. Postausideoitakin tuntuu olevan vihkonkulmat täynnä, mutta hutaisten en halua tehdä yhtäkään postausta - siitähän katoaisi juuri se ilo ja harrastusmaisuus.

Olen ymmärtänyt viime aikoina myös sen, että välillä on ihan pakko vain ottaa aikaa itselleen ja rentoutua. Minua polttelisi kovasti esimerkiksi kirjoittaa kandini valmiiksi, kirjoittaa esseet, joiden palautuspäivää ei vielä edes näy ja hoitaa kirjatentti alta pois. Kuitenkaan tämän kaiken yhdistäminen muuhun elämään ei onnistu kerralla ja on pakko miettiä, mitkä asiat tärkeysjärjestyksessä tulevat missäkin kohtaa. En halua tinkiä siitä, etten saisi illalla istahtaa sohvalle katsomaan Salkkareita tai käydä saunassa hyytävän kylmän pakkaspäivän jälkeen. Näitä juttuja minä tarvitsen voidakseni hyvin ja jaksaakseni arjen askareissa.

Omaa aikaa on tullut siis otettua - viimeksi tänään. Kävimme muutaman joensuulaisen bloggaajan kanssa Onnenonkija-elokuvan ennakkonäytöksessä Tapiossa. Elokuva oli todellinen hyvänmielenleffa täynnä iloa, romantiikkaa ja huolettomuutta, suosittelen ehdottomasti jokaiselle. Postailen tästä aiheesta vielä paremmin, kunhan saan tarvittavat kuvat itselleni, joten pysykää kuulolla :)

Myös pääsiäisenä aion ottaa rennosti, sillä lähdemme Mikon kanssa Kuopioon lomailemaan. Päätimme jo reissua suunnitellessa, että tuolla lomalla ei mietitä yhtäkään koulu- tai työjuttua, vaan nautitaan hyvästä seurasta, hotelliaamupaloista, kävelylenkeistä uusissa maisemissa ja shoppailusta kauppakeskuksissa. Odotan jo niin kovasti tulevaa sunnuntaita, mutta kun vielä jaksaa muutaman työpäivän ja koulujutun, tuntuu lomailukin varmasti paljon enemmän ansaitulta.

Mitä teille kuuluu? Miten otatte aikaa itsellenne kiireiden keskellä?

Edullinen personal trainer - hyvät kokemukset

Ensinnäkin kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen, ne todellakin lämmittivät mieltä <3 On hienoa huomata, että lukijoista löytyy samankaltaisia ihmisiä, jotka arvostavat samoja asioita ja asennoituvat elämään positiivisin mielin :)

Kaksi viikkoa sitten postiluukustani kolahti personal trainerini. (Kyllä, tämän päivän pt:t ovat hyvässä tikissä, kun tulevat luukun kautta!) Blogiyhteistyön merkeissä sain luettavakseni Vera Tammisen Ole itsesi personal trainer -oppaan, joka antaa naisille vinkkejä kehon muokkaukseen. Kirja ei suinkaan toimi personal trainerina sen paremmin kuin Tamminenkaan, vaan tarkoituksena on saada jokainen nainen toimimaan oman itsensä valmentajana. Kirja opettaa perusteet ruokailusta, liikunnasta ja levosta tsempaten lukijaansa tavoittelemaan unelmiaan.

 Kirjasta löytyy liikunnan, ruokailun ja levon perusteiden lisäksi myös yhdeksän kuukauden mittainen treeniohjelma, joka pitää huolen, että liikkuja tulee treenanneeksi monipuolisesti lihaskuntoa, kestävyyskuntoa sekä tehneeksi kehonhuoltoa. Kaikkiin treeneihin on olemassa tarkat ohjeet ja lisäohjeita löytyy nettiosoitteista, jotka kirjassa mainitaan aina treenien kohdalla. Nettimateriaalista pääsee esimerkiksi katsomaan videoita liikkeiden oikeasta suoritustavasta, jotta vältytään revähdyksiltä ja muilta haavereilta.

Suurin syy, miksi tykästyin kirjaan on ehdottomasti se, että kirja on kirjoitettu hyvässä hengessä, kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen. Tamminen ei opuksessaan korosta sitä, että ihmisen pitäisi ulkoisesti näyttää mahdollisimman hyvältä voidakseen hyvin, vaan painotus on nimenomaan jokapäiväisessä jaksamisessa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Kirja ei myöskään suosittujen treeniohjelmien tapaan käske tekemään kaikkia muutoksia kerralla - luopumaan lauantaikarkkipussista, lähtemään joka aamu lenkille tyhjällä vatsalla ja elämään muutenkin kurinalaisesti. Kirja tsemppaa hyvässä hengessä treenaajia eteenpäin kohti heidän omia tavoitteitaan.

 Kirjassa annetaan hyviä käytännön vinkkejä oman kehityksen seuraamiseen. Samoja keinoja käytetään varmasti oikeankin personal trainerin kanssa, joten miksemme käyttäisi niitä myös tsempatessamme itseämme. Kirjaan on koottu myös valmiiksi taulukoita, joihin omia tuloksia voi täydentää, joten esimerkiksi mittaustulokset eivät varmasti pääse hukkumaan eikä niitä voi kaunistella jälkeen päin.

Koska personal trainerin työhön kuuluu myös henkisen puolen valmentaminen, ei sitä ole tässäkään kirjassa unohdettu. Kirjassa on hyviä neuvoja siihen, miten motivaatio saadaan pysymään yllä vaikeinakin hetkinä ja miten liikunnalla sekä terveellisellä ruualla voidaan vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin. Nämä asiat ovat etenkin itselleni tärkeitä, sillä yleensä muutokset jaksamisessa tapahtuvat nopeammin kuin ulkoisessa olemuksessa tapahtuvat muutokset. Kokonaisuudessaan kirja valmentaa päättämään, että tästä se kuntoilu lähtee ja nyt toimin itseni valmentajana. Itsensä valmentajana toimiminen vaatii luonnetta ja päättäväisyyttä, mutta kaikkea ei suinkaan tarvitse päättää itse: myös tukiverkon merkityksestä on kirjoitettu taitavasti yhdessä luvussa. Tukiverkolla todellakin on merkitystä, ilman sitä täytyisi olla todella luja oma tahto tulosten saavuttamiseen.

Itselläni ei koskaan ole ollut personal traineria ja varmasti tuntisinkin itseni vaivaantuneeksi oudon ihmisen edessä treenatessani. Salilla olen hyvin tyytyväinen siihen, kun Mikko tulee keventämään tankoa, kun penkkipunnerruksessa on jäljellä ne viimeiset toistot, jotka jäisivät muuten tekemättä. Kuitenkin niidenkin tekeminen vaatii omaa tahtoa, jota tulisi löytyä myös muulloin, kun tankoa nostaessa - ruokakaupassa, karkkikaapilla, loskakelillä lenkkipolulla.. Siihen tämä kirja antaa kullan arvoisia neuvoja!

Onko kukaan teistä lukenut Tammisen kirjaa? Onko jokin muu kirja antanut teille lisäpotkua omiin suorituksiinne? :)

Tyytyväisyydellä hyvinvointia

Kirjoitin kesällä postauksen ylpeydestä - siitä, miten omista saavutuksistaan pitää osata iloita eikä niistä puhumista ja iloitsemista tarvitse hävetä. Jokaisella on oikeus nauttia siitä tunteesta, kun on ponnistellut ja se on tuottanut toivottua tulosta. Elämäntaparemonttini aikana olen saanut olla ylpeä itsestäni moneen otteeseen, mutta monesti olen saanut myös moittia itseäni siitä, miksi menin lipsumaan kokonaisen viikon terveellisestä ruokavaliosta ja oliko nyt aivan pakko syödä tänäkin iltana suklaata.

Alussa repsahtamiset harmittivat oikeasti todella paljon ja ärsytyksissäni saatoin vetää koko homman läskiksi ihan vain siksi, että söin kipollisen namuja eilenkin, haitanneeko mitään, jos syön nyt pizzan. Ajattelin jotenkin, että kaikki saavutukset menevät pilalle sen yhden karkkikipon takia ja sitten on ihan sama, mitä sitä laittaa suuhunsa. Ruotuun palasin aina maanantaina ja viikot menikin sitten vaihtelevasti hyvin ja huonosti ruokailun kannalta.

Sain projektilleni kuitenkin ihanan tsempparin, miulle äärettömän rakkaan ihmisen. Yhdessä päätimme, että nyt ryhdistäydytään ja tuetaan toisiamme. Päätimme myös, että projekti on koko elämää varten eikä mikään kuuri, joten projektiin ei saa suhtautua liian vakavasti - jos keskiviikkona on synttärikakkua tarjolla, se syödään hyvillä mielin ja sitten palataan takaisin tavalliseen ruokaan. Ja mie oon ihan mielettömän ylpeä meistä molemmista, vaikka itse olenkin lipsunut enemmän kuin tsempparini. Hän on saanut miut ymmärtämään, että herkkuhetket kuuluvat elämään eikä niitä voi aina ennalta suunnitella. Sille tielle ei parane kuitenkaan jäädä liian pitkäksi aikaa, vaan herkuttelun jälkeen täytyy osata vaihtaa taas takaisin terveelliseen ruokaan.

Ajatus siitä, että muutosten ei tarvitse tapahtua kuudessa viikossa, vaan ne voi tapahtua pikku hiljaa, sai miut muistamaan myös muut projektilleni antamat tavoitteet. Alunperin halusin oppia nauttimaan liikunnasta, voida paremmin ja olla energisempi pitkin päivää. Nämä tavoitteet ovat kyllä ehdottomasti toteutuneet tähän mennessä, sillä tasainen ruokailurytmi ja liikunta antavat kummasti energiaa päivän muihin tehtäviin. Totta kai välillä salille tai lenkille lähteminen stressaa enemmän kuin tuottaa iloa, sillä siihen kuluu aina kuitenkin aikaa, joka on pois mahdollisesti koulujutuilta tai rentoutumiselta. Kuitenkin liikkumasta tullessa olo on hyvä ja tuntuu siltä, että kannatti mennä.

Alussa myös tulosten välitön näkyminen oli älyttömän tärkeä juttu - ja eihän ne tulokset näkyneet. Huomasin muutama päivä sitten hiuksia kuivatessa, että olkapäät ja hauikset olivat saaneet muotoja niin paljon, että eron huomasi! Olin ihan innosta sekaisin ja peilailin niitä pitkän aikaa miettien, onko ne oikeasti kehittyneet - kädet on sellainen osa, jota en tule tutkailleeksi niin kriittisesti, joten oli yhtä aikaa hämmentävää ja mielettömän palkitsevaa huomata ero omilla silmillä. Yleensä tuijotan niitä mahamakkaroita ja reisiä, joiden toivoisin pienenevän ja muotoutuvan mahdollisimman nopeasti ja sitten unohdankin muut osa-alueet.

Vaikka edelleen mutisen siitä, että kehitystä ei tapahdu riittävän nopeasti ja toisina päivinä olen varma, että painan ainakin 300 kiloa (tai niin peili ainakin miulle väittää!), olen ottanut mielettömän askeleen kohti tyytyväisyyttä. Olen oppinut ymmärtämään, että tässä projektissa niin moni muukin asia on tärkeä, että en voi jumittua miettimään vain kapenematonta vyötäröäni - tavallaan olen oppinut hyväksymään sitä epätäydellisyyttä ja olemaan tyytyväinen siihen, että syön suhteellisen terveellisesti ja monipuolisesti sekä nautin liikunnasta. Totta kai tulokset motivoivat ja tuovat lisää innokkuutta tekemiseen, mutta tyytyväisyyden ansiosta koko tekemisestä on kadonnut stressi ja tekemisestä on tullut paljon mukavampaa kuin alussa. Lisäähän se positiivista mielialaakin, kun ei koko ajan ole miettimässä mitä pitäisi kehittää, kun voi keskittyä myös siihen mikä on jo mennyt hyvin.

Tyytyväisyys, ylpeys ja halu kehittyä kulkevat käsi kädessä ja muodostavat yhdessä turvallisen ja miellyttävän alustan treenaamiselle ja syömiselle. Tämän postauksen kuvat on otettu reilu kuukausi sitten, kun herkuteltiin perheen kesken dippivihanneksilla, ruissipseillä, mozzarellatikuilla, rypäleillä, nakeilla, patongilla ja juustoilla - mielettömän hyvää mielettömän rakkaassa seurassa <3

Millaisia ajatuksia tyytyväisyys itseen teissä herättää? Osaatteko löytää myös niitä hyviä asioita vai pitääkö muidenkin etsiä aina niitä kehitettäviä alueita?

Kuinka tyylini on muuttunut 2009-2016

Bongasin Anen blogista vähän aikaa sitten postauksen, jossa hän julkaisi kuvia tyylinsä muutoksista. Postauksesta innostuneena ryhdyin kaivelemaan omienkin arkistojen kätköjä saaden monet naurunpurskahdukset ja nolostumiset aikaan. Kokonaisuudessaan kuvien selaaminen olikin hauskaa, kun huomasi niin paljon muutoksia tämän hetkiseen tilanteeseen; tässä niitä tulee, olkaa hyvä!

Vanhimmat kuvat ovat vuosilta 2009 ja 2010. Rakastin tuohon aikaan miun vitivalkoisiksi kulutettuja farkkuja, valkoisia kävelykenkiä ja maastokuviollista fleeceäni. Kuvia selatessa nuo vaatekappaleet löytyivät useammasta otoksesta - ja muistan kyllä ilman niitä kuviakin, miten paljon noita rakastin.. Muistan myös yhdistelleeni moneen kertaan pitkähihaisia paitoja lyhythihaisten alle, vaikka muistelen äidin joskus ihmetelleen tuota "muoti"villitystä.

Meikkaus ja hiustenlaitto ei tainnut tuohon aikaan olla ihan juuri se kaikista akuutein asia. Hiuksethan menee nätisti joka kuvassa päätä myöten lättänästi ja meikkipohjaa ei voi ainakaan tasaiseksi haukkua - mutta eipä sitä voi vieläkään, enkä tänä päivänäkään ole kovin tarkka siitä, jos tuuli sotkee hiukset tai posket alkaa punoittaa meikkivoiteen alla.

 Seuraavat kuvat lienevät 2011-2012 vuosilta, jolloin tykästyin hameisiin. Tykkäsin käyttää hametta erilaisten yläosien kanssa ja jalassa piti tietenkin olla leggarit. Muistan tykänneeni tuosta asukokonaisuudesta tosi paljon, mutta ei nuo valkoiset leggarit kyllä oikein siihen sovi.. Toppi miulta löytyy vieläkin ja se on arkena käytössä paljonkin.

Lisäksi innostuin pitsipaidoista <3 Miulla oli niitä useampikin ja tykkäsin käyttää niitä paljon. Oikeastaan yksi punainen pitsipaita taitaa vieläkin löytyä kaapista, mutta taidan olla vähän tikistymisen tarpeessa, jos meinasin sen pukea päälleni! Tykkäsin kyllä kovasti keskimmäisen kuvan asukokonaisuudesta ja voisin oikeastaan pukea sen vieläkin päälleni jonain rentona päivänä :) Se on tosi emmamainen - ehkä ei enää niin emmamainen kuin ennen, mutta kuitenkin!

Myös alin kuva on erittäin paljon miun näköinen! Verkkopaita on päätynyt kirpparille jo aikoja sitten, mutta koru löytyy edelleen. Huomaan, että sininen on selkeästikin ollut miun väri ja miusta se kyllä edelleen sopii miulle :) Huomatkaa alimman kuvan avainketju taskussa; unohdin joskus yläasteella avaimeni loksun oveen ja isi vei miut kauppaan ostamaan ketjua, että huomaan ottaa avaimet mukaan seuraavalla kerralla. Hyvinhän ketju on toiminut ja on käytössä edelleen - tosin nykyisin oveen jää kiinni sitten koko tyttö eikä vain avainnippu..

 Nämä kuvat ovat kesältä 2013, ennen kuin muutin Joensuuhun. Kuvia katsellessa oikein hämmästyin, miten laiha olenkaan ollut! Molemmat asuyhdistelmät on kivoja ja miulta löytyykin vielä nuo vaaleat korkokengät sekä sininen huivi. Voisin kyllä pukea molemmat yhdistelmät päälleni, ne on kivan tavallisia ja mukavia asuja :)

Meikkaamiseen olen tainnut saada tuossa kohtaa jo ihanalta siskoltani vähän vinkkejä, sillä silmät alkavat jo erottua muusta naamasta! Lisäksi hiusten väri on ollut tuollainen lilahtava, josta tykkäsin kovasti. Miun suosikki luumuvärin valmistus tosin loppui ja sen jälkeen en olekaan kokeillut minkään muun valmistajan luumunväristä hiusväriä. Jos jollakulla on vinkata, niin kuulisin mieluusti suosituksia :)

Seuraavat kuvat on vuosilta 2013-2014, jolloin muutin Joensuuhun ja tyyliinkin tuli joitain uusia juttuja. Tykästyin hirmuisesti farkkutakkeihin ja löysinkin itselleni mieluisan takin, joka eksyi päälle useita kertoja. Lisäksi innostuin leggareiden käytöstä ja tilasin Nellyltä mustat kiiltäväpintaiset leggarit, jotka ovat edelleen miun luottovaate.

Meikkaaminen ja hiustenlaitto on alkanut kiinnostamaan tosissaan noina vuosina ja olen jopa lähtenyt kokeilemaan eri merkkien tuotteita ja löytänyt itselleni sopivia juttuja. Enhän vieläkään ole mikään himomeikkaaja, mutta kyllä mie nykyisin jo koitan kiinnittää huomiota siihen, että kasvot näyttäisivät ihan kivoilta vielä kotiin tullessakin eikä vain ulos lähtiessä.

Hassua, miten paljon sinistä tykkään käyttää ja yhdistää siihen valkoisia yksityiskohtia. Nämä värit toistuvat vuodesta ja kuvasta toiseen ja huomaan sen vasta nyt! Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten paljon sitä on vuosien varrella lihonut ja laihtunut - etenkin tuon viimeisen kuvan jalkojen pienuus hämmentää, sillä kuvittelin tuolloin minulla olevan kamalat jättijalat.. :D Peili valehtelee, kuvat harvemmin - pitäisi muistaa se useamminkin!

Millaisia tunteita kuvat herättää? Löytyykö kohtalotovereita, jotka ei ole jaksaneet meikata juurikaan tai ovat pukeneet päälleen erikoisia asuyhdistelmiä?