SOCIAL MEDIA

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Näitä asioita et tiennyt minusta - viisi fatkaa

Minut haastettiin kertomaan viisi faktaa itsestäni ja päätin tarttua Helzun lähettämään haasteeseen pikapuoliin. Monesti blogin kautta ihmisestä välittyy tietynlainen kuva, joten haluankin tässä viiden fatkan haasteessa kertoa teille itsestäni jotain sellaista, mitä postausten kautta ei välttämättä ole tullut esiin. Tästä se lähtee!

#1 Kuulostaa oudolle, en halua maistaa
Olen yksi maailman nirsoimpia ihmisiä, vaikka olenkin koittanut totutella uusiin makuihin. Heviosastolta valikoituu kuitenkin aina mukaan ne perinteiset salaatti, kurkku, tomaatti, omena, mandariini, viinirypäleet, banaanit, paprika ja valkosipuli, vaikka siellä olisi miten monta muutakin hedelmää ja vihannesta. Lihaosastolta kelpuutan vain suomalaiset lihat, joissa ei ole läskilöllykkää eikä marinadia - en voi sietää kumpaakaan suutuntuman ja maun vuoksi. En myöskään uskalla maistella kovinkaan usein omituiselta kuulostavia ruoka-aineita (kuten kikherne) enkä innostu mistään etikassa lilluvasta ruuasta. Enkä keitoista. Enkä maksaruuista. Enkä kasvisruuista. Mutta uskokaa tai älkää, on miulla näistä inhokeista huolimatta ihan monipuolinen ruokavalio!





#2 Nyrkkipyykin peseminen on tylsää
Olen todella laiska pesemään nyrkkipyykkiä! Käsinpestävät vaatteet saavat lojua pyykkikopassa niin kauan, kun kaapissa riittää muita käyttökelpoisia. Suosin myös esimerkiksi urheilurintsikoiden käyttöä, koska ne voi pestä pesukoneessa. En myöskään osta enää paitoja, jotka vaativat käsinpesua, koska ensinnäkin käsipyykin määrä lisääntyy ja toisekseen myttyyn rutisteltu sifonkipaita ei näytä kovin kauniilta kuivuessaan, vaikka sen olisi kuinka yrittänyt levitellä auki. Lopultahan nyrkkipyykin pesemiseen menee kymmenen minuuttia ja siinä ajassa pesee jo aika monta vaatekappaletta, mutta se aloittaminen..


#3 Mutta kun ei niille ole mitään paikkaa
Meillä on pieni koti. Hyvin pieni. Kun tulen töistä tai koulusta kotiin, reppuni on täynnä kaikenlaista tavaraa, mikä täytyy purkaa sieltä pois (paitsi, miten se eväskippo aina unohtuukin repun pohjalle..). Koska sohvan divaaniosa on kaikista lähin laskupaikka, levitän kaikki tavarat siihen ja siitä ne ajanmittaan kulkeutuvat omille paikoilleen - kaikille tosin ei ole edes paikkaa, kun tilaa on vähän. Näky ei ole erityisen esteettinen ja olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään repun tyhjentämistä sohvalle, sillä siinä tavarat ovat sotkuisen näköisesti ja tiellä, kun yrittää asettua mukavasti sohvalle katselemaan televisiota. Olen kehittynyt, mutten vielä kymppiä antaisi suorituksestani!

#4 Minä voin auttaa
Sisäinen asiakaspalvelijani näyttäytyy myös muualla kuin työpaikalla. Jos olen yksin liikenteessä, saatan keskittyä bussissa, kaupungilla tai kaupoissa kuuntelemaan, mitä ihmiset puhuvat ja pohtivat. Jos joku on kovin eksyneen näköinen, mietin jo valmiiksi, miten neuvon hänet oikeaan paikkaan. Jos kaupassa on jokin tuote hukassa, mietin, miten voisin vinkata oikean paikan kanssa-asioiville. Useinkaan tosin en avaa suutani, mutta valmistaudun tilanteisiin ja toivon kovasti pääseväni neuvomaan, mutta ehkä olisi liian tunkeilevaa lähteä asiakkaana opastamaan toisia oikealle leipähyllylle.. Tosin työpaikallani kanta-asiakkaat tunnistavat minut myös siviilivaatteissa ja tervehdimme iloisesti toisiamme, vaikkemme oikeasti edes tunne - mutta näemmehän päivittäin, miusta on kiva moikkailla ja osoittaa ystävällisyyttä!


#5 Lempisarjani aikana ei saa puhua
Olen seurannut Salkkareista jokaisen jakson ja Uusi Päiväkin tulee hyvänä kakkosena seurannoissa. Ärsyttävintä mitä tiedän ohjelmia katseltaessa on, että joku alkaa puhua ohjelman päälle. Salkkarit kestävät 30 minuuttia ja tästä ajasta 10 minuuttia on mainoksia, eikö asiaa voi kertoa silloin? Tai jos pitää selittää, miksi joku tekee niin ja näin, kun kanssakatsoja ei ole seurannut sarjaa ja katsoo nyt vain tämän yhden jakson kanssani - miksi silloin tarvitsee edes tietää, mitä sarjassa tapahtuu? :D Okeiokei, sorrun tähän kyllä välillä itsekin katsellessani muiden lempisaroja.. En myöskään halua, että mainostauon jälkeen kelataan liian pitkälle, koska haluan kuulla kaikki vuorosanat. Jos kelaus menee pitkäksi ja joku ehtii sanoa jotain, miun pitää kelata takaisin kuullakseni kaiken - pelkään, että jotain oleellista menee juuri siinä puheenvuorossa ohi..

Viiden faktan -haasteeseen kuuluu myös haastaa viisi kanssabloggaajaa tekemään tämä sama, mutta olen viime aikoina haastellut niin paljon ihmisiä erilaisiin juttuihin, että nyt haasteen saa ottaa vastaan kuka ikinä haluaa! :)

Löytyykö siusta samoja piirteitä? Mikä kohta yllätti eniten?

6 kommenttia :

  1. Ykkönen on ihan minä! Ainoa ero, että mulle käy kaikenmaalaiset tuotteet. Mä olen käynyt aikanaan Kanarialla yksin lomilla ja vakkariravintolassani mun ei tarvinnut edes tilata mitään, kun mulle tuotiin kaikki haluamani: 7Up, porsaankyljyksiä ja jälkkäriksi mansikoita kermavaahdolla. Söin niitä joka päivä.

    Nyrkkipyykkikin oli mielenkiintoinen kohta; mä en pese mitään käsin. Uikkarit korkeintaan. Muutenkin ukko hoitaa pyykit, koska pesurytmi menee hänen työvaateiden pesun eli vapaapäiviensä mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihanaa, että muidenkin tilaukset muistetaan! :D parasta on, kun tarjoilija kysyy heti ruokailemaan tullessa, otanko saman kuin viimeksi..

      Ja aika hyvä, että miehesi hoitaa pyykkäyksen! En miekään paljon mitään pese, mutta ihan kaikkia ei raaski laittaa koneeseen, vaikka ne siellä kyllä varmaan selviäisikin!

      Poista
  2. Näitä faktapostauksia on aina kiva lukea :) Itse taas olen huomannut iän myötä, että olen oppinut syömään esim. niitä ruokia joita lapsena inhosi, ja nykyään tuleekin kokeiltua aina kaikkea uutta! Tosin ihan mitä vaan en edelleenkään söisi, mutta ymmärsit varmaan pointin :D

    Haha, tuo tavaroiden ripotteleminen sinne tänne on niin tuttua täälläkin, kun tilaa on vähän! Onneksi pian pääsemme muuttamaan, jolloin kaappitilaakin on tuplasti enemmän :)

    Ihania kuvia tässä postauksessa kaunokainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Miekin oon yrittänyt ottaa sellaisen asenteen, että pystyn syömään monenlaista, vaikken tykkäisikään - maistaminenhan se vaikeinta on :D

      Ja nyt teillä on varmaan ihanasti tilaa uudessa kodissa<3

      Poista
  3. Mukavia ja uusia faktoja susta ♥ Ja upeita kuvia lempparisarjasi kadulta ;) Itse olen kanssa huono maistamaan uusia juttuja enkä myöskään nyrkkipyykistä välitä.

    ♥: Ane

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)