SOCIAL MEDIA

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Onnenonkija - mihin pyrin bloggaamisella

Onnenonkija-elokuva on hyvänmielenleffa, jonka aikana saa nauraa, mutta myös pohtia syvällisesti omaa bloggaamista ja sen syitä. Onnenonkija on Suomessa ensimmäinen blogimaailmaan sijoittuva elokuva ja täytyy sanoa, että se on erittäin onnistunut; ajatuksia herättävä, hauska, romanttinen ja mikä parasta; suomalainen.

Elokuvassa Marja Aurora (Minka Kuustonen) haluaa elättää itsensä bloggaamisella ja on valmis tekemään lähes mitä vain päästäkseen portaaliin bloggaamaan. Olavi (Olavi Uusivirta) on menestyneen perheyrityksen kasvatti, joka ei halua pitää meteliä vauraudestaan - saati elää leveästi. Marja Aurora kuitenkin haistaa tilaisuuden kiinnostaviin postauksiin ja menestyneen blogin tarinaan tavatessaan Olavin ja niin elokuva lähtee etenemään. Elokuva tuli leffateattereihin perjantaina 25.3.2016, joten suosittelen lämmöllä käymään katsomassa, miten tuo tarina päättyy.

Ville Jankeri

Elokuva herätti paljon ajatuksia bloggaamisesta ja siitä, miten itse suhtaudun siihen. Myös elokuvan jälkeen käydyt keskustelut Minka Kuustosen, ohjaaja Ville Jankerin ja paikallislehtien toimittajien kanssa antoivat mietittävää; miksi oikeastaan bloggaan, mihin pyrin blogillani ja millä keinoin?

Perustin blogini alunperin yhteydenpitovälineeksi Ylöjärven sukulaisten ja ystävien suuntaan, mutta melko pian huomasin, että myös tuikituntemattomatkin ihmiset lukevat blogiani ja kuulumisiani. Aluksi blogini painottuikin kuulumisiin ja arkipäiväisiin tekemisiin, mutta reilu vuosi sitten aloin kaivata blogiini jotain uutta ja tavallaan mielenkiintoisempaankin.

Pohdin ihanaisen Ellin kanssa, miten voisin lähteä kehittämään blogiani ja tuohon aikaan terveelliset elämäntavat ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemat nousivat useaan otteeseen keskusteluihin mukaan. En kuitenkaan ole mikään fitness-leidi, joten treeniblogia olisi ollut turha pitää. En myöskään osta joka viikko uusia vaatteita, joten myöskään muotiblogi ei kelvannut. Minulle tärkeitä teemoja olivat sen sijaan unelmat, haaveet, liikunta, ruoka, rakkaat ihmiset ja tasapainoinen sekä positiivinen elämä. Kaikki nämä tärkeinä pitämäni asiat liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja niin päädyin muuttamaan blogin suuntaa hyvinvointiin painottuvaksi lifestyleblogiksi - skaala on laaja, mutta silti blogilla on yhtenäinen teema ja lukija tietää, millaisia postauksia yleensä on odotettavissa.

joensuu elokuvateatteri
Laatu näyttää kärsineen sähköpostittelussa, mutta kyllä siitä vielä selvän saa! :) Kuva: Ville Jankeri / muokkaus Milla Hakkarainen 


Totta kai olisi hienoa, jos blogillani olisi mielin määrin lukijoita ja kommentteja sataisi roppakaupalla jokaiseen postaukseen, mutta pikku hiljaa olen tajunnut, ettei se ole bloggaamiseni idea. On ihanaa, että on lukijoita, jotka lukevat postauksia ja jakavat omia mielipiteitään - ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa postausten aiheet eikä kommentteja lähetellä vain sen vuoksi, että minäkin kävisin kirjoittelemassa heille kommentteja. Ei määrä, vaan laatu.

Joskus mietin, että portaaliin pääseminen olisi varmasti se suurin juttu, mitä blogiurallani voisi tapahtua. Kuitenkin kuultuani monia kertomuksia siitä, millaista bloggaaminen portaalissa on, olen tullut toisiin aatoksiin. En halua, että joku tuntematon ihminen määrittä blogini sisältöä, postaustahtia tai ulkoasua. Haluan olla blogissani kaikinpuolin rehellinen ja kirjoittaa itselleni tärkeistä aiheista ilman, että kukaan on käskenyt niin tehdä. Haluan myös mainostaa ainoastaan sellaisia tuotteita, joihin itse uskon ja joista koen olevan hyötyä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Tästä syystä kaikki blogiyhteistyötkin on mietitty huolella ja ne ovat pääasiassa painottuneet terveelliseen ruokavalioon, liikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Onnenonkija

Blogini on minulle rakas harrastus, jonka kautta saan kirjoittaa sekä jakaa kuvia. Valokuvaus ja kirjoittaminen ovat minulle olleet monta vuotta tärkeitä juttuja, joten on hienoa, että minulla on kanava, jonka kautta saan jakaa kuvia ja tekstejä muillekin. Toivon myös, että blogini onnistuu inspiroimaan, kannustamaan ja tukemaan lukijoita - haluan, että jokainen ymmärtää olevansa täydellinen omana itsenään. Tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa haluan muistuttaa sisäisestä kauneudesta ja hyvinvoinnista sekä niiden merkityksestä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Oletteko jo nähneet Onnenonkija-elokuvan? Millaisia ajatuksia bloggaaminen teissä herättää?

8 kommenttia :

  1. Tosi mielenkiintoinen aihe todellakin! Mulla kanssa aikoja sitten lähti bloggaaminen kuulumisten kirjaamiseen, kun kaverit muuttivat eri puolille Suomea :) Mä en ole kovinkaan stressannut siitä, että mihin pyrin bloggaamisella, kun se on sellainen sillisalaatti asioista, jotka mua kiinnostaa. Ehkä sitä pitäisi pystyä fokusoimaan johonkin tiettyyn aiheeseen, mutta oon tosi huono päättämään :D Mun mielestä on mukavaa, että sä olet löytänyt itsellesi sopivan ja kiinnostavan linjan blogissa ja sun hyvinvointiin liittyvät postaukset tuo aina ajatuksia omaankin päähän ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta siulla on ihana blogi! <3 Älä kanna huolta sen sillisalaattimaisuudesta; miusta ainakin on huomattavasti kivempi lukea, kun on erilaisia aiheita, vaikka johonkin tiettyyn teemaan kuuluisivatkin :) Ja kiitos kehuista, ne kyllä aina lämmittää mieltä <3

      Poista
  2. Voisi kyllä itsekin käydä katsomassa tuon leffan! Mulle blogin pitäminen on juuri sellaista ajatusten purkamista ja kuulumisten kirjoittelua, joita on vuosienkin päästä itse kiva lukea. Välillä tottakai on kiva myös kertoa jos on tehnyt hyvän ostoksen tai esitellä asuja. Lukijat ja kommentit ovat sitten niitä, joita ei ole pakko olla mutta silti kummasti piristävät päivää.

    Kiva myöskin kuulla, että oot keksinyt sen minkä takia bloggaat! Sun postauksia on aina mukava lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tinka! <3 Miekin tykkään siun blogista, mutta eniten tykkään tuosta asenteesta, että se on pääasiassa sinua itseäsi varten ja lukijat ja kommentit ovat plussaa - tuo asenne aina välittyy blogeista :)

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus <3 Mä bloggaan juuri siksi, että saan toteuttaa itseäni ja tykkään kirjoittaa muistoja talteen :) On vaan niin kiva ku saan valokuvata ja kirjoittaa! Sekä lukea muiden blogeja. Toi kyseinen leffa on kyllä pakko nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ihanaa, että löytyy samanhenkisiä ihmisiä, jotka bloggaa samoista syistä :) On kiva seurata sellaisten ihmisten blogeja, joiden ajatusmaailma on samankaltainen!

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen postaus! Musta on kiva lukea toisten bloggaajien ajatuksia tästä harrastuksesta :) Mä oon itseasiassa huomenna menossa katsomaan tuota leffaa ja ootan sitä tosi mielenkiinnolla! :D

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti leffa oli hyvä, sillä miekin odotin tosi kovasti sitä ja ainakin omat odotukseni se ylitti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)