SOCIAL MEDIA

maanantai 28. joulukuuta 2015

Rakastamani asiat vuodessa 2015..

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Selailin vanhoja postauksia muistellen samalla kuluvaa vuotta ja muun muassa tammi- ja kesäkuun postauksista löytyi juttuja, joita luulin tehneeni syksyllä! Onkohan minusta tulossa vanha vai miten ihmeessä aika menee tällaista vauhtia? Joka tapauksessa, vuosi 2015 piti sisällään vaikka mitä ihania asioita, joista kaikkia en varmasti saa mahdutettua tähän postaukseen, mutta sydämessäni kaikki muistot säilyvät aina.

1. Aloin maistella "terveysherkkuja" kuten ruispohjaista pizzaa ja banaanilettuja. Kiinnostukseni näihin kesti jopa kuukauden kaksi, mutta sitten totesin ihan tavallisen kotiruuan huomattavasti herkullisemmaksi vaihtoehdoksi.




2. Kirjoitin ensimmäisen aukeaman kokoisen lehtijutun paikallislehteemme Karjalan Heiliin. Parasta oli, että tämä ensimmäisellä aukeamalla julkaistu juttu oli vieläpä aiheeltaan miun itse bongaama!

3. Ymmärsin, mitä tarkoittaa, kun on aivan liikaa tekemistä. Keväällä omaa aikaa ei juuri ollutkaan töiden ja koulun lomassa ja se opetti miulle, että sellaista ei parane tapahtua enää uudelleen.

4. Innostuin teemaviikoista, jolloin viikon jokaisena päivänä syödään jotain sellaista ruokaa, mitä ei ole ennen syöty. Teemaviikoilta löytyi kyllä hyviä ruokia ihan arkiseen käyttöön jatkossakin.


5. Aloin myydä vanhoja vaatteita nettikirppiksillä, joissa kauppa tuntui käyvän hyvin. En ollut koskaan ajatellutkaan nettikirppiksiä myyntipaikkana, mutta olen tosi onnellinen, että löysin ne, sillä nyt varasto on paljon tyhjempi kuin ennen. Parasta on, etten itse kuitenkaan osta mitään nettikirppareilta lukuisista eri syistä, joten en haali samalla mitalla tavaraa myytyjen tilalle!

6. Kävin kolmen ystäväni häissä kuulemassa, kun se sanoivat "tahdon". Yksissä häissä toimin jopa valokuvaajana, mikä antoi ihan uutta perspektiiviä juhlaan - halusinhan saada kaikesta tärkeästä mahdollisimman hyviä otoksia hääparille muistoksi.


7. Työskentelin koko kesän suurin piirtein samojen aikataulujen mukaan avomieheni kanssa ja ymmärsin, miten ihanaa onkaan mennä aamulla kukonlaulun aikaan töihin ja päästä kotiin silloin, kun lomalaiset vasta heräilevät. Ihan kuin olisi ollut joka päivä lomalla!

8. Vietin pitkän kesäloman minulle rakkaiden ihmisten kanssa tehden juuri niitä asioita, joista nautimme! <3

9. Opin olemaan ylpeä saavutuksistani ja myöntämään sen. Tosin, vaikka olinkin hyvin ylpeä esimerkiksi sokerikoukusta pääsemisestä, repsahdin siihen takaisin loppuvuodesta. Opin kuitenkin, että ei se haittaa ja aina voi yrittää uudelleen.

10. Sain ensimmäiset blogiyhteistyöpyynnöt, mikä oli miulle ihan hirmuinen kunnia ja ilon aihe. Vaikka se vaatikin vierailua verotoimistossa ja lakipykälien selaamista, olen onnellinen, että lähdin mukaan näihin tarjouksiin.


11. Pääsin pitkästä aikaa Antti Tuiskun konserttiin ja hotellilomalle. Ihanaa rentoutumista arjen kiireiden keskellä tuollainen viikonloppumatkailu!

12. Innostuin salilla käymisestä ihan tosissani. Muutaman kuukauden treenailun jälkeen hommasin oman saliohjelman, josta oon enemmän kuin iloinen vieläkin.

13. Uudistin pariinkin otteeseen blogini ulkoasua ja vihdoin miusta tuntuu, että se on sopivan "aikuismainen", mutta samalla miun näköinen.

14. Pääsin ensimmäistä kertaa opettajaksi harjoittelun merkeissä. Sain arvokasta kokemusta ja roimasti lisää itsevarmuutta noiden viikkojen aikana.


15. Kävin ensimmäistä kertaa "patikoimassa" Kolvananuurolla. Raskaasta maastosta huolimatta kauniit maisemat, jylhät kalliot ja solisevat purot saivat minut ihastumaan paikkaan täysin <3

16. Vietin ihania viikonloppuja ja minilomia kotikotona rakkaiden ihmisten kanssa; kiireetöntä yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja vatsalihakset kipeinä nauramista <3

Millaisia juttuja teidän vuoteenne mahtui? Muistatteko joitain vanhoja postauksiani tältä vuodelta?

8 kommenttia :

  1. Olipa vuoteesi mahtunut kaikenlaista! Minulta on tulossa vähän samantyyppinen muistelopostaus varmaan huomenna tai keskiviikkona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siihen mahtui yhtä ja toista! :) Oi, pitääkin tulla katsomaan postauksesi!

      Poista
  2. Oi kuinka paljon kaikkea kivaa sun vuoteen on mahtunut! Toivottavasti ensi vuos tuo sulle mukanaan entistä enemmän kivoja asioita ♥ Itse en ole vielä päättänyt teenkö minkäänlaista katsausta kuluneeseen vuoteen, mutta tämä sun on tosi ihana, että tekisi mieli itsekkin koota ja huomata kuinka tapahtumarikas vuosi onkaan takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Toivon siullekin kaikkea ihanaa tulevaan vuoteen :)

      Tee ihmeessä vuosikatsaus; siinä muistaa kivasti sellasiakin juttuja, jotka on meinanneet päästä unohtumaan!

      Poista
  3. Olipa ihana lukea tätä postausta ja mieleen tosiaan muistui noita samoja juttuja mistä aiemmin tänä vuonna kirjoitit :) Miunkin mielestä tämä blogisi ulkoasu on nyt tosi kiva! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät postauksesta - ja ulkoasusta! <3 Jotenkin sain tähän blogin ulkoasuun sellasta tiettyä tyttömäisyyttä, mitä oon kaivannut :)

      Poista
  4. hienosti osaat Emma kirjoittaa.Kaikkee hyvää teidän elämään ja hyvää uutta vuotta ja toivottavasti joskus nähdään. sinusta tulee hyvä opettaja sitten kun valmistuttua. mun tyttö J lähtee 12.1 opiskelen sairaanhoitajaksi kestää 3,5 vuotta toivottavasti minä viellä olen näkemässä sen. Halit sulle kyllä Erkillä ja Katriina on ihanat tytöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) hyvää uutta vuotta sinullekin ja onnea tytölle opiskelupaikasta, varmasti näet kuinka hän valmistuu!

      Kaikkea hyvää sinullekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)