SOCIAL MEDIA

torstai 19. marraskuuta 2015

Pelot ei lähde pelkäämällä

Pelkään ötököitä, yksin pimeässä liikkumista, tulipaloja, menetyksiä, sairauksia, todella ahtaita paikkoja, täyteen sullottuja hissejä, hevosia, ruokamyrkytyksiä sekä jännittäviä elokuvia ja ohjelmia - mutta ennen tämä lista olisi jatkunut vielä paljon pidemmälle.

Takki NewYorker / Housut Vero Moda / Saapikkaat Sokos

Kävin eilen hammaslääkärissä ja ohjelmassa oli reikien paikkausta, mikä automaattisesti tarkoitti kehnosti nukuttua yötä ja aamuista hermoilua ennen hammaslääkärin tuoliin asettumista. Viikkoa aiemmin olin käynyt koulun hammaslääkärillä, josta ei jäänyt kaikista iloisimmat fiilikset. Kun hän sitten kertoi varaavansa minulle paikkaukseen seuraavan mahdollisen ajan, oltiin kalenterissa jo tammikuun puolella. Siinä hetkessä tiesin, että nyt täytyisi kaivaa yksityisten hammaslääkäreiden yhteystietoja.

Päädyin keskustassa sijaitsevaan Hammaskeskukseen, johon sain ajan eiliselle - ei siis turhaan pitkitettyä jännitystä, vaan heti alta pois. Hammaslääkärini on erikoistunut lasten hampaiden hoitoon, joten hän olikin aivan täydellinen tällaiselle hermoheikolle. Helpotti kummasti, kun palveluun kuului hymyilyn lisäksi myös arkisten asioiden rupattelu ja paikkauksen yhteydessä eri vaiheista ja niiden kestosta kertominen. Selvisin kuin selvisinkin ilman puudutusta ja käynnistä jäi oikein miellyttävä kokemus. Enää ei tarvitse pelätä hammaslääkäreitä, kun tietää, ettei se poraaminen satu ja paikkausta (ja reikien suurenemista...) ei ole pakko odottaa montaa kuukautta.


Pelkojen voittaminen ei ole helppoa ja monesti yksikin pieni takapakki matkalla pelkojen karistamiseen saattaa aiheuttaa sen, että pelko muuttuukin vain entistä pahemmaksi. Muistan, kuinka pienenä pelkäsin lääkäriin menoa niin paljon, että vietin aamun ensimmäiset hetket wc-pönttöä halaillen. Pelkäsin mennä lääkäriin, miksi? Sittemmin olen oppinut ajattelemaan, että lääkäriin meno tarkoittaa sitä, että vaivoihin saa diagnoosin ja oikeanlaista hoitoa - vaivat lähtee paranemaan eikä tarvitse leikkiä itse tohtoria ja pelätä kaikista kamalimpia sairauksia, joita googlettamalla löytyy.


Olen pelännyt myös aivan mielettömästi esitelmien ja erilaisten puheiden pitämistä. Oikeastaan vasta yliopistossa esiintymiskammo on pikkuhiljaa lähtenyt ja tilalle on tullut varmuutta omasta toimimisesta. Miten se sitten lähti? Yhtäkkiä tajusin, että yliopistossa pidetään esitelmiä ja puheita todella turhista aiheista eikä niillä ole mitään merkitystä tulevaisuuden kannalta - vaan olihan niillä merkitystä; enää ei jännitä! Aloin suhtautua esitelmiin hieman välinpitämättömästi ja ajattelin, että "mitä sitten, jos mokaan, eihän tällä ole mitään merkitystä eikä kukaan muista sitä enää myöhemmin". Tämän ajattelutavan avulla pääsin eroon jännityksestä ja vaikka välinpitämättömyys ei olekaan pidemmän päälle hyvästä, kannatti sitä harjoittaa edes sen aikaa, että jännittämisestä pääsi eroon.


En usko, että kaikista peloista on mahdollista päästä koskaan eroon - eikä miusta tarvitsekaan. Pelot kuuluvat osaksi itsesuojeluvaistoa ja ilman niitä tulisi tehtyä varmasti yhtä sun toista harkitsematonta. Varmasti ötökkäkammosta voi päästä eroon samoin kuin olen päässyt koirapelostani; enää pelottaa isot, kovaa räksyttävät ja aggressiivisen näköiset haukut. Kuitenkaan menettemisen pelosta tai sairauksien pelosta ei varmasti voi päästä eroon, koska eihän kukaan halua joutua niitä kohtaamaan.


Peloista on kuitenkin hyvä pystyä puhumaan eikä padota kaikkia ahdistuksen tunteita sisälleen. Kyllähän se ihmetystä varmasti herättäisi, ellen olisi kertonut hevospelostani tai hissikammostani ja ryntäisin eripuolelle tietä tai rappukäytävään, kun tilanne kävisi liian ahdistavaksi. Nämä tietenkin ovat kevyitä esimerkkejä, mutta varmasti havainnollistavat, mitä tarkoitan. On se varmasti joskus naapureiden keskuudessakin herättänyt huvittuneisuutta, kun yhtäkkiä koulumatkalla olen lähtenyt pinkomaan sata lasissa kohti kotia, kun olen nähnyt viereisellä tiellä menevän aura-auton ja tiennyt, että seuraavaksi se tulisi minun kanssani samalle väylälle - kyllä, se oli pienenä aivan järkyttävän pelottava ajatus!

Mitä te pelkäätte? Oletteko päässeet peloistanne jotenkin eroon? 

P.S. Kuvien laatu on hieman heikko johtuen tästä ihanasta nopeasti tulevasta pimeydestä - ja tietenkin kuvia ottaessa satoi lunta!









5 kommenttia :

  1. Heti alkuun; aivan ihana asu! Ja teillä on luntakin (ainakin vähän)... kade...

    Mäkin pelkäsin ennen esiintymistä ja kovin moni ei olisi aikanaan varmaan uskonut musta tulevan opettaja. En kyllä tarkalleen muista, miten tästä pelosta pääsin eroon...
    Toinen meille yhteinen pelko (tai ehkä varautuneisuus) on hevoset. Tai oli. Kanarialla asuessa työkaveri houkutteli ratsastamaan ja se olikin kivaa. Eikä se hevonen purrut tai potkinut tai heittänyt mua selästään. Nykyään käyn säännöllisesti issikkavaelluksilla, ensi lauantaina pääsen taas hepostelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja juu, lunta oli jo ihan kivastikin välissä, mutta sitten tuli taas suojakelit.. Mutta eiköhän sitä ensi viikonloppuna tuu melkein koko Suomeen ainakin vähän! :)

      Tuo on kyllä hassu olettamus, johon olen itsekin törmännyt luokanopettajakavereideni kanssa; miten voit pelätä esiintymistä, kun siusta tulee ope? On se nyt aivan eri asia esiintyä lasten edessä kuin samanikäisten ja taitotasoltaan ehkä jopa pätevämpien ihmisten edessä - tosin tänä päivänä lapsetkin tietää kaikesta aika paljon..

      Ihanaa, että olet päässyt hevoskammosta yli! Miustakin kuulostaisi mielettömän kivalta joku tuollainen issikkavaellus, mutta mie pelkäisin aivan liikaa hevosen pillastumista.. Ratsastin talutettuna muistaakseni viimeksi 16-vuotiaana ja se oli kyllä tosi upea mutta hirmu pelottava kokemus! :D

      Poista
  2. Olipa taas hyvä postaus! :) Ja ihana sie ♥
    Itsellänikin on aivana kamala esiintymispelko, mikä ei varmaan vieläkään ole kunnolla poistunut.. Koulussa vihasin kaikkein eniten esitelmien pitoa, varsinkin jos ne täytyi esittää yksin. Siinä vaan tulee jotenkin liian tietoiseksi itsestään, vaikka samalla tavalla jokainen sinne luokan eteen joutuu eikä jälkeenpäin kukaan varmasti muista miten esiinnyit jne.
    Töissä se on kuitenkin ihan päinvastaista, mitä olenkin miettinyt paljon! Myyjänähän olen koko ajan tavallaan "näyttämöllä" asiakkaita varten, mutta eipä se siinä tilanteessa jännitä :D Ehkä se voi johtua siitäkin, kun niitä tilanteita töissä ei tarvitse mitenkään etukäteen suunnitella ja jännitys ei pääse kasvamaan kauheaksi möröksi :D
    Pelkään myös tätä nykymaailman tilannetta, sotia, myöskin niitä ötököitä (:D) ja korkeita paikkoja, joista reunalta näkyy suoraan alas.. Mutta niinkuin sanoit, pelot ei lähde pelkäämällä vaan niistäkin on hyvä osata puhua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Tuuli! <3

      Minä tulevana opettajana koitan välttää juuri tuollaisen pitkäaikaisen esiintymispelon syntymistä. En ihan tarkalleen ottaen tiedä vielä, miten aion siinä onnistua, mutta kaikin mahdollisin keinoin pyrin ehkäisemään oppilaiden esiintymispelkoja, koska niistä on niin kamalan kauaskantoisia vaikutuksia.

      Ja totta tuo, mitä sanoit töissä esillä olemisesta; siinä varmasti vaikuttaa juuri se, ettet etukäteen ehdi miettimään, että mitähän missäkin tilanteessa pitäisi tehdä ja entäpä jos epäonnistun. Mutta uskon, että pienin askelin esiintymispelko jää taka-alalle, vaikkei koskaan kokonaan lähtisikään :)

      Poista
  3. Mullaki on ollut jonkinlainen esiintymispelko, mutta aika hyvin siitä on päässyt eroon, ettei ihan taju lähde kun luokan eteen joutuu menemään lukemaan jotain esitelmää. Meilläkin on ollut paljon niin peruskoulussa, kuin ammattikoulussa esityksiä, kyllä huomaa, että pikku hiljaa se alkaa hälvenemään se pelko, kun tekee vaan sitä asiaa, ja monesti tätä on koulussa helpottanut se, että tehdään pari- ja ryhmäesitelmiä, ettei ihan yksin tarvi olla edessä. Jännittää se esiintyminen mua vieläkin, mutta ei tärise jalat eikä käädet enään, puhe ei takkuille enää niin paljoon, että kyllä se tästä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)