SOCIAL MEDIA

lauantai 16. toukokuuta 2015

Trendivärit ovat laihoille, muut pysyköön mustassaan

Eihän kukaan ylipainoinen voi käyttää valkeita - saati vaaleansinisiä housuja -, koska ne vain korostavat jalkojen tukevuutta. Lisäksi olisi silkkaa huijausta myyjänä kannustaa mahamakkaroiden kanssa painiskelevaa ostamaan ihonmyötäinen kesätoppi tai sovittamaan trendikästä shortsijumpsuitia. Kireät, värikkäät ja trendikkäät vaatteet on tarkoitettu lähinnä laihoille ihmisille.

Värinä musta on armollinen peittäessään pahimmat liikakilot vaaleita vaatteita paremmin. Tietenkin myös löysät paidat ja housut auttavat löllyköiden piilottelussa. Mitä tukevamman lyylin vaatekaapista sitten löytyy? Mustia luottopaitoja ja -housuja, sekä kirjavia huiveja, joilla pystyy piristämään tummaa olemusta. Täydellistä, ei turhia ja huonoja vaatekappaleita.


Istuskelin KappAhlin sovituskoppiaulassa odotellen tuomaroitavia vaatteita, kun huomasin käytävän päässä keskustelevat naiset. Toinen naisista oli normaalipainoinen ja toinen hieman tukevampi, mutta ei missään nimessä lihava. Jälkimmäinen naisista sovitti valkoisia farkkuja, jotka oli ilmeisesti ostamassa kesän juhlia varten. Farkut istuivat naiselle hyvin ja omaan silmääni näytti, että niitä voisi hyvinkin käyttää kesäjuhlissa.

Makutuomarina ollut ystävätär kuitenkin katseli housuja arvioivasti ja totesi, että "onhan ne vähän tommoset". Hänen mukaansa housut eivät oikein istuneet ja takapuolessa oli liikaa löysää. Hyvä, etten pompannut tuolilta ylös peilaamaan omaa peppuani, johon päälläni olevat housut istuivat mielestäni yhtä hyvin kuin tämän valkoisia housuja sovittaneen naisenkin housut hänelle.


Ystävätär alkoi seuraavaksi vihjailevasti kysellä, että "Oletko ihan varma tuosta valkoisesta väristä, eihän niiden ole pakko olla valkoiset.. Mustat on myös hyvät kesän juhliin."
Ja minkähän takia hän ei saisi ostaa valkeita housuja, kun ne vieläpä kaiken lisäksi sopivat värinstä puolesta tälle naiselle? Tiedustelu jatkui vielä sillä, että "Käyttäisitkö niitä muuten sitten missään? Eihän niitä kannata ostaa, jollet käytä niitä sitten muuten." Tässä kohtaa alkoi kyllä tuntua jo pahalta, sillä minusta näytti, että nainen tykkäsi niistä housuista! Olisi tehnyt mieli kiljua, että osta itse mustat pöksyt ja käytä vaikka miljoona kertaa elämässäsi, mutta anna toisen ostaa valkoiset housut ja käyttää niitä aina vaikka vain spesiaaleissa tilaisuuksissa.


Totta kai vaatteita hankkiessa kannattaa miettiä, onko niille käyttöä muulloinkin kuin vain tilanteessa, joihin ne on suunnitellut laittavansa, mutta valkoiset farkut; missä niitä EI voisi käyttää? Nainen jätti lopulta farkut kaupan rekkiin ja lähti katsastamaan vielä muiden liikkeiden tarjontaa - toivottavasti ei kuitenkaan vain mustia sen takia, että kuvitteli valkeiden olevan huono valinta.

Miksi tietynlaisten ihmisten oletetaan käyttävän tietynlaisia vaatteita? Miksi mikroshortsit näyttävät "törkeältä", jos reidet ovat paksumpaa sorttia tai peppu on kovin suuri? Samalla tavallahan mikroshortsit paljastavat treenatummankin takapuolen ja reidet - eikä pepun esittely oikein sovellu kuin uimarannalle.


On surullista, että osa ihmisistä ei kehtaa ostaa vaatteita, koska kokevat, että ne ovat laihempien, lihaksikkaampien, isotissisempien, kapeavyötäröisempien tai leveämpilantioisten vaatteita. Totta kai osa vaatteista sopii paremmin tietynnäköisille ihmisille ja toiset toisennäköisille, mutta pääpiirteissään toivoisin, että jokainen hankkisi sellaisia vaatteita, joissa tuntee itsensä kauniiksi ja olonsa mukavaksi - ihan sama, onko väri valkoinen, musta, pinkki tai neonkeltainen.

On tärkeintä, että itse pidät siitä ja tunnet olosi hyväksi se päälläsi.

Oletteko törmänneet tilanteisiin, jossa joku käyttää "vääränlaisia" vaatteita tai ei osta jotain, koska se on tarkoitettu toisenlaisille ihmisille?

P.S. Hoikentaako se musta oikeasti; vrt. näiden kuvien mustia farkkuja valkoisiin nahkahousuihin ;)


10 kommenttia :

  1. Mun mielestä kaikki saa pukeutua niinkun haluaa. Mut onhan se aika karun näköstä ku meidän luokalla koulussa on sairaanloisen ylipainonen tyttö joka käyttää ainoastaan crop toppeja ja matalia farkkuja. Itse en ainakaan kehtais kulkea persvako pitkällään ja mahamakkarat tyrkyllä, mut jokainen pukeutukoon niinku hyvältä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muutkin ovat sen kannalla, että pukeutua saa jokainen kuinka tahtoo! :) Varmasti tämä luokkakaverisi pukeutuu sellaisiin vaatteisiin, joissa tuntee olonsa mukavaksi :) Ylipaino ei myöskään mielestäni ole syy siihen, ettei voisi käyttää matalavyötäröisiä housuja, koska tuskinpa tuskinpa kukaan laiheliinikaan ajattelee low waisteihin pukeutuessaan, että yhtälailla ne ovat hänellekin pepun kohdalta matalat.

      Poista
  2. Tosi ihana kirjoitus, oon niin samaa mieltä sun kanssas! :D Tää teksti oli ihan kuin jatkoa mun toissapäivän postaukselle: http://samakuu.blogspot.fi/2015/05/ihanamina.html?showComment=1431782566015#c3306295003995958173

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) <3 Heti heräsi mielenkiinto, täytyy käydä kurkkaamassa siun postaus! :)

      Poista
  3. Vitsi miten törkeää käytöstä tuolta toiselta naiselta! Itselleni ei ole mitään väliä minkälaisia vaatteita kukakin käyttää, oli kyseessä sitten laiha tai tukevampi yksilö. Ja sehän on vain hienoa jos lihavammatkin uskaltaa pukeutua värikkäämmin ja myös niihin valkoisiin farkkuihin :) Yleensä se on aina oman pään sisällä ettei jokin vaate muka sovi, joten tosi ikävää että hänen "ystävättärensä" sanoi jotain tuon tapaista jos nainen kerran itse piti farkuista :/

    ihana uusi banneri muuten siulla, tosi raikas!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä todella tärkeää minustakin! Jotenkin tulin siitä niin surulliseksi, kun olisin niin kovasti toivonut, että nainen uskaltaa ostaa ne housut :( Ja voi kiitos, eilen vähän muokkailin ulkoasua :) Tosin vielä on paljon korjailtavaa.. :D

      Poista
  4. Tsemppiä elämäntapamuutokseen! Ite oon just alkanu kans treenailemaan, ja jos saan yhtään suositella niin oon aivan rakastunu Kayla Itsinesin treeniohjelmaan jossa on aloittelijoille erikseen 4 viikon aloitusohjelma ja 12 viikon treenit :). Ja muutosta on tullut jo kolmessa viikossa, peilistä ei huomaa mutta lihasta on tullut älyttömästi.

    Ite en yhtään kattele mitä porukka pistää päälleen, mut ite oon tosi kriittinen raskauden jälkeen mitä päälleni pistän :|. Värit on pop, violetti takki+ punaiset reisitaskuhousut on ulkoilussa pop :DD <3

    Pakko ryhtyä lukijaksi. Sen verran hyvä teksti!

    adlapla.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tsemppiä myös siun suunnalle! :) Onko tuo Kayla Itsinesin treeniohjelma maksullinen? Koitin googletella sitä, mutta kaikissa oli dollareita kovasti perässä :D

      On ihanaa, että ihmiset uskaltaa käyttää värejä! :) Älä sinäkään murehdi turhia, varmasti näytät kivalta valitsemissasi vaatteissa! :) Ja mukavaa, että jäit seuraamaan, lämpimästi tervetuloa joukkoon! :)

      Poista
  5. Minä taas täällä! Tänään tuli tieto, että pääsin erityisopettajan, opinto-ohjaajan ja luokanopettajan soveltuvuuskokeisiin, jee! Nyt alkaakin sitten parin viikon valmistautuminen soveltuvuuskokeisiin. Onko siulla mitään vinkkejä tuohon? Minkälaisiin kysymyksiin kannattais miettiä vastauksia ja miten vois tuoda itseään edustavasti esille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten paljon onnea sinulle! :) Ihanaa, että pääset seuraavaan vaiheeseen! Aika moni muukin on kysellyt vinkkejä, joten koostin vinkeistä ihan oman postauksen, jonka pääset lukemaan tästä: http://eemmaot.blogspot.fi/2015/05/miten-valmistaudun-luokanopettajien.html

      Onnea vielä hirmuisesti ja kerro, jos voin olla avuksi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)