SOCIAL MEDIA

maanantai 12. tammikuuta 2015

Maistuu terveelliseltä

Terveellinen pizza, herkulliset kaurabanaanilätyt ja valkosipulilla höystetty vihreäsalaatti ovat valloittaneet sydämeni! Uudenvuodenlupauksessani vannoin terveellisemmän elämän nimeen; vähemmän herkkuja, enemmän terveellisiä ruoka-aineita ja lisää liikuntaa. Tässä tavoitteessa olen jo suureksi hämmennyksekseni pysynyt 12 päivää, joka on suklaakonvehteja, keksejä, salmiakkia, jäätelöä, pullia ja muita ihania sokerisia ja rasvaisia herkkuja rakastavalle neitokaiselle suuri saavutus!


Päätin kuitenkin, että herkkuruokiakin voi syödä, mikäli tekee niistä hieman terveellisempiä versioita. Niimpä eksyin rantapallon blogiin ja löysin ohjeen ruispizzapohjaan. Tällä kertaa myös pizzan täytteet olivat jotain muuta kuin yleensä rakastamiani kinkkua, sinihomejuustoa ja pepperonia. Ruispohja täyttyi tomaattimurskasta, tonnikalasta, paprikoista, ananaksista ja juustosta (koska eihän pizzaa voi tehdä ilman juustoa! Toki juuston määrään voi vaikuttaa, ettei koko komeus ole täysin kellertävän raasteen kuorruttama).


 Rantapallon blogista bonggattu ohje on seuraavanlainen (jauhojen määrään olen tehnyt muutoksen, sillä alkuperäinen määrä oli auttamatta liian vähäinen):

7,5 dl ruisjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
2 kananmunan valkuaista
2 rkl öljyä


Vesi lämmitetään 42 asteiseksi, ei suinkaan 60 asteiseksi.. Itse laitoin veden mikroon lämpiämään ja en tullut ajatelleeksi, että vettä oli astiassa litran sijaan vain viidesosa litrasta.. Kuumaa tuli, kuten voitte uskoa!

Kuivahiiva sekoitetaan jauhoihin, samoin suolan voi laittaa jauhojen sekaan. Seokseen kaadetaan kuuma vesi sekä kananmunien valkuaiset. Lopuksi lorautetaan joukkoon öljyä ja jätetään kohoamaan vähäksi aikaa.


Puolen tunnin paistamisen jälkeen 200 asteisessa uunissa, alkoi huumaava tuoksu leijailla olohuoneeseen. Ensimmäinen pala pizzasta oli kuitenkin melkoinen järkytys; pohja maistui totta tosiaan terveelliselle! Tuli mieleen lihakukon kuori pohjaa maistellessa, mutta pikkuhiljaa makuaisti alkoi tottua rukiiseen makuun.

Onnekseni laitoin pizzan jääkaappiin ennen iltapalaa ja iltapalalla minua odottikin suurenmoinen yllätys! Pohja oli ihan mielettömän hyvää kylmänä! Pizza maistui vielä paremmalle, kun se ei ollut lämmintä, vaan kaikki täytteet jääkaappiviileinä piiraspohjamaisen levyn päällä, namnamnam!!


Miltäs kuulostaa? Onko teillä hyviä, astetta terveellisempiä pizzapohja ohjeita, joita suosittelisitte kokeiltavaksi? :)


10 kommenttia :

  1. nami, kuulostaa kyllä tosi hyvälle!! ♥ pitää itekin testata tuota terveellisempää versiota, saa nähä miltä se tälle herkkuhiirelle maistuu :D pitäisi munkin kyllä parantaa ruokailutottumuksia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, miekin oon yksi iso herkkuhiiri, joten kyllä jännitti maistaa :D

      Poista
  2. Voi eikääää! Ihanan näköstä pizzaa! Mun pitäis just raahautuu keittiöön väsään jotain iltapalaa mut ku en millään jaksais, oispa mullaki valmiina pizzaa kaapissa :( En ois kyllä vielä vuosi takaperin uskonu että sää laitat pizzaas paprikaa tai tomaattia!! Mut kai säki kasvat ;) toivottavasti nähdään pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai mie kasvan! ;) Makuaistin pitää vaan tottua.. :D Toivottavasti nähdään pian <3

      Poista
  3. Kiitos kommentista blogiini :) Ihanan näköistä pizzaa! Itse olen gluteeniton niin oon monesti tehnyt kukkakaalista pizzapohjan ja voin sanoa että on muuten herkullista :) Kannattaa googlella etsiä "kukkakaalipizza" resepti ja kokeilla. Treeni-intoa myös sinulle ja mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole kuullutkaan, että kukkakaalista voi tehdä pizzapohjan! Tosin, en ole suuri kukkakaalin ystävä, joten maistuuko se pohjassa paljonkin?

      Poista
  4. Herkulliselta näyttää, täytyypä itsekin kokeilla:D
    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Moi! Myös kananmunasta voi tehdä pizzapohjan! Valkuaiset ja keltuaiset erotellaan ja molemmat vatkataan eri kulhoissa, valkuainen mahd. kovaksi. Sitten vaahdot yhdistetään ja paistetaan uunissa (olisiko 200-225) niin, että näyttää kypsältä ja vähän ruskistuu, sen jälkeen täytetään ja laitetaan vielä 5-10min uuniin. Kannattaa kokeilla! :) (googlaa vaikka vielä kananmunapizzapohjaa niin saat varmasti oikean ohjeen! :D)
    -Anniriikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kuulostaapas jännittävältä! Mutta ei ainakaan oo mitään ylimääräistä ja aina löytyy ainekset pohjaan :D Täytyy kyllä googlailla ja joskus kokeilla, voi olla aikas hyvää :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)