SOCIAL MEDIA

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kiva, kun tuijotat

Yritin lähes neljä tuntia sitten tulla postailemaan, mutta netti ei suostunut yhteistyöhön, joten päädyinkin siivoamaan koko talon katosta lattiaan! Eli ei menneet hukkaan nekään tunnit, vaikka tosin suunnitelmani oli tälle päivälle saada fennistiikan tehtäväpakettia eteenpäin, kun koulua oli vain kaksi tuntia, niin vielä olisi jaksanut panostaakin. Nyt en enää ole asiasta ihan varma, mutta mikäli vielä on hyvää aikaa postauksen kirjoittelun jälkeen, voin harkita asiaa :D

Kirjoittelin viime postauksessa liikunnasta ja motivaatiosta. Torstaina sitten mielestäni tarpeeksi tervehtyneenä läksin yliopiston kuntosalille. En ollut käynyt salilla lukion jälkeen, koska en ole halunnut uhrata useita kymmeniä euroja hikisiin saleihin, kun samoja treenejä pystyy tekemään kotonakin muutaman euron hankinnoilla. Nyt kuitenkin käväisin salilla, joka oli hyvin pieni, mutta kaikki tarvittavat laitteet löytyi.


Muistelin siskoni sanoneen, että salilla on epämiellyttävää käydä, koska kaikki ihmiset vain tuijottelevat toisiaan sen sijaan, että keskittyisivät omaan suoritukseensa. Ajattelin, että kai miehet nyt voivatkin siskoani tuijotella, kun hän on niin hyvässä kunnossa ja hirmuisen kauniskin siihen päälle, mutta en sitten asiaa sen koommin kommentoinut. Eilen salilla ymmärsin todellakin, mistä Elli puhui!  Aivan järkyttävää! Kaikki tosiaankin vain keskittyivät toisten treenauksen tuijottamiseen ja oma treeni oli lähinnä käsien heiluttelua. YÖK. Tunnelma oli erittäin ahdistava ja koitinkin läksiä niin nopeasti tilasta pois kuin vain kehtasin vaikuttamatta hölmöltä.


Totesin salilla, että kotona pystyy tekemään samat treenit hyvinkin helposti. Kotoa löytyy käsipainot, jotka ovat vielä säädettävää mallia, minkä ansiosta treenin kuormittavuuttakin pystyy säätelemään kätevästi. Lisäksi ostin jokin aika sitten kuminauhan, jonka avulla pystyy treenaamaan niin jalkoja, käsiä, selkää ja vatsalihaksiakin. Ja omalla painolla harjoitteluhan olisi kaikista turvallisinta ja ihan riittävää perustreenaajalle. Päätinkin siis olla menemättä ihmisten tuijoteltavaksi ja pitää treenit säännöllisesti kotona, jossa musiikinkin saa valita itse ;)


Ja parasta siinä, ettei aina tarvitse kököttää samassa paikassa on, että maisemat vaihtuu vaikka joka kerta! Katselin juuri kuinka pari naista treenasi joen rannassa kivenmurikat painoinaan, taatusti oli tiiliseiniä kivemmat näkymät! Nämä kuvat ei ihan lenkkireissulta ole, mutta käytiin pari viikkoo sitten kauniina aurinkoisena päivänä kuvailemassa Mulossa ja Utransaaressa ja ihania kuviahan sieltä tuli! :)

Mitä mieltä kotitreenauksesta, onko yhtä hyvä vaihtoehto kuin sali?

-Emma-

6 kommenttia :

  1. Kotitreenaus on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin sali! :D Siellä ei myöskään puske itseään liikaa parempiin suorituksiin kilpailevien katseiden alla ja yritä liikoja ( joka päätyisi vaan kipuihin ja revähdyksiin ) vaan kotona saa tehdä ihan omaan tahtiin ja vaikka sulkea oven, laittaa juuri sitä musiikkia taustalle soimaan mitä haluaa ja voila! :D Salilla olen joskus käynyt kaverin kanssa ja tosiaan tämä ilmapiiri on juuri kuvailemasi, ei kovin mieluista treenata siinä ja yrittää kohottoaa kuntoa kun monet siellä katsoo nenänvartta pitkin kun hengästyt melkein kuntosalille johtavissa portaissa :_D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että kohtalotovereita löytyy! :D Ja tuo on kyllä muuten hyvä huomio, että helposti tulee näyttämisen halu ja sitten tulee treenattua ihan väärillä painoilla ja tuloksena on, ettei moneen viikkoon pysty treenaamaan laisinkaan! Haha, kuntosalillehan pitäisi mennä nimenomaan kuntoa kohottamaan, joten nenänvartta pitkin katselu on todella ärsyttävää, jos ei satu näyttämään miss fitnessiltä!

      Poista
    2. Joo ja erityisen pahastihan tuo nenänvarttapitkin katselu osuu ylipainoisiin mutta kun miettii niin miksi ne ylipainoiset sinne menee? Ei niitä pitäisi sillä tavalla katsoa jos haluavat oikeasti yrittää pudottaa painoa tai yleisesti treenata, ei treenaus ole vain "jo-fitness"-ihmisten juttuja :D

      Poista
    3. Aivan samaa mieltä! Heitä pitäisi katsoa ihailevasti, kun on halu treenata :) Helppoahan se fitness-ihmisille on, kun ovat jo älyttömästi treenanneet ja tykästyneet siihen hommaan!

      Poista
  2. No voi moro, kirjotin iha hullun pitkän selityksen tästä salitouhusta ja ku kirjaudui sisää googletilille ni se katos ku heinä pellolle! Ei mulla muuta ku että oot kyllä täysin oikeessa, tuloksii saa kotonakin jos vaan jaksaa yrittää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miunkin kommentti katos!!! :O Mutta niin, sie oot kyllä elävä esimerkki tuloksista kotitreenillä! Voisit laatia tännekin suunnalle jonkin treeniohjelman :D :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)