SOCIAL MEDIA

perjantai 2. elokuuta 2013

Zippailua tyttöjen kesken :)

Tänään vietettiin ihana päivä Ellin kanssa! :) Aamulla näytti vähän siltä, että tää päivä menis laiskotellessa, nimittäin lojuttiin sohvalla kattomassa leffaa Eminemistä vielä ennen puolta päivää :D Ja tämä oli taas niitä päiviä, kun tuntu, ettei vaatekapissa yksinkertaisesti ole mitään päälle pantavaa! Kaikki vaatteet näytti jotenkin niin epäsopivilta yhdessä puettaviksi tai sitten liian synkiltä.. Lopulta sieltä kuitenkin löytyi vaatetusta ja päästiin lähtemään syömään ja kauppaan.

Käytiin synttärilounailla Hesburgerissa, kuten pienenä tehtiin, kun oltiin usein asuntovaunuretkellä meidän synttäreiden aikaan. Jalo tarkoitushan oli tänään kokata ruokaa, mutta laiskuus voitti ja päädyttiin kerros- ja juustoaterioiden pariin :D Kaupasta tultaessa keksittiinkin, että lähdetään ajelemaan. Sitä tulee todellakin ikävä, koska se on ollu mulle ja Ellille hyvä tapa viettää aikaa yhdessä ja kuunnella hyvää musiikkia oikein olan takaa! :)


Päätettiin ajella Tampereella sijaitsevalle vanhalle uittotunnelille ja mennä katselemaan, miltä siellä näyttää :) Lähdettiin kävelemään venerantaa pitkin ja järvestä rantautuikin lauma mitä suloisimpia sorsia!

Kuten kuvasta voi huomata, sorsat oli melko kesyjä! Mulla ei tosiaankaan ole kuin ihan "tavallinen" putki kamerassani, joten aloin perääntymään paljon aiemmin kuin tuo utelias lintu :D

Farkut: Pieces
Paita: KappAhl
Huivi: Ellin kaapista :)
Kengät: Tuuri




Pelastus vaatekriisiin löytyi kuitenkin luottopaidasta, jonka olin onneksi jättänyt tänne Ylöjärvelle enkä vielä raahannut Joensuuhun! Koska en todellakaan halunnut sitä synkkää vaikutelmaa asustani, tein löydön Ellin kaapista ja sieltä löytyi tuo ihana sininen huivi! :) Ja ajelemaan lähtiessä olikin vielä sen verran "viileä", että huivi ei ollut liikaa, mutta sitten se aurinko alkoikin paistaa ja aloin paahtua autossa.. :D

Oon miettinyt, että täytyisi lukea enemmän muotilehtiä, jotta näkisi, miten ne mallit oikeasti on niissä kuvissa. Kaikki näyttää niin luonnollisilta ja tunnen itteni aina lähinnä puupökkelöksi, kun pitäisi jonkinlaisia kuvia ottaa! :D Tänäänkin kysyin Elliltä ehkä noin sata kertaa, että "Näytänkö tönköltä?", "Miten mun pitäis olla?" ja "Voitko neuvoo mua?" :D


Oon kyllä pohtinut, että kuka sitten räpsii asukuvia ja käy kuvailemassa mun kanssa, kun muutan Joensuuhun! :o Elli on taitava kuvaaja ja vaikka malli oliskin rentona kuin vaijeri, se saa onnistuneita otoksia. Kohta täytyy varmaan alkaa käyttää pelkkää itselaukaisinta, ellei sitten halua satunnaisia vastaantulijoita häiritä :D


This is the part of me/
that you're never gonna ever/
take away from me <3

-Emma-

4 kommenttia :

  1. Mulla on sama ongelma, ei ketään joka ottaisi asukuvia! Onneksi mun asunnosta taitaa löytyä sopiva, vaalea seinä, hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä onni, että on edes se yksvärinen seinä! :D Niin Kuhmossako sä asustelet? :)

      Poista
  2. ihanalta kuulostaa sun ja ellin päivä! :) mä oon pohtinut ihan samaa, että kuka osaa tai haluaa ottaa yhtä hyviä asukuvia kuin kaisu.. :D ehkä me voidaan auttaa toisiamme! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan todellakin! :D En ole kyllä mikään mestarikuvaaja, mutta eikös harjoitus tee mestarin? ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)