SOCIAL MEDIA

torstai 29. elokuuta 2013

Lomafiilistelyä!

Lomapäiviä on jäljellä enää kolme! Sitten menen jälleen ykköselle, tosin ekaluokkalaisen sijaan musta tulee fuksi! Kuulostaa melko hassulta, oon aina kuvitellut, että tuollaisia nimityksiä käytetään lähinnä amerikkalaisissa nuorisosarjoissa eikä Suomessa :D Tosin, vaikuttaa yliopistossa olevan muitakin outoja nimityksiä amanuenssista dekaaniin, joten sen lisäksi, että pitäisi yrittää muistaa uusien tuttavuuksien nimet, oppia talon tavoille ja opiskella, pitää myös opetella erilaisia titteleitä..


Auringonpaisteen huoukuttelemana lähdin ulkoilemaan tarkoituksenani kävellä kaupungilla ja käydä lopuksi kaupassa. Kävelyretki kuitenkin venyi sen verran, että kerkesin jo käydä kahdessakin kaupassa tarjousten perässä sekä hakea kameran mukaan: sitähän ei voi tietää, kuinka paljon näitä ihanan aurinkoisia päiviä vielä riittää tänä kesänä! :)


Pääsin tänään myös todistamaan sen englannin opettajien suosikkilauseen -englannilla pärjää kaikkialla- vääräksi. En olekaan pitkään aikaan tuntenut itseäni yhtä tyhmäksi kuin seistessäni jalkakäytävällä velivenäläisen pysäyttäessä mut. Mieshän puhui siis venäjää. Ei ymmärtänyt sanaakaan, kun koitin sönkätä englantia ja lopuksi totesin vain selkeästi "suomi", mutta mies vaan hölpötti kovasti omaa tarinaansa. Lopulta hän kaivoi laukustaan linja-autoesitteen ja -aikataulun, jonka perusteella ajattelin hänen sitten haluavan moisen kyytiin :D Huidoin käsilläni sitten kohti keskustaa ja mies lähti kävelemään, ei varmaankaan kovin tyytyväisenä mun kielitaitoon.. :D


Tavallaan alan jo vähän odottaa koulun alkamista, vaikka musta onkin ihana nukkua pitkään ja tehdä päivät pitkät mitä itseä sattuu huvittamaan! Silti on kiva päästä opiskelemaan juuri sitä, mitä olen toivonut aina opiskelevani :) Sitä ennen aion kuitenkin nauttia tästä stressivapaasta viikonlopusta ihanien ihmisten kanssa ja kerätä täten energiaa tulevia koulupäiviä varten :)


Huomenna olisi luvassa Joen Yöhön tutustuminen ennen kuin Elli ja Reetta tulevat valloittamaan kotini :) Joen Yö on kuulemani mukaan Taiteidenyöhön verrattavissa oleva tapahtuma, mutta koska en jälkimmäisessäkään ole koskaan ollut, en vielä tiedä, mitä odottaa! Huomennahan se selviää! :)

-Emma-

6 kommenttia :

  1. Oonkin kattonu viimeaikoina niin paljon jenkkisarjoja kuten vaikka Pretty Little Liarsia ja Gossip Girliä että tuntuu noi sanotukset jo niin tutuilta. Itest tuntuu tosi hassult ku eka vuosi kun ei mene kouluu syksyl .. :C

    xo xo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Gossip Girlissä ainakin tulee tota sanastoo! :D voi, olisitko halunnu kouluun vai aiotko olla töissä? :)

      Poista
  2. ihania kuvia taas! :) sulla taitaa kulua aika hyvin joensuussa, kun keksit aina niin paljon kaikkea kivaa tekemistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) en kyllä voi valittaa, että olisi tylsää :) tykkään tästä kaupungistakin niin paljon, että ulkoilukin tuntuu superrentouttavalta!

      Poista
  3. Kuinka koulu on lähtenyt rullaamaan? Ensimmäinen viikko on yleensä opettelua, mutta eiköhän se siitä lähde rullaamaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ensimmäinen viikko oli todellakin pelkkää infopläjäystä ja silti tuntuu, ettei paljon mitään jäänyt päähän.. :D Mutta nyt alkoi sitten oikea kouluarki!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)