sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Onko sinulla asiat vielä kurjemmin?

Yhdeksän päivän työputkeni päättyi eiliseen iltavuoroon ja tänä aamuna nautin täysin siemauksin siitä, että ei ollut kiire yhtään minnekään. Viimeiset kuusi päivää olikin aika tiukkaan aikataulutettuja, sillä joka aamu ennen töitä kävin talsimassa vajaan tunnin lenkin ja perjantaina pääsin pitkästä aikaa myös vesijuoksemaan. Treenin jälkeen suuntasinkin eväskipolle ja siitä suoraan kassalle. Töistä syömään, suihkuun ja katsomaan pari jaksoa hyvää sarjaa ja sitten nukkumaan, että aamulla jaksoi taas saman homman alusta. Tuntui aika rankalta jo perjantaina, mutta mihin se siitä valittamalla olisi parantunut?

kukkia
Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon negatiivisuutta ihmiset jakavat sosiaaliseen mediaan; milloin kesälomasäät ovat aivan hanurista, milloin joku nääntyy stressiin, kun pitää palauttaa kaksi esseetä samalla viikolla ja kuinka parisuhde tai lapset ovat raivostuttavia. Ja aina löytyy joku, jonka asiat ovat varmasti huonommin kuin ketjun aloittajalla - ja se tietenkin pitää myös kertoa.

Muistan, miten jokin aika sitten puhuttiin vielä siitä, että ihmiset jakavat esimerkiksi Facebookissa vain niitä elämänsä hyviä hetkiä ja haluavat näyttää, että kaikki on niin ihanaa ja mahtavaa. Yhtäkkiä huomasin, että koko hommahan on kääntymässä päälaelleen; uusimmat päivitykset ovat täynnä negatiivisuutta, valitusta ja marmatusta ihan tavallisista asioista. Sadepäivät, kiukuttelevat lapset ja koulu- tai työasioiden kasaantuminen kuuluu normaaliin elämään, mutta silti on tärkeää kisailla siitä, kenestä nuo kurjuudet tuntuvat kaikista raskaimmilta.

flowers
Koetan itse nähdä asioissa aina niiden valoisat puolet ja loputon valittaminen ja vinkuminen saa minut kyllästymisen partaalle. Tänään on vapaapäivä, taivaalta tulee vettä ja ukkonen jyrisee. Kohta on loma, jonka aikana minun pitää lukea kaksi tenttikirjaa. Mitä sitten? Laitoimme Mikon kanssa lenkkarit jalkaan ja lähdimme lenkille sekä testailemaan läheistä ulkoliikuntapaikkaa. Löysin avustetun leuanvetotangon ja pompin riemusta hiukset märkänä ja kädet vettä valuvana. Keksittiin myös lämmittää sauna keskellä päivää ihan vain siksi, koska miksipä ei! Ja mitä tulee loman jälkeiseen tenttiin; lomalla suuntaan Turkuun ja istun junassa yhteensä yli 15 tuntia, siellähän miulla on loistavaa aikaa lukea tenttikirjat. Ei mene lomaa hukkaan eikä työpäivien jälkeen tarvitse niiden kanssa painiskella.

yksityiskohta
Mitä negatiivisuuden jakaminen somessa, ryhmäkeskusteluissa tai kahdenkeskisissä viestittelyissä sitten aiheuttaa? Todennäköisesti sen, että ihmiselle alkaa muodostua valittajan maine. Alkaa tuntua siltä, että omia huoliaan tai stressauksen aiheitaan ei enää haluakaan kertoa tälle kaverille, sillä eihän minun pulmani ole kuitenkaan mitään hänen ongelmiensa rinnalla. Myöskään iloisista asioista ei huvita riemuita toiselle, sillä vastaukseksi saattaa tulla "kiva, että sinulla menee noin hyvin, voi kunpa minäkin joskus olisin onnellinen". Ja taas kehä alkaa alusta ja ollaan voivottelemassa, miten kurjaa toisen elämä onkaan ja unohdetaan heti se, mistä toinen osapuoli oli innoissaan, onnellinen tai ylpeä. Millaista kaveruutta tällainen sitten enää voi olla?

flowers
Olen mielettömän kiitollinen siitä, että ympärilläni suurin osa ihmisistä on kuitenkin iloisia ja elämänmyönteisiä. Kaikilla on huonoja päiviä ja jokaiselle sattuu ärsyttäviä asioita. Totta kai somessa saa jakaa myös niitä huonoja hetkiä, nehän ovat elämää, mutta jos seinää selatessa viimeisimmät viisitoista päivitystä ovat valitusta tai voivottelua, kannattaa miettiä, löytyisikö elämästä kuitenkin niitä hyviäkin asioita. Jos et jaksa miettiä, niin voin kertoa, että kyllä löytyy - monia kymmeniä asioita päivittäin :) Ja tiedättekö, positiivisuus lisää positiivisuutta ja iloiset ihmiset keräävät ympärilleen iloisia ihmisiä. Kiitos, kun hymyilet!

Oletteko törmänneet tähän someilmiöön tai muuten vain ihmisiin, joilla nyt kaikki on vain aina kurjasti?

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Sä veit mun sydämen

Neljä vuotta sitten ihastuin korviani myöten mieheen, jota en ollut koskaan edes tavannut. Olin nähnyt parikymmentä kuvaa ja kirjoitellut hänen kanssaan monta tuntia joka ilta niin arkipäiväisistä kuin syvällisistäkin asioista. Kirjoitin ihmisen kanssa, joka oli aina valmiina kuuntelemaan iloja ja suruja, kertomaan omia mielipiteitään, piristämään stressin keskellä ja haaveilemaan tulevaisuudesta - kirjoittelin ihmiselle, jolle kirjoittaminen tuntui niin helpolta ja jonka viestejä lukiessa kaikki muu unohtui.

Tuo mies ajoi neljän kuukauden viestittelyn jälkeen 800 kilometriä päivässä, jotta voisimme tavata toisemme. Muistan kirkkaasti sen, miten tuijotin kelloa, odotin puhelinsoittoa ja pyörin hermostuneena ympyrää kauppakeskuksen pihassa odottaessani hänen saapuvan. Ja sitten me vihdoin tapasimme. Edessäni oli ihminen, jonka kanssa vietin unohtumattoman yhteisen päivän, ja jonka kanssa halusin nähdä pian uudelleen.

Hey there, Delilah

Don't you worry about the distance
I'm right there if you get lonely
Give this song another listen
Close your eyes
Listen to my voice, it's my disguise
I'm by your side


Nykyään Hey there Delilah -kappale nostaa hymyn huulille, kun muistan, miten monta kertaa kuuntelin tuota kappaletta miettien, miten kaukana toisistaan ihmiset voivatkaan asua Suomen kokoisessa maassa. Muistan myös, miten kaveripiirissä riitti niitä epäilijöitä, joiden mielestä 400 kilometriä tarkoitti käytännössä maapallon toisella puolella asumista - tilanne olisi siis toivoton. Ainiin, vuoden keikka armeijassa ei tietenkään nostanut onnistumisprosenttia epäilijöden silmissä. Mutta me uskottiin meihin.







Ja tässä me olemme, onnellisina, täynnä rakkautta, luottamusta ja arvostusta. Elän sellaista elämää, jollaista en osannut kuvitella olevankaan, mutta jollaisen aina toivoin olevan olemassa. Vierelläni on ihminen, jonka kanssa saan olla juuri sellainen kuin olen kaikkine hyvine ja huonoine puolineni. Ihminen, jonka kanssa kaupassa käyminen on mukavaa, jonka kanssa koti-illat hyvän sarjan parissa voittavat yökerhot ja joka antaa minulle anteeksi silloin, kun olen täysi typerys. Ihminen, joka ymmärtää minua silloin, kun en ymmärrä itsestäni mitään ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, kun heitän kalenterini seinään. Mies, joka arvostaa romanttisia yllätyksiäni, kulkee kanssani käsi kädessä, iloitsee yhteisestä ajasta ja haluaa jakaa elämänsä miun kanssa <3

Kai olemme välillä se (yltiö)söpö pari, joka julkaisee Facebookissa yhteiskuvia, kulkee kaupungilla käsi kädessä ja istuu sylikkäin sohvalla. Ällöä tai ei, minusta tunteet pitää näyttää eikä irrottaa käsiä toisistaan heti, kun astutaan ihmisten keskelle. Ja kyllä, haluan näyttää vielä kymmenien vuosien päästäkin vastarakastuneelta - ihan kuin omat vanhempanikin näyttävät.




Kaukosuhde ja kiireinen arki ovat opettaneet sen, että yhdessäolo on kultaakin kalliimpaa. Arvostan mielettömän paljon yhteistä aikaa Mikon kanssa; sitä kun kokkaamme yhdessä, käymme lenkillä, teemme viikonloppureissuja ja ihan vain olemme toistemme kanssa. Ei tarvitse olla koko ajan jotain erityistä ja suunniteltua tekemistä, sillä tavallinen arkikin tuntuu toisen kanssa ihan parhaalta! Rakastan sitä tunnetta, kun kotiin tullessa saan lämpimän halauksen ja pusun sekä sitä, kun aamulla herään viisi minuuttia aiemmin kuin pitäisi, jotta ehdin käpertyä hetkeksi toisen kainaloon ja toivottaa hyvää huomenta. Mikon kanssa on maailman paras olla ja rakastan häntä aivan äärettömän paljon nyt ja aina <3

Alussa ei ollut varoitusta siirappisesta postauksesta, mutta eiköhän postauksen sisältö valjennut jokaiselle jo muutaman lauseen jälkeen. Haluaisinkin ikuisena romantikkona kuulla teidän söpöjä tarinoitanne, joten antakaahan kuulua! :)

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Alkoholittomuus on aina ongelma

Festarit, kesäjuhlat, häät, synttärit, tupaantulijaiset, vapaapäivä.. Syitä kilistelylle löytyy etenkin kesällä ihan mistä vain - ja ellei löydy, aina voidaan keksiä jokin hyvä syy. Ja voihan sitä välillä skoolailla ihan ilman mitään syytä.

Toisinaan Suomi vaikuttaa ryyppäämisen luvatulta maalta, sillä pullonhalailijoita löytyy niin sivistyneistä viininmaistajista puistokemisteihin. Usein tarkoituksena on kuitenkin tehdä olo onnelliseksi ja mukavammaksi. Tosin, aina joukkoon eksyy joku tylsä, jolle kirkas ei maistukaan. Tämä tylsimys kantaa mukanaan omaa limpparipulloa ja suostuu olemaan kuski vielä bileiden jälkeenkin. Boring!

Margarita
Alkoholin juomattomuutta joutuu aina perustelemaan ja tuntuu, ettei perusteluksi oikeastaan kelpaa mikään muu kuin raskaus. Koska kaikki hyvin tietävät, etten halua mahani kasvavan vielä moneen vuoteen, ei minulla ole mitään syytä viikonloppuna Ilosaarirokissa sanoa kiitos, mutta ei kiitos. Taidan silti yrittää.

Miksi alkoholin juominen - tai oikeastaan juomattomuus - on sitten niin suuri ongelma? Alkoholihan on päihde siinä missä esimerkiksi tupakkakin, eikä minun ole silti kertaakaan eläessäni tarvinnut perustella kenellekään, miksi en polta tupakkaa. Kaikki ymmärtävät sen kyselemättäkin. Alkoholin kohdalla tilanne on kuitenkin eri, koska sitähän juovat kaikki. Ja niin juon minäkin - mutta vain silloin, kun itse haluan eikä janoni alkoholiin ole mitenkään kytköksissä kesän tapahtumiin.

Pienenä olin päättänyt ryhtyä absolutistiksi, mutta sittemmin luovuin ajatuksesta ja totesin kohtuukäytön kuulostavan paremmalta. Muistan edelleen, miten ensimmäinen Breezeri 18-vuotiaana huimasi päässä, ja kuinka kaverini tekemät Siniset enkelit saivat koko kodin pyörimään. En kuitenkaan muista ajatelleeni, että tällaista sen pitäisi aina olla. Ei, en ole koskaan juonut itseäni oikeasti humalaan enkä ole ikinä kärsinyt krapulasta. Tiedän, missä raja kulkee, eikä minulla ole mitään intressejä ylittää sitä.

juhlajuoma
En arvostele ketään, joka nauttii alkoholia järkevästi ja turvallisesti. On täysin normaalia juoda saunakalja tai käydä juhlimassa viikonloppuna - jokainen saa tehdä omat valintansa ja kun täysi-ikäinen ihminen osaa käyttää alkoholia, kaikki on hyvin. Juon minäkin silloin tällöin - oma heikkouteni tai houkutuksen kohteeni on kuitenkin karkkipussi eikä siideritölkki. Jokaisella on omat herkkunsa eikä karkkienkaan popsiminen ole mitenkään terveellistä. On myös muistettava, että joitain ihmisiä pieni määrä alkoholia jopa rentouttaa ja auttaa esimerkiksi rohkaistumaan sosiaalisissa tilanteissa.

Mitä sitten tapahtuu, kun juon? Ei yhtään mitään. Olen ihan yhtä puhelias kuin limpparia lipittäessäni, nauran aivan samoille jutuille ja puhun ihan samalla tavalla kuin muulloinkin - ehkä juuri siksi, etten juo humalahakuisesti. En näistä lähtökohdista käsin keksi, miksi minun kannattaisi uhrata rahaa tuohon aikuisten juhlajuomaan.

skumppa
Toinen suuri tekijä on alkoholin maku. Vaikka joisi koko illan, on koko ajan jano. Koko ajan saa juosta vessassa ja yöllä on mahdoton nukkua, kun heräilee parin tunnin välien siihen, että täytyy hakea vettä. Alkoholin maku ei sinänsä ole koskaan iskenyt minuun täysillä ja aika harvoin tulee niitä tilanteita, että ostan kaupasta siiderin vain siksi, että tekee sitä mieli. Totta kai on ihana joskus juhlistaa joitain tilanteita skumpalla, siiderillä tai salmarilla, mutta niitä hetkiä ei ole edes joka kolmas kuukausi. Sitä paitsi Pepsi Maxi on paremman makuista.

Alkoholi sisältää melkoisen määrän kaloreita, joita painonpudottajan kannattaisi välttää. Viime vuonna Ilosaarirokin aikaan olin päättänyt, että en juo alkoholia ja syö karkkia, vaan valitsen toisen. Valinta ei ollut vaikea alkuunkaan, sillä irtokarkeista oli iloa huomattavasti pidemmäksi aikaa ja niitä minun nyt tekee aina mieli! (Eikä tarvinnut ravata niin usein ah-niin-ihanissa bajamajoissa..) Aloinkin irtokarkkien kautta miettiä juomattomuus-ongelmaa ja yritin löytää vastauksen siihen, miksi limun juomista katsotaan aina kieroon.

olut
Tiedättekö sen tunteen, kun olette reissussa kavereiden kanssa ja olet ainoa, joka ei halua noutopöydän kanapihvejä ja kukkakaalia vaan Hesburgerin kerrosaterian? Entä sen, kun menette kaverin kanssa "pizzalle" ja kaverisi tilaakin salaatin? Tulee itselle vähän "pullero-olo". Tuleeko siitä sitten kanssajuojille "juoppo-olo", jos yhden "itsekuri kestää olla juomatta", vaikka kyse olisikin jostain ihan muusta kuin itsekurista?

Löytyykö muita, jotka saavat perustella valintojaan välillä ihan liikaakin? Miten suhtaudutte tilanteeseen, jossa joku ei halua kilistellä alkoholilla?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Syö, liiku, kehity - näin se käy käytännössä

Jos kaiken lukemansa voisi omaksua ja siirtää omaan elämään käytettäväksi suoraan sanojen kautta, olisin jo varmasti melkoisessa kunnossa. Olen lukenut useita liikuntaan ja ravintoon keskittyviä kirjoja viime vuosien aikana, joten olinkin innoissani, kun sain yhteistyön merkeissä mahdollisuuden tutustua Mikko Rinnan Syö, liiku, kehity -kirjaan, joka käsittelee liikkujan ravitsemusta. Lähes 190 sivuinen kirja pitää sisällään informaatiota ravinnosta niin ammattilaisille kuin ravintoasioista kiinnostuneillekin.

Mikko Rinta
Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kehonkoostumuksen muokkaamista sekä suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä. Pääasiallisesti ensimmäinen luku on maallikollekin helppolukuista ja sen avulla saa kattavasti tietoa esimerkiksi siitä, millaisia seikkoja pitää ottaa huomioon, jos haluaa esimerkiksi kasvattaa lihaksia tai laihduttaa. Lisäksi luvussa on paljon yleistä tietoa ravitsemuksesta, mitä ei tule arkipäivässä ajatelleeksi edes kovin syvällisesti - esimerkiksi nestetasapainon säilyttäminen kuulostaa helpolta, mutta vaatiiko se kuitenkaan sitä, että litkimme kannusta 3 litraa vettä päivässä?

Toisessa luvussa keskitytään erilaisiin ravintoaineisiin ja niiden esiintymiseen erilaisissa ruoka-aineissa. Luku antaa tietoa esimerkiksi proteiineista, hiilihydraateista, rasvoista sekä kivennäisäaineista. Jokaisen ravintoaineen tehtävät on esitelty selkeästi, ja havainnollistavien esimerkkien avulla on helppo nähdä, mistä ruoka-aineista kyseisiä ravintoaineita saa. Lisäksi luvussa on käsitelty ravintolisiä ja urheiluvalmisteita, joiden käyttöön henkilökohtaisesti suhtaudun melko skeptisesti. Oli hienoa huomata, että Rinta toi kirjassaan esiin, että suuri osa terveistä ihmisistä pärjää ilman erilaisia lisiä, jos nauttii terveellistä ja monipuolista ruokaa - tätä mieltä olen itsekin ollut. Tietenkin on tilanteita, joissa lisien käyttö on perusteltua tai joissa lisien käytöstä ei ole sen enempää haittaa kuin hyötyäkään.

Mikko Rinta
Mikko Rinta
Kolmas luku koostuu käytännön liikuntaravitsemuksesta, jossa esitellään Diet builder -menetelmän (josta pääset lukemaan tarkemmin täällä) lisäksi esimerkiksi erilaisia tavoitteita tukevia ravintovinkkejä. Painotus ei ole vain kehonrakentamisessa tai laihduttamisessa, vaan konkreettisia neuvoja löytyy myös esimerkiksi vuorotyöläisen aterioiden rytmittämiseen. Myöskään vanhusten ja lasten ravintoasioita ei ole unohdettu, vaan kirjasta löytyy neuvoja ihan kaikenikäisille ihmisille.

Itselleni kirja antoi paljon arvokasta tietoa ravitsemuksesta. Erityisen iloinen olen siitä, että kirjassa on konkreettisia esimerkkejä siitä, miten asioita voidaan soveltaa omassa ruokavaliossa. Vaikka paikka paikoin törmäsin hankaliin sanoihin, joita varmasti alan ammattilaiset ymmärtävät paremmin, konkreettiset esimerkit elävästä elämästä havainnollistivat vaikeammatkin asiat selviksi. Kirjan selkeä ja mielenkiintoisesti kirjoitettu teksti oli helppolukuista ja moni asia jäi muistiin ihan vain siksi, että esimerkki oli niin hyvä tai tekstiin oli liitetty mielenkiintoinen tai havainnollistava kuva.

Kirjasta on myös äärettömän helppo löytää käyttökelpoista tietoa esimerkiksi silloin, kun epäilee, miten mitäkin piti syödä. Esimerkiksi raudan ja magnesiumin saantisuosituksiin löytyy tarkat määrät ja selitykset sille, mitä tapahtuu, jos näitä saa liikaa tai liian vähän. Kertovien tekstien lisäksi pääinformaatiot on koottu monesti selkeisiin taulukoihin napakkaan muotoon.

Myös Mikko innostui lukemaan kirjan ja samalla tavalla muutamalta istumalta hänkin ahmi kirjan tiedot päähänsä. Meillä on Mikon kanssa vähän erilaiset tavoitteet treenin ja ravinnon suhteen, mutta molemmat löysivät todella paljon käyttökelpoista tietoa kirjasta. Onkin ollut hauskaa keskustella ravitsemusasioista toisen kanssa, kun molemmat olemme lukeneet edes yhden saman teoksen - ja me molemmat voimme sitä lämpimästi suositella niin aktiiviurheilijoille, painonpudottajille kuin lihasmassaa kasvattavillekin. Ravitsemuspuolen lisäksi kirjassa on huomioitu erilaiset tavat ja määrät treenata, joten infoa löytyy monentasoiselle. Eikä tarvitse olla alan ammattilainen ymmärtääkseen tekstiä, sopii niin vasta-alkajille kuin ammattilaisillekin :)

Kokkaa liiku ja nauti
Välimäki Rinta
Syö, liiku, kehity -kirjan kaveriksi luin aiemmin ostamani Kokkaa, liiku ja nauti -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Rinta ja Välimäki. Tästä kirjasta oli paljon iloa Syö, liiku, kehity -kirjan seuraksi, sillä kokkauskirja pitää sisällään teoriaosuuden lisäksi konkreettisia ruokaohjeita, jotka sopivat molemmissa kirjoissa esiteltyyn monipuoliseen ruokavalioon. Testauslistallamme on jo useampi juttu tästä "keittokirjasta", mutta niistä varmasti lisää sitten, kun olemme päässeet niitä maistamaan :)

Onko kukaan teistä lukenut näitä kirjoja? Löytyykö kirjahyllystänne jokin kolmas opus, joka ravinnosta kiinnostuneen kannattaisi lukea?

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Minne katosivat käytöstavat?

Kun pendolino vaihtuu intercityyn, matkustajat sopeutuvat - paitsi se yksi, jolla kaikki on huonosti. Yöllä riehuneen ukkosmyrkyn seurauksena Helsingistä Joensuuhun liikennöivä pendolino oli jämähtänyt Parikkalaan ja matkustajia odotti intercity - josta puuttui yksi vaunu ja jonka penkkien numerointi oli erilainen kuin pendolinossa.

Päätin istahtaa sillä hetkellä vapaalta näyttävälle paikalle, olinhan sentään oikeassa vaunussa, toisilta puuttui paikan lisäksi koko vaunu. Ihmiset kyselivät toisiltaan, minne voisi istua ja kaikille löytyi paikka hyvässä hengessä - kaikki ymmärsivät, että tärkeintä oli löytää jokaiselle joku istuin.

Joensuu


Kiteeltä kyytiin hyppäsi reilusti keski-iän ylittänyt "herrasmies" ja ilmeisesti hänen tyttärensä. Satuin tietenkin istumaan heidän paikallaan ja aloin kasata kamppeitani siirtyäkseni muualle. Tosin olo oli kuin rikollisella, sillä mies kailotti kovaan ääneen matkustavansa Helsinkiin saakka ja aikovansa todellakin istua omalla paikallaan - ihan kuin olisin sen häneltä ollut eväämässä. Tytärkin jo rauhoitteli, että mies lopettaisi äksyilyn. Koitin sitten selittää herralle, miksi junasta puuttu yksi vaunu ja miksi kaikki ihmiset istuivat missä sattuu. Miestä selitykseni ei kiinnostanut, sillä "kyllä tämä on justiinsa se sama juna, johon olen ostanut lipun".
 
Siirryin pari penkkiriviä eteenpäin tiedustellen, olisiko siihen sopivaa istahtaa. Vastapäätä istuva mies totesi, että siihen vain, eihän kukaan täällä istu omalla paikallaan - kiitos tästä myötätunnonosoituksesta hänelle. Kohta minulle aiemmin tiuskinut herra alkoi mutista myös edessään istuvalle nuorelle naiselle ja tämän lapsille - herra itse kun oli iskenyt pyrstönsä sittenkin väärään tuoliin, sillä se olikin jonkun toisen paikka.

Joensuu

Herra tiedusteli, miksei nainen istu omalla paikallaan. Nainen vastasi, että istuminen pöytäpaikalla pienten lasten kanssa on hieman haastavaa, mutta hän voi siirtyä paikalleen, jotta kyselijä pääsee hänen istuimelleen. Mies jatkoi ärjymistään ja nainen avasi rohkeana suunsa. Hän sanoi ääneen meidän kaikkien ajatukset; "Tuollainen toiminta on vähän kurjaa, koska kaikille ei vain ole paikkaa tässä junassa. Sopu sijaa antaa ja siirryn kyllä paikaltasi, hetki vain". Nyökkäsin naiselle hymyssä suin, koska juuri tuon minäkin olisin halunnut sanoa tuolle kiukuttelijalle, mutta kantti ei kestänyt.

Sain pitää paikkani, kunnes Imatralta kyytiin nousi nuori mies. Hän ystävällisesti sanoi, että taidan istua hänen paikallaan ja pomppasin sivuun vaihtaakseni paikkaa. Mies kuitenkin sanoi, että mikäli haluan istua hänen paikallaan, hän voi mennä ikkunan viereen, kunnes tuolin oikea matkustaja saapuu. Miten helposti ja mukavassa hengessä paikan vaihtaminen sujuikaan.

koivu
Guess

Mitä tästä opimme; suomalaiselle säännöt ovat ensisijaisen tärkeitä. Suomalainen on valmis joustamaan, jotta kaikilla olisi mukavaa - joukosta täytyy silti löytyä se yksi vastarannankiiski, jonka mielestä kaikki on lähtökohtaisesti kurjaa.

Oletteko törmänneet samanlaisiin herrasmiehiin tai muihin kanssamatkustajiin?

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ainahan se on mielessä - loma!

Lomalomalomaloma - en varmaan ikinä kyllästy siihen ihanaan tunteeseen, minkä tuo sana aiheuttaa! Omaan kesälomaan on vielä kuukauden päivät, mutta ollaan ehditty jo suunnitella pientä kivaa tekemistä vapaapäiville. Miusta lomalla on tärkeää tehdä edes jotain erilaista kuin yleensä, koska muutenhan sitä tulee oltua kotona ja aherrettua niitä rästiin jääneitä hommia. Sen erikoisen ei tarvitse välttämättä maksaa mitään, oleellista on kuitenkin siirtyä kotoa jonnekin muualle hetkeksi lomailemaan.

Kaivelin arkistojen kätköistä vanhoja lomakuvia ja täytyy sanoa, että reissufiilis nousi kyllä aika korkealle ihaillessa kuvia niin Espanjan auringon alta kuin Suomen länsirannikoltakin. Samalla päädyin miettimään, että lomailussa tärkeintä on...

Sun Wing Resort

...yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa

... kiireen ja stressin unohtaminen

... maisemanvaihdos, vaikka se ei olisi vain naapurikaupunkiin

...valokuvausmahdollisuudet paikoissa, jonne ei tule muuten lähdettyä

Kanaria
aalto





...auringosta nauttiminen (osoittautuu Suomessa välillä haastavaksi)

...aurinkorasvan tuoksu

...hitaat aamut, jolloin ei tarvitse nousta sängystä, kun kello soi, vaan voi loikoilla vaikka puoleen päivään

...hotellilomalla jonkun muun valmiiksi tekemä aamiainen

...syöminen kertakäyttöastioista

Kutlaranta

vanha Rauma



...uiminen, saunominen ja grillaaminen

...karavaanarimatkailu (ehkä mekin isona ostetaan oma vaunu!)

...risteily kauniissa kesäsäässä

...mökkeily ja luonnon keskellä syöminen

...herkuttelu

klubi

kaupunkijuna
...uusiin paikkoihin tutustuminen ja extemporeretket kuten kaupunkijunalla ajeleminen

...ravintolassa syöminen

...rentoutuminen

...tieto siitä, että ei ole pakko tehdä mitään, mutta voi tehdä mitä vain

...tunne, että on lomalla!

kirkko


Mikä teidän mielestänne lomassa on parasta? :)

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Miksi kannattaa lopettaa blogi

Viimeisen parin viikon aikana lukulistalleni on pompannut useampikin ilmoitus siitä, että bloggaaja haluaa lopettaa blogiuransa, koska se ei tunnu enää omalta jutulta, ja bloggaaminen aiheuttaa enemmän stressiä kuin mielihyvää. Tämä sai minut miettimään omaa suhdettani bloggaamiseen ja sitä, elänkö minäkin elämääni linssin läpi näiden bloginsa lopettavien ihmisten tavoin.

Olen kirjoittanut bloggaamisesta aiemminkin, mutta kerrataan vähän. Perustin blogin vuonna 2013, koska halusin löytää väylän, jonka kautta pystyisin jakamaan kuulumisiani Suomen toiselta puolelta vanhoille kavereilleni Ylöjärvelle. Samalla halusin löytää kanavan, jonka avulla pystyisin jakamaan ottamiani valokuvia ilman, että niiden jakaminen vaikuttaisi spämmäämiseltä. Lisäksi olen aina tykännyt kirjottaa, joten blogin perustaminen tuntui kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta - enkä kyllä ole sitä koskaan katunut.

aamupala
Pikku hiljaa halusin löytää blogilleni jonkin syvemmän tarkoituksen kuin vain päivän asujen esittelyn ja kuulumishöpinät, sillä halusin blogilleni lukijoita myös muualta kuin tuttavapiiristäni. En myöskään itse jaksa seurata blogeja, joissa kerta toisensa jälkeen kerrotaan vain siitä, kuinka on käyty ulkona syömässä kavereiden kanssa ja mitä kaikkea on puuhattu koirien kanssa - näitä asioitahan puhutaan kavereiden kanssa, ei tuntemattomien.

Keskustelin blogini suunnasta siskoni kanssa ja hän ehdotti, että painottaisin blogiani ruuan ja liikunnan puoleen. Pidin ajatusta ensin hieman hassuna, sillä enhän minä ole mikään fitnessbeibe, joka voi jakaa treenivinkkejä tai neuvoa, mistä löytää parhaimmat palautusjuomat. Keskustelun edetessä totesimme, että hyvinvointi voisi olla hyvä suuntaus blogilleni, koska silloin pystyisin painottamaan myös niitä itselleni tärkeitä juttuja, jotka unohdetaan helposti tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa; sisäistä hyvinvointia, elämäniloa, positiivisuutta, liikunnan hyötyjä, hyvän ruuan merkitystä ja itsensä rakastamista.

Postaukset alkoivat toinen toisensa jälkeen painottua hyvinvointiin ja samalla uskaltauduin jakamaan myös henkilökohtaisempia mielipiteitä käsillä olevista aiheista. Jaoin mielipiteitä muun muassa makeanhimosta, nirsoudestaparisuhdemietteistä ja ylpeydestä omia saavutuksia kohtaan. Huomasin, että rehellisellä ja avoimella asenteella saa myös kanssabloggaajat miettimään näitä aiheita ja jakamaan mielipiteitään. Olen saanut käydä monta kivaa keskustelua postausten pohjalta ja ilokseni olen saanut myös huomata, että toisten blogeista on löytynyt saman tyylisiä postauksia, joihin olen voinut ottaa kantaa.

ruusut

Bloggaajan on lähes välttämätöntä omistaa kamera, sillä en tiedä montaakaan blogia, joka selviää ilman kuvia. Kuvat kuitenkin houkuttelevat ihmisiä lukemaan myös tekstiä. Moni ajattelee, että bloggaaja kantaa kameraa mukana kaikkialla ja kaikesta täytyy saada kuva - mielletään, että bloggaamista pitää ajatella koko ajan. Ei meilläkään ole harvinaista, että kiellän syömästä ruoka-annosta ennen kuin saan otettua siitä kuvan blogia varten, mutta on myös niitä hetkiä, jolloin jätän koko kameran kaappiin, sillä en halua, että koko elämäni ikuistuu blogiin. Haluan, että jotkut asiat ovat ihan vain minun ja kanssaeläjien keskuudessa - että voimme nauttia hetkistä yhdessä.

Totta kai bloggaaminen on usein mielessä, sillä onhan se minun rakas harrastukseni. Samalla tavalla minua harmittaa, etten ehdi päivittämään blogia kuin jotakuta toista saattaa harmittaa, ettei ehtinyt kuntosalille. En kuitenkaan halua ottaa bloggaamisesta stressiä, sillä muutenhan se muuttuisi työksi (ja siksi toisekseen hyvinvointiin painottuvan lifestyleblogin ei parane jaella stressaamisvinkkejä ;)) ja into postailusta katoaisi. Haluan panostaa postauksiin kunnolla enkä julkaista uutta vain siksi, että kolme päivää on jo kulunut edellisestä - laatu ennen määrää. Tästä syystä ymmärränkin, että joku saattaa stressaantua liikaakin bloggaamiseen ja päätyä lopettamaan postailun - ja se on oikea ratkaisu silloin, kun bloggaaminen haittaa hyvinvointia.

lohisipsit
Sitten vielä se kuuma peruna eli lukijat. Moni sanoo, ettei kirjoita blogia lukijoidensa vaan itsensä vuoksi. Tämä on järkevä ajatus ja kuulostaakin hyvin jalolta. Toimittajataustani ansiosta kuitenkin tiedän, että teksteillä ei ole tässä maailmassa kauheasti merkitystä, jos niitä ei lue kukaan. En halua olla mikään populistibloggaaja, joka postaa juuri niistä asioista, joista ihmiset haluavat lukea. Haluan kirjoittaa minulle tärkeistä asioista ja toivon, että löydän blogilleni samanhenkisiä lukijoita kuin olen itse - laatu tässäkin ennen määrää. Blogiini on eksynyt moniakin bloggaajia, jotka ovat jääneet seuraamaan kirjoituksiani ja tätä kautta olen löytänyt myös itselleni uutta luettavaa samanhenkisiltä ihmisiltä.

Jos vielä mietitään lukijoiden kannalta blogiani, voin arvailla, että esimerkiksi muotiblogi tai matkustusblogi saattaisi kerätä enemmän lukijoita, sillä kaikkihan ovat kiinnostuneita muodista ja matkailusta. Itse en kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut uusimmista vaatetrendeistä, joten en halua tällaisiin teemoihin keskittyä. Olen kiinnostunut joka päivä läsnäolevasta hyvinvoinnista ja elämänilosta, joten postausten paino on myös näissä teemoissa - ja tiedättekö, hyvinvointiin kuuluu myös uudet kengät silloin tällöin ja lomamatka jonnekin kivaan kohteeseen ;)

Millaisia ajatuksia bloggaaminen herättää teissä? Elättekö elämää välillä linssin läpi vai muistatteko nauttia jokaisesta hetkestä? :)