sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Akateemisesti koulutettu on kuitenkin AKATEEMISESTI koulutettu

Akateeminen koulutus herättää minussa lähinnä kiukkua ja ärsyyntymisen tunteita, vaikka tuleehan minustakin akateemisesti koulutettu henkilö - luokanopettaja. Kirjoitin Heilin blogiin postauksen, joka kiteyttää kaiken ärsytyksen aiheesta (ainakin melkein..) ja haluaisinkin tietää, löytyykö lukijoista yhtäkään kohtalotoveria. Sama teksti siis tulee tässä :)

kukka
Kansankynttiläopiskelija tuskin tietää mitään todellisesta opettajan arjesta, sillä työhönhän liittyy niin paljon sellaista, mitä ei opinnoissa edes muisteta mainita. Opettajan työ on myös maailman arvokkain työ, josta pitäisi saada maailman parasta palkkaa - ilman opettajiahan me kaikki olisimme luku- ja kirjoitustaidottomia sekä vailla päämäärää elämällemme.

Totta kai luokanopettajaopiskelijana ajattelen, että opettajan työ on yksi tärkeimpiä maailmassa ja ilman opettajia maailma ei pyörisi - opettajiahan on ollut aina, jotta ammatteja on pystytty siirtämään ihmiseltä toiselle. Onko muut ammatit sitten vähemmän arvokkaita? Pärjäisimmekö ilman järjestystä ylläpitäviä poliiseja? Entä ilman rekkakuskeja, jotka kuljettavat ruokaa lähimarkettiin ja vievät jätteemme kaatopaikalle sekä huolehtivat, että kotimme lämpiävät paukkupakkasillakin? Pärjäisimmekö ilman siistijöitä, jotka huolehtivat, ettei meidän tarvitse kävellä santakasoissa työpaikkojemme käytävillä? Entäpä ilman insinöörejä, jotka tietävät, miten kodista rakennetaan kestävä ja hyvä paikka asua? Tai ilman lastenhoitajia, joille mukulat voi viedä työpäivien ajaksi hoitoon?

loittorengas

Yliopisto-opiskelijana minun tulisi arvostaa eniten juuri akateemista koulutusta, osallistua mielenosoituksiin akateemisten alojen leikkauksia vastaan ja huolehtia muutenkin siitä, että kaikki lähipiirissäni ymmärtäisivät kääntyä yliopiston puoleen - arvokkaimman, akateemisen, koulutuksen puoleen. Lisäksi minun täytyisi valita puolisoni ja ystävänikin vain akateemisesta väestöstä - ihan oikeasti. Onhan luokanopettajakoulutus juuri yliopistokoulutus, joten suureen ääneen on hienoa sanoa, että "minä olenkin akateemisesti koulutettu".

Tärkeää on tehdä ero toisenasteen ja korkeakoulutuksen lisäksi myös siihen, että yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä on suuri ero. Toisesta laitoksesta valmistuu maistereita ja tohtoreita, toisesta sairaanhoitajia ja fysioterapeutteja. Luokanopettajakin on kasvatustieteiden maisteri., joka terminä kuulostaakin paljon tärkeämmältä kuin ope. Titteleilläkin saadaan jo tehtyä eroa koulutusten välille, mutta täytyy nokkimisjärjestystä vahvistaa jotenkin muutenkin.

kuivakukat

Sykettä-palvelu tarjoaa liikuntahetkiä esimerkiksi kuntosaleilla tiettyinä kellonaikoina tietyille "ihmisryhmille". Yhdellä vuorolla päivässä esimerkiksi salilla saa treenata yliopiston henkilökunta ja toisella vuorolla ammattikorkeakoulun henkilökunta sekä ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijat. Kolmas vuoro on tarkoitettu molempien oppilaitosten henkilökunnalle. Jako on sama joka päivä; yliopiston henkilökunta ei siis voi treenata opiskelijoiden kanssa, mutta ammattikorkeakoulun henkilökunta voi - jännittävää.

Yliopisto kaikessa suuruudessaan ja mahtavuudessaan on tainnut jämähtää kivikaudelle. Miksi korostamme akateemista koulutusta parempana kuin muita koulutuksia? Miksi yliopiston henkilökunnalle pitää olla omat salivuorot, mutta ammattikorkeakoulun henkilökunta joutaa treenaamaan opiskelijoidenkin kanssa? Miksi lukion jälkeen korostetaan yliopistoa erinomaisena vaihtoehtona jatko-opiskelupaikaksi? Miksi yliopisto on niin ihana paikka opiskella?

kukka

kuivakukka
Inhoan sydämeni pohjasta sanaparia 'akateemisesti koulutettu'. Vaikka luokanopettajia koulutettaisiin epävirallisessa oppilaitoksessa kuten työväenopistolla, mie opiskelisin opeksi, koska se on miun juttu! En ylipäätään käsitä, miksi opettajia koulutetaan yliopistossa - paikassa jossa 300 ihmistä istuu massaluennolla ja luennoitsija höpöttää asiansa kuunteli kukaan häntä tai ei. Paikassa, jossa yhden asian selvittämiseen menee päiväkausia ja paikassa, jossa nokkimisjärjestys on niin selkeästi havaittavissa.

Luokanopettajien koulutus tarvitsisi vielä enemmän mahdollisuuksia käytännön opiskeluun, jollaista esimerkiksi ammattikorkeakoulussa voitaisiin antaa. Luokanopettaja ei tarvitse tietoa kasvatustieteen filosofishistoriallisesta perustasta, vaan tuohonkin kurssiin uhratun energian olisi voinut käyttää käytännön työhön valmistautumiseen. Olisiko tässä uudistuksen paikka? Ainiin, mutta luokanopettajakoulutushan on aina ollut yliopistotasoinen, akateeminen koulutus.


torstai 25. helmikuuta 2016

Valokuvausoppeja ja rakkaita ihmisiä

Yli viikko on vierähtänyt hirmuista vauhtia koulun, uuden työn ja vuosipäivän merkeissä, joten en ole ehtinyt istahtamaan koneelle ollenkaan. Paljon hienoja hetkiä on mahtunut kuluneeseen viikkoon, joten siinä mielessä blogihiljaisuus ei harmita niin paljon - enhän ole ollut laiska, on vain ollut pakko priorisoida ;)

kukat
Kerroin aiemmin, että olemme keväällä käyneet Jennin kanssa kansalaisopiston valokuvauskurssilla ja nyt vihdoin voin iloita, että olen oppinutin siellä jotain! Viime torstaina harjoittelimme makrokuvausta ja olin ihan onneni kukkuloilla, kun tajusin, ettei miun tarvitsekaan ostaa kallista objektiivia, sillä loittorengassarjan avulla pystyn kuvaamaan juuri sellaisia kuvia, joista olen jo pitkään haaveillut. Parasta ehkä on, että olen vain luullut, etten osaa kuvata niin läheltä kuin toivoisin, mutta ratkaisu olikin juuri tuollaisessa loittorenkaassa, jonka ansiosta kuvattavaa kohdetta pääsee todella lähelle. Kuvista voitte hieman päätellä, miten läheltä pystyykään noiden renkaiden avulla kuvaamaan - oikein pölyhiukkasetkin näkyvät!

rose



Viikonloppuna käväistiin myös miun kotikotona juhlimassa äidin synttäreitä :) Viikonloppu meni ihan hujauksessa, mutta hyvin ehdittiin turista ja viettää aikaa yhdessä, ihan parasta <3 Junamatkustaminen Joensuusta eteenpäin olikin mielenkiintoista, sillä VR laski lippujen hintoja, mutta päätti, että kaikki sata matkustajaa mahtuu kiskobussiin eli yhteen junavaunuun, jossa on jo ohjaamo.. Tiivis oli tunnelma ja osa joutui ilmeisesti seisoskelemaankin vaunussa, kun sijaa pyrstölle ei ollut. Paluumatkalla jouduttiin tilaamaan jo bussi kiskobussin lisäksi ja päätimmekin Mikon kanssa tulla sillä - saatiimpahan istua vierekkäin ja mukavammilla tuoleilla!

makrokuvaus

Tiistaina juhlittiin meidän kolmevuotis-vuosipäivää herkuttelun ja shoppailun merkeissä. Oli todella mukava päivä ja tuntui niin luksukselta, kun oltiin jo kuukausi kaksi aiemmin päätetty, että sinä päivänä ei sitten mietitä mitään työ- tai koulujuttuja sen enempää kuin on pakko. Vietettiin laatuaikaa kahdestaan, se on parasta <3 Ja sain kukkiakin vuosipäivän kunniaksi! Täytyy sanoa, että kyllä mie olen maailman onnellisin tyttö, kun olen saanut tuollaisen miehen <3

makrokuvaus

Sitten vielä teille ilmoitusluontoista asiaa; kuukauden ilmaiset treenit voitti Chabsu! Onnittelut ja kiitos kaikille osallistuneille! Tarkkailehan sähköpostiasi, laitan siulle ohjeita tulemaan! :)

Mitä teille kuuluu? :)
 

tiistai 16. helmikuuta 2016

Kasvojeni suosikkituotteet

Olen aina ollut ihonhoidossa sellainen "tuttua ja turvallista" tyyppi, joka pesee kasvot aamuin illoin, laittaa rasvaa ja jättää meikkaamatta, jos aikoo hikoilla. En ole liiemmin koskaan perehtynyt erilaisiin ihonhoitotuotteisiin, vaan olen ollut tyytyväinen löydettyäni yhden hyvän ja siinä olenkin sitten pitäytynyt. Pikku hiljaa olen kiinnostunut myös eri tuotteiden ominaisuuksista ja halunnut kokeilla jotain uutta. Tavallisuudesta poiketen, saattekin lukea postauksen kauneuden- ja ihonhoitoon liittyen, enjoy!

 Kärsin yläkoulu- ja vielä vähän lukioikäisenäkin lievästä aknesta ja otsani, nenäni sekä leukani oli aina täynnä finnejä. Hoidin niitä erilaisilla rasvoilla ja lopulta pääsin vaivasta eroon ja aluksi olikin hassua, miten hyvältä iho näytti, kun oli tottunut siihen, että aina yritti hieman piilotella niitä otsalla pilkottavia punaisia palleroita. Käytin pitkään Clearasilin epäpuhtauksien hoitoon tarkoitettua puhdistusgeeliä, kunnes tajusin vuosi sitten, etten taida enää tarvita niin tujua ainetta. Vaihdoinkin hinnaltaan seitsemän kertaa edullisempaan, mutta omalle iholleni juuri sopivaan Rainbow:n puhdistusemulsioon, jota olen käyttänyt vuoden päivät.

Kasvojen kuorinnasta olen tykännyt aina. Pienet kiteet iholla tuntuvat rentouttavilta ja kuorinnan jälkeen jää raikas ja pehmeä olo kasvoille. Olen kokeillut monenlaisia kuorinta-aineita ja niitä en pelkää vaihdella, sillä eteen on osunut tähän saakka vain hyviä vaihtoehtoja. Tällä hetkellä hyllystä löytyy The Body Shopin Vitamin E -sarjan kuorintavoide, jota voin lämmöllä suositella kaikille. Tuoksu on mieto mutta tyttömäinen ja pehmoinen koostumus tuntuu mukavalta iholla.

Silmämeikin poistamisen kanssa olen ollut aina ihan surkea. Samalla puhdistusemulsiolla olen pessyt niin ripsivärit kuin epäpuhtaudetkin kasvoilta sillä seurauksella, että mustat läntit ovat usein jääneet silmäluomille. Nyt olen alkanut pelätä, että meikkien iholle jääminen edesauttaa ryppyjen syntymistä, joten olen kiltisti opetellut käyttämään silmämeikinpoistoainetta. Kyllähän siitä tulee heti raikkaampi ja puhtaampi olo, kun iho ei ole harmahtava vaan puhdas.

Kasvovesi on toinen, jonka käytön olen onnellisesti unohtanut aknesta eroon päästyäni. Akne-aikana käytin kasvovettä päivittäin ja koin, että siitä oli minulle suurtakin hyötyä. Monen vuoden jälkeen ostin Garnierin kasvoveden ihan vain kokeilumielessä, että olisiko siitä jotain iloa kasvoilleni. Nyt kuukauden päivät sitä käyttäneenä iloitsen joka puhdistuskerran jälkeen siitä raikkaasta tunteesta, joka kasvoille jää. Se jopa tuntuu hieman arjen hemmottelulta!

 Kuten aiemmin kerroin kuivista käsistäni, kuivuus vaivaa etenkin talviaikaan myös kasvojeni ihoa. Olen käyttänyt jo varmastikin viisi vuotta Aqualania kasvorasvana, sillä se säilyttää ihon kosteuden eikä minun tarvitse tuskailla kuivien länttien kanssa. Ilokseni Aqualan on litrahinnaltaan todella edullista verrattuna niihin pieniin putiloihin, joita marketeissa myydään kasvovoiteina. Kuten aiemmin todettu, kun hyvän löytää, niin mihinkäs sitä sitten vaihtamaan.

Silmänympärysgeelin sain lahjaksi täyttäessäni kaksikymmentä (jep, siitä se rypistyminen alkaa!) ja se on ollut todella riittoisaa, sillä purkissa on edelleen geeliä. Tuo Dermosilin pikkuinen purkki on ihana kaivaa kaapista puhdistusoperaation päätteeksi - se ikään kuin viimeistelee koko homman.

Olen iloinen, että kasvojeni iho voi tällä hetkellä todella hyvin. Kävin kasvohoidossa jouluna Mikolta saadulla lahjakortilla ja yllätyin, miten rentouttavaa ja mukavaa se on, kun ihon peruskunto on hyvä (aiemmin olin tottunut siihen, että puoli tuntia poistettiin vain mustapäitä ja finnejä..). Vaikka kasvojen puhdistaminen aamuisin tarkoittaa vesipesua ja rasvausta, luulen illalla tapahtuvan puhdistuksen kompensoivan sitten aamuja, sillä iho tuntuu ja näyttää hyvältä. Less is more, I think.


Onko teillä joitain suosikkituotteita, joita voisitte suositella? Hoidatteko kasvojenne ihoa aktiivisesti vai löytyykö samanlaisia aamulintsareita kuin mie?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

ARVONTA: voita kuukauden treenit

Ihanaa ystävänpäivää kaikki lukijani! <3 Olen kiitollinen teistä jokaisesta ja teidän kommenttinne, ajatuksenne ja viestinne piristävät joka kerta, kiitos niistä :)

Ystävänpäivän kunniaksi päätimme yhteistyössä treenaakotona.comin kanssa järjestää teille arvonnan, jossa voi voittaa kuukauden treenit heille. Aiemmin kirjoitin tästä sivustosta, jonka treeneihin olen ollut tyytyväinen. Nyt joku onnekas pääsee kokeilemaan kuukauden ajan ilmaiseksi näitä treenejä. Kuukauden jälkeen oikeus treeneihin loppuu, ellet osta itsellesi lisäkuukausia. Ilmainen kuukausi ei jatkossa siis velvota sinua mihinkään, ellet itse niin tahdo.


Kilpailun säännöt:

1. Sinun tulee olla blogini julkinen lukija joko Bloggerissa tai blogini Facebook-sivuilla.

2. Yhden arvan saat lukemalla blogiani Bloggerin tai Facebookin kautta. Kaksi arpaa saat seuraamalla blogiani molemmilla sivustoilla.

3. Arvontaan osallistut jättämällä kommenttikentään tiedon, monellako arvalla osallistut sekä kirjoittamalla kommenttisi perään toimivan sähköpostiosoitteen, jonka kautta voin ottaa yhteyttä sinuun palkinnon osuessa kohdallesi.

Arvonta-aika alkaa 14.2.2016 ja päättyy 24.2.2016. Voittaja julkistetaan 25.2.2016 ja voittajalle ilmoitetaan lisäksi henkilökohtaisesti voitosta.

Onnea arvontaan! :)


Postaus on toteutettu yhteistyössä treenaakotona.com -sivuston kanssa.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Todella kuivien käsien pelastaja

Kun kädet ovat joka puolelta täynnä pikkuruisia haavoja ja viiltoja, tuntuu, että mikään ei enää voi pelastaa niitä entiselleen. Omat käteni ottavat joka talvi yhteen pakkasen kanssa ja kovien 30 asteen pakkasten aikaan tilanne on todella lohduton; itkua vääntäen koitan käsienpesun jälkeen saada tassut kuivaksi ja pelkkä käsirasvan levittäminen saa veden valumaan silmistä.

Kävin viime keväänä jopa lääkärissä kuivumisen vuoksi, sillä ihon rikkoutumisen ja kuivumisen lisäksi kuvia kohtia alkoi vielä kutittaa mielettömästi - ja voitte vain kuvitella, kun rutikuivaa käpälää ei voi raapia. Silloin lääkäri diagnosoi vain käsien kuivuuden ja määräsi kutiaviin kohtiin käytettäväksi Bemetsonia. Lääkevoide auttoi jonkin verran, mutta sitäkään ei voinut käyttää pitkään, sillä se ohentaa ihoa ja näin edesauttaa sen kuivumista.

käsirasva
Tänä talvena alkoi ihan totisesti harmittamaan, että kädet ovat niin kuivat ja tuntuu, etteivät ne parane yksinkertaisesti millään. Kokeilin ihan kaikkea; Aqualania, Bemetson-lääkevoidetta, Bepanthenia, Apo Basea, Decualia ja tavallisia markettien käsirasvoja ja tulos oli aina sama; joka ilta vedet silmissä koitin levittää niihin uutta voidetta, jos se edes sillä kertaa toimisi. 

aloe propolis creme
 En ole koskaan uskonut luontaistuotteiden voimaan. Miusta luontaistuotteet on enemmänkin uskon asia kuin hoito johonkin vaivaan. Lääkevoiteisiin olen taas aina uskonut, sillä niillähän on tutkittuja vaikutuksia ja ne ovat kuitenkin lääkkeitä, joten kyllä niiden kuuluu toimia. Vaan kun Bemetson ei alkanut toimimaan toivotulla tavalla, aloin olla jo aika hukassa.

Onnekseni uutena vuotena äitini patisti minua kokeilemaan Foreverin Aloe Propolis Cremeä, jonka uskoi auttavan kuivuneeseen ihoon. Minä tietenkin skeptisenä ajattelin, että miksi se toimisi, jos lääkerasvakaan ei toimi. Kahtena iltana levittelin voidetta käsiini ennen nukkumaan menoa ja voitteko uskoa, se toimi. Se ihan oikeasti pelasti miun kädet! Kahden päivän jälkeen kuivuus alkoi parantua ja noin kahden viikon käytön jälkeen kädet olivat jo ihan entisellään - sileät ja pehmoiset vaikka yhtäkään haavaumaa.

käsirasva
 Aivan käsittämätöntä, että Aloe vera -pohjainen voide pystyi siihen, mihin mitkään aiemmat voiteet eivät olleet edes yhdessä pystyneet. Vaikka purnukan hinta onkin huokeat 25 euroa, on se joka sentin arvoista. Olen käyttänyt voidetta käsien parantumisen jälkeen aina silloin, kun alkaa näyttää siltä, että kuivuus uhkaa niitä. Tämä voide on totisesti pitänyt karheat kohdat loitolla. Muina aikoina käytän tavallisia markettien käsirasvoja ja ne ajavatkin asiansa näillä lauhemmilla keleillä.

Onko kukaan muu kokeillut tätä voidetta? Miten te pelastatte kuivat kätenne?

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Liikunnallisuus onkin korvien välissä

 Urheilullisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan mielenkiinnonkohteet ja kokemukset ohjaavat urheilullisuuden syntymistä valtavasti. Ympäristöllä on suuri vaikutus siihen, millaisena liikkujana itsensä käsittää ja millaiseksi liikkujaksi kehittyy. Aina tähän talveen saakka olen ajatellut, etten missään nimessä ole urheilullinen ja olen mieltänyt itseni ennemminkin mukavuudenhaluiseksi sohvaperunaksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt jotain ja haluan jakaa sen teidänkin kanssanne, vaikkakin postauksesta tulee hyvin henkilökohtainen ja minua vähän jännittääkin, mitä ajattelette siitä.



 Alakouluikäisenä urheilullisuutta ei tarvinnut oikeastaan koskaan miettiä. Olin keskiverto-oppilas koululiikunnassa ja tykkäsin kouluajan ulkopuolella pelata pihapelejä, käydä lenkillä ja viettää muutenkin aikaa ulkona. Tuollainen vapaaehtoinen, huomaamaton ja leikinomainen liikunta vei helposti mukanaan. Yläkoulun puolella kuitenkin huomasin, että keskuudessamme alkoi olla "huippu-urheilijoita" eli heitä, jotka olivat harrastaneet alakoulusta lähtien samaa lajia ja kokivat olevansa vähintäänkin SM-tason urheilijoita. Ja olihan joukossa ihan kunnon urheilijoitakin, mutta enemmän se taisi olla se juttu, että "mie oon tosi urheilullinen, hyväkroppainen ja terveet elämäntavat omaava, koska olen harrastanut jo niin pitkään lajiani".

Aloinkin yläkoulun puolella huomaamattani ajatella, että minä en ole urheilullinen tai kiinnostunut liikunnasta. Sama ajattelutapa jatkuikin läpi lukion, vaikka kävinkin lenkillä melko säännöllisesti ja joskus jopa tanssitunneilla. Kävelylenkit olivat kuitenkin kuulumistenvaihtohetkiä ystäväni kanssa, joten en osannut ajatella niitä liikuntana ennen kuin vasta paljon jälkeen päin. Lukio- ja yliopistoaikana tuntui, että kaikki muut kävivät salilla tai harrastivat aktiiviliikuntaa muuten. Minä tykkäsin skräpätä, viettää aikaa perheeni kanssa, käydä lenkillä silloin kun huvitti, kirjoittaa erilaisia juttuja ja vetää kerhoja alakoululaisille. Ei virallisia liikuntaharrastuksia, joten en ole urheilullinen.

Useita kertoja olen löytänyt itseni "vitsailemasta" siitä, kuinka en ole mikään liikuntaintoilija ja naureskeluni lomassa olen ajatellut, että kaikki muutkin ajattelevat niin. Vaikken olekaan ollut ylipainoinen, olen silti ajatellut, että olen vähän tälläinen pullero, koska en tykkää käydä juoksemassa tai salilla. Olen ajatellut, että näkeväthän kaikki sen minusta jo päälle päin, ettei raudan nostelu kiinnosta, joten miksi en voisi itsekin naureskella asialle.

Kuten varmasti muutkin itselleen naureskelleet tietävät, se on ihan okei niin kauan kuin se ei ala harmittamaan itseä. Jossain kohtaa aloin kuitenkin tuntea harmitusta siitä, että en kokenut olevani liikunnallinen, jota oletin kaikkien tänä päivänä tavoittelevan. Yksi parhaimmista ystävistäni on aina ollut aktiiviliikkuja ja helpostihan olen itseäni häneen verrannut ja naureskellut omalle "laiskuudelleni". Ja eihän se varsinaisesti ole kivalta tuntunut, että tuntee itsensä sohvaperunaksi, kun toinen kertoo juuri viikon treenihetkistään. Kamalia olivat myös terveystarkastukset, jossa sai aina ajatella, että en voi olla terveydenhoitajan mielestä liikunnallinen, kun käyn vain lenkillä itsekseni.


Itsensä vertaaminen muihin onkin loputon suo, jonne ei kannata edes lähteä rämpimään. Kun aloin aikuisena miettiä, että niin monet ystäväni rakastavat juoksulenkkejä ja punttien nostelua salilla, vertasin itseäni automaattisesti muihin. Olen aina tykännyt kävelylenkeistä ja satunnaisista kotitreeneistä olkkarin lattialla, mutta eihän kävely ole ollenkaan niin trendikästä ja tehokasta kuin juoksu - trendikkyyttä karsii etenkin se, että tykkään sauvakävellä. Uusien ihmisten kanssa jutellessanikin olen saattanut todeta vain "harrastatko jotain liikuntaa" kysymykseen, että "käyn mie joskus lenkillä, mutta en oo mikään himoliikkuja", vaikka olenkin käynyt neljä viisi kertaa viikossa kävelemässä!

En myöskään ole urhannut eurojani kalliisiin tuulipukuihin ja monen sadan euron lenkkareihin - mutta enhän minä niitä tarvitse, koska en ole aktiiviliikkuja, nehän on vain heille suunnattu. Ärsyttäviä yleistyksiä, joita olen kuullut vuosien mittaan sieltä ja täältä - ei niitä usein minuun ole suunnattu, mutta kyllähän niitä aina itseensä liittää, kun moisia kommentteja kuulee tai lukee ympäristöstään. Ja ainakin kun valmiiksi jo ajattelee, että "minä olen laiskamato, joka ei tykkää liikunnasta", kommentit tuntuvat aina vain pahemmin omakohtaisilta.

 Tänä talvena kuitenkin tajusin jotain. Minä olen urheilullinen! Käyn kolme kertaa viikossa salilla ja lenkkeilen kahdesti viikossa. En edelleenkään harrasta juoksulenkkejä, koska en tykkää juoksemisesta ja se on maailman epämukavimpia liikuntamuotoja minulle. Sauvoja en ole hukannut minnekään ja pidänkin niitä mukana lenkeillä aina silloin tällöin (ja olen huomannut, että sehän on oikeastaan aika muodikasta!).

Salilla käynnistä olen innostunut löydettyäni oikean ympäristön ja oikeat ihmiset sitä kannssani harrastamaan. Eilen hyvä ystäväni totesi puhelimessa, että "voi miten olenkaan odottanut tätä päivää, että sä alat tykätä salilla käymisestä". Aiemmin olisin ottanut kommentin niin, että ystäväni haluaa varmasti muistuttaa minua siitä, miten laiska olenkaan aiemmin ollut, mutta nyt en ajatellut asiaa niin. Osasin heti vastata, että olen kiinnostunut salilla käymisestä nyt, kun minulla on paikka, jossa kukaan ei katso arvostelevasti, jossa voin treenata hyvillä mielin ja mukavien ihmisten kanssa.


Minulle selvisikin, että urheilullisuus on asennekysymys, josta päätetään korvien välissä, ei kalenterissa olevien jumppatuntien perusteella. Olen oppinut nauttimaan liikunnasta enkä enää häpeile kertoa, millaista liikuntaa harrastan. Maailmassa on miljoona muutakin lajia kuin juoksu, joista minulle sopii huomattavan paljon paremmin moni muu. (Niin, tätähän minulle on kerrottu kotona koko pienen ikäni, että muitakin lajeja on olemassa. Minua on kannustettu kokeilemaan kaikenlaisia lajeja, joten kiitos äiti, isi ja siskoni, nyt olen sen oikean lajin löytänyt <3) Olen myös hankkinut niitä urheiluvaatteita, sillä ne tekevät liikkumisesta huomattavasti mukavampaa. En kuitenkaan osta niitä parinsadan euron lenkkareita, koska ei ne kestä kuitenkaan sen pidempään kuin neljänkympin kengätkään.

Tämän postauksen treenihousut on osin saatu House of Brandonilta blogiyhteistyön merkeissä ja olen näistä ihan tosi innoissani! Housuista ei näy läpi, ne ovat mukavan tuntuiset jalassa ja näyttävät kivoilta! Juuri nämä housut olivat loppuneet heidän valikoimastaan ennen postauksen tekoa, mutta kannattaa käydä katsomassa myös muita Icaniwillin treenihousuja, jos mielii löytää uutta ilmettä liikkumiseen :)


Millaisia ajatuksia postaus teissä herättää? Löytyykö muita, jotka ovat kamppaileet oman liikunnallisuutensa kanssa?

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ällöttävä proteiini, mielenkiintoinen rekrytointitapahtuma ja ihanat harrastukset

Oppitunteja, toimittajakeikkaa, postin hommia, salilla käyntiä, työhaastattelua, avustajapalaveria ja ties mitä on mahtunut miun viikkoon ja se on myös syy, miksi miulla ei ole yhtenäkään iltana ollut aikaa tulla päivittelemään blogia. Tiistaista asti olen yrittänyt löytää sopivaa rakoa, mutta nyt vasta  pääsin postauksen pariin.

Kuluva viikko on ollut melkoista juoksemista paikasta toiseen, mutta en valita, sillä olen iloinen kaikista työmahdollisuuksista ja siitä, että minulla on vapaa-ajalla harrastuksia, joiden parissa on mukava viettää aikaa. Torstaisin käymme ihanan Jennin kanssa valokuvauskurssilla harjaannuttamassa kamerankäyttötaitojamme ja se onkin yksi viikon odotetuimmista jutuista, sillä olen jo pitkään halunnut oppia hyödyntämään järkkärini erilaisia toimintoja paremmin - kansalaisopiston järjestämä kurssi on siihen tarkoitukseen oikein hyvä ja olen oppinut lyhyessä ajassa monia asioita kamerastani ja kuvaamisesta. Toivotaan, että kurssin edetessä taitojen karttuminen näkyy myös blogin puolelle ilmestyvissä kuvissa!

Fast



Harrastukseksi laskettakoon myös eilinen laskettelureissu Maarianvaaralle. Ei ehditty viime vuonna käydä laisinkaan laskettelemassa ja viikolla sain idean, että viikonloppuna on kyllä mentävä laskemaan, kun luvattiin niin hyvää keliä. Niimpä pakkauduimme Mikon kanssa toppavaatteisiin ja huristelimme rinteisiin. Oli ihana päästä laskemaan pitkästä aikaa - vaikka taidot olivatkin aluksi hieman ruosteessa ja huimapäisyys oli mystisesti kadonnut jonnekin, päädyin laskemaan lähes kaikkia rinteitä ja hyvin pysyin pystyssä. Tykkäsin Maarianvaarasta siinäkin mielessä, että siellä on melko loivat rinteet ja rimakauhun iskiessä pääsi laskemaan helppoja lasten mäkiä ennen suurempiin rinteisiin siirtymistä! Ainoa miinuspuoli oli se, että keskukseen piti ostaa Snow Card -hissilippu ja koko korttia ei tarvittu hissiin menemiseen.. Keskuksessa siis piti maksaa 6 euroa pelkästä kortista, jolla ei ole mitään tekemistä heidän hissijärjestelmiensä kanssa - haiskahti hieman rahastukselta!

fast
Proteiinijauheiden kritisoija maistoi tällä viikolla ensimmäistä kertaa proteiinivanukasta ja -lättyjä. Ostin Fast:n jauheita Prismasta ja päätin kokeilla, ovatko ne nyt oikeasti niin hyviä kuin sanotaan. Ja YÖK, en varmasti osta uudelleen. Vanukas maistui kyllä ihan mukavan suklaiselle ja hyvälle, mutta samalla niin keinotekoiselle. Mietin koko ajan sitä juodessani, että mitähän kaikkea tähänkin on tungettu (makeutusainetta, makeutusainetta ja makeutusainetta..). Lätyt olivatkin vielä aivan toinen juttu; maistoin palan toffeen ja banaanin makuista lättyä ja siihen se sitten jäikin. Eihän kukaan voi syödä niin makeaa lättyä (ja mie laitoin vielä extrapaljon maitoa..). Sekin maistui keinotekoiselle ja sadalle eri makeutusaineelle. Ei tullut minusta proteiinijauheiden ystävää, mikä lieneekin vain ihan hyvä - liika proteiinihan vain varastoituu kehoon ja monipuolisella ruokavaliolla saan kyllä ihan riittävästi proteiinia vaikka liikkuisin kuinka paljon.

proteiinilettu

Kävin viikolla myös rekrytointitapahtumassa, joka kesti peräti kaksi tuntia! Hain erääseen tavarataloon kassamyyjäksi ja tavallisen "työnantaja kysyy ja työnhakija vastaa" haastattelun sijaan pääsimmekin näyttämään taitojamme myymälän puolella. Alkuesittelyn jälkeen lähdimme siis myymälään pakkaamaan ihmisten ostoksia sekä järjestämään hyllyjä siistimpään kuntoon. Olin ihan innoissani siitä, että tuollaisessa haastattelussa pääsee oikeasti näyttämään, mihin kykenee ja millainen asiakaspalvelija olen - aika hankala sitä on haastattelijalle vakuuttaa kylmänhiki otsalla pelkässä kymmenen minuutin haastattelutilanteessa.

Myymälänäyttöjen jälkeen meistä valittiin vielä muutamia haastatteluun ja onnekseni pääsinkin haastateltavaksi. Keskustelu tuntui paljon rennommalta, kun oli saanut jutella jo hieman small talkia myymälän puolella ja tiesi hieman, millaisia haastattelijat ovat. Pitkän ja piinaavan iltapäivän jälkeen puhelimeni soi ja minulle ilmoitettiin, että minut otettaisiin mieluusti töihin. Niimpä sain määräaikaisen osa-aikaisen kassamyyjän paikan, jota olin niin kovasti toivonut! Olen vieläkin ihan täpinöissäni tästä ja odotan työn alkua innolla - ihan huippujuttu! :)

proteiinipannukakku
Olen myös tällä viikolla ehtinyt nähdä useampaakin ystävääni kahvittelun ja lenkkeilyn merkeissä, mikä on oikein luksusta, sillä joskus vaan tuntuu, että koulu- ja työjutut vie niin paljon aikaa, ettei kavereita ehdi nähdä niin paljon kuin haluaisi. Olen kuitenkin iloinen, että ympärilläni on ihania ystäviä, joiden kanssa saan viettää mukavia hetkiä aina, kun kalentereista löytyy yhteistä aikaa :)

Miulla on paljon postausaiheita valmiina, joten toivotaan, että ensi viikolla ehdin päivittelemään hieman useammin! :)

Mitä teidän viikkoonne kuuluu? :)