lauantai 31. lokakuuta 2015

Tänään sytytän kynttilän

"I miss you, I miss your smile
And I still shed a tear every once in a while
And even though it's different now
You're still here some how

My heart won't let you go
And I need you to know
I miss you"




 Sydämessäni on monta ihmistä ja eläintä, jotka ovat siirtyneet pilvenreunalle katselemaan maailmaa. Yleensä sanat tulevat helposti postauksiin, mutta nyt jotenkin tuntuu, että toisaalta olisi paljon sanottavaa ja toisaalta siltä, että voisin olla kirjoittamatta mitään ja silti jokainen lukija tietäisi, miltä minusta tuntuu.


Kävin viemässä vaarille ja papalle kynttilät hautausmaalle, missä pienet valot tuikkivat tuhansissa ja taas tuhansissa lyhdyissä. Vaikka molempien poismenosta on kulunut jo useampi vuosi, kyyneleet nousevat silmiin aina kauniita muistoja muistellessa. Paljon iloa, naurua, yhteisiä hetkiä ja ennen kaikkea rakkautta. Ikävä ei mene koskaan pois, mutta miusta sen ei kuulukaan mennä. Kaipaan näitä rakkaita ihmisiä, mutta tiedän samalla, että he katselevat pilvenreunalta elämääni ja ovat mukana kaikessa mitä teen.


Ajattelen monesti, että "kyllä vaari ja pappa olisivat nyt minusta ylpeitä, jos näkisivät", mutta samaan aikaan minulle tulee tunne, että kyllä he näkevät, tukevat ja iloitsevat. Muistoissamme rakkaamme elävät ikuisesti, eikä kukaan voi viedä meiltä niitä ihania muistoja pois. Tänään sytytän kynttilän kaikille poismenneille rakkaille, joille voin heiluttaa katsellessani tähtiä miettien, että rakastan heitä aina ja he ovat aina elämässäni <3

"I'm so thankful for the moments,
so glad I got to know
The times that we had I'll keep like a photograph

Hold you in my heart forever
I'll always remember you"


Voimia kaikille - ja muistelkaa niitä iloisia ja onnellisia yhteisiä hetkiä hymyillen.


torstai 29. lokakuuta 2015

"Ope ei syö kouluruokaa, koska se ei ole ravitsevaa"

Luokanopettaja valvoo oppilaiden kouluruokailua, opettaa heitä käyttämään ruokailuvälineitä oikein ja kannustaa maistamaan erilaisia ruokalajeja. Valvonnan ohessa opettaja toivoo saavansa syötyä itsekin, joten hän kaivaa laukustaan eiliseltä päivälliseltä jääneen kirjolohipalan ja perunamuusin, jonka kippaa raikkaan fetasalaattinsa viereen. Oppilaille on tarjolla nugetteja, kumiperunoita ja kesäkurpitsasalaattia.

Koulussa on sääntöjä, joita kaikkien tulee noudattaa tai niillä ei ole mitään merkitystä. Miten opettaja voisi siis pakottaa kolmasluokkalaisen syömään nugetteja ja kesäkurpitsasalaattia, jos open lautasella komeilee lohifile ja perunamuusi? Opettaja on monelle roolimalli ja mallia hänen tulisikin näyttää kaikissa arkipäivän tilanteissa - myös ruokailussa. Onko väärin jättää ruokailussa syömättä ja nauttia ateria myöhemmin - tai nauttia ateria, jonka on tuonut kotoa?


Kouluruoka on pahaa eikä edes erityisen ravitsevaa. Sen lisäksi ruokailu on opettajalle kallista ja ellei sinäkään aikana ruokaansa saa syödä rauhassa, mitä järkeä sitä on ostaa? Olen inhonnut pienestä pitäen kouluruokaa eikä se näin vanhemmiten ole muuttunut yhtään sen paremmaksi. Tietenkin koulujen väleillä on eroa, mutta tasalaatuisen puisevaa se on joka paikassa.

Varmasti, jos joku entinen opettajani lukisi tämän postauksen, hän muistaisi, että olin se oppilas, joka valitsi kaikista pienimmän perunan ja otti puolikauhallista kastiketta kaveriksi - ja lopulta levittelin ruuan lautaselle niin, että alunperin otettu ruoka näytti vain tähteiltä suuremmasta annoksesta. Paitsi puuro-, kalapyörykkä ja mustamakkarapäivinä söin kaikkien muiden päivienkin edestä - puuroakin upposi helposti viisi lautasellista!


Näiden kukkukuorma-annostenkin jälkeen nälkä kuitenkin hiipi jo puolentoistatunnin päästä takaisin. Vaikka kalapyöryköitä olisi syönyt useammankin ja perunoita olisi ollut kaverina kiitettävästi, valmisruoka ei vie nälkää pois kovinkaan pitkäksi aikaa. Miksi ihmeessä haluaisin opettajana maksaa monta euroa valmisruuasta, joka ei täytä eikä maistu.

Moni on sanonut, että kouluruokahan on niin hyvää ja monipuolista - kotona kuulemma lapsena vain tungettiin valmisateria mikroon päivällisaikaan. Olenkin siis tottunut aivan liian hyvään! Meillä oli jo lapsenakin aina itsetehtyä, monipuolista, maukasta ja ravitsevaa ruokaa, joka täytti mahan ja sai hyvälle mielelle. Olen syönyt valmisaterioista elämäni aikana vain jauhelihaperunasoselaatikkoa ja pinaattikeittoa - ja niitäkin vain siksi, että kinuamalla sain ne kaupasta joskus mukaani.


Olen kiitollinen äidille siitä, että hän on jaksanut tehdä hyvää ja terveellistä ruokaa, koska se taito ja halu on siirtynyt myös minulle omaan elämääni. En vieläkään ruokaile koulussa, sillä ruokien ravintosisällöt ovat välillä hyvinkin kyseenalaisia ja edelleenkin ruoka on vähintäänkin puolivalmisteista tehtyä. Mieluummin pakkaan mukaan omat eväät ja ruokailen isommat ateriat kotona yhdessä Mikon kanssa - mikä on muuten myös taloudellisempaa. Kouluruoka maksaa meillä 2,35e, mikä ei kuulosta paljolta, mutta kuukaudessa se tekee jo 47 euroa, millä laittaa yhden jos toisenkin isomman satsin jauhelihakastiketta, että riittää seuraavallekin päivälle.


Opettajana aion puolustautua hyökkääviä vanhempia ja oppilaita vastaan sillä, että opelle on taloudellisempaa syödä omia eväitä. Tietenkään en lähde lapsille kertomaan, ettei valmisruuat ole mielestäni ravitsevia ja että inhoan kouluruokaa ylipäänsä - siinä täytyy olla esimerkillinen ja kertoa, että myös ope on maistanut kaikkia ruokia ja edelleen ollaan elossa. Kuten olen aiemminkin sanonut, ruuasta kuuluu nauttia ja sen eteen teen mielelläni isomman annoksen lohta kuin pupellan valmisnugetteja, jotka eivät ole ravitsevia.

Mihin ruokailijakuntaan kuulutte? Onko opettajan pakko syödä kouluruokaa?




tiistai 27. lokakuuta 2015

Hemmottelua hotellissa ja konserttisalissa

Viikonloppuna otettiin ihana irtiotto arjesta, kun pääsin vihdoin nauttimaan elokuussa saamastani synttärilahjasta! Sain siis synttärilahjaksi liput Antti Tuiskun keikalle - ja mikä parasta, vaikkei keikkaseurani piittaa laisinkaan artistin musiikista, meillä oli mielettömän kiva ja rentouttava viikonloppu!

Keikka oli Varkaudessa ja koska olen lievästi pelokas ajamaan tai ylipäätään istumaan kyydissä, kun ajellaan pilkko pimeässä hirvivaara-alueilla metsästysaikaan, päätimme jäädä Varkauteen yöksi, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Hotelli oli samassa rakennuksessa konserttisalin kanssa, joten keikan jälkeen oli nopea hipsiä takaisin omaan huoneeseen.




Hotellin ulkonäön perusteella en odottanut, että sisällä meitä odottaisi ihanasti sisustetut ja uudelleen remontoidut huoneet! Kaikki tuntui olevan ihan viimeisen päälle huoliteltua ja mietittyä, joten luksusta kyllä piisasi, vaikka olimmekin varanneet ihan tavallisen huoneen. Huoneesta löytyi myös oma vedenkeitin, teepusseja ja pikakahvia, jos illalla tulisi pikkunälkä - tälläiset pikkujutut kyllä saavat hymyn huulille :)


Ja pikkunälkä iskikin illalla, mutta onneksi oltiin varauduttu siihen ja käyty shoppailemassa Salesta meille terveelliset, mutta monipuoliset eväät. Hassua kyllä, mutta Varkaudessa ei oikeastaan ollut mitään muuta nähtävää kuin hotelli ja sen ympärille sijoittuneet kapakat ja pikkukaupat (ja tietenkin Varkauden kanava, joka on kesällä hirmu nätti!). Joitain vanhoja puutaloja näkyi pitkien katujen päässä, mutta huonosta säästä johtuen päätimme jättää tarkastelun seuraavaan kertaan.


Viimeistään näiden kuvien kohdalla löytyy se lukija, joka päättää, että nyt riittää tämän blogin lukeminen - eihän kukaan voi tykätä Antti Tuiskusta! Olen kuullut pienestä pitäen arvostelua musiikkimaustani, joka ei ole aina vastannut massavirtaa. Tosin, empä ole arvostelusta koskaan välittänytkään, vaan olen luupittanut Anttia aivan täysillä, kun on sen aika ollut. Sama ilmiö on tapahtunut myös esimerkiksi Ilkka Jääskeläisen kohdalla, jonka superfani olin pienenä - kukaan muu ei tosin sitä ymmärtänyt..


Olen käynyt usemmallakin Antin keikalla ja jokaisella kerralla miun sisältä on kuoriutunut esiin teinityttö, joka laulaa äänensä käheäksi ja kiljuu kurkkunsa kipeäksi keikan aikana. Keikoilla suurin osa on (tietenkin) naisia, mutta oli ilo huomata Varkaudessa, miten miehet olivat lähteneet mukaan vain siksi, että heidän naisystävillään olisi kivaa. Useammastakin suusta kuului kommentti, että "Nojaa, kyllähän tätä nyt kuuntelee, kun toinen tulee siitä niin iloiseksi".


Vaikka koenkin olevani tosifani, en minkään jokaisesta kappaleesta tykkää. Tämän ymmärtäminen oli pienenä hankalaa ja sen ymmärtäminen on nykyisinkin joillekin vaikeaa. Jos fanitetaan, on pakko tykätä kaikista biiseistä eikä saa sanoa, että joku on kyllä melko kehno viritys - ja näin sitten syntyy niitä kierteitä, että "toi kuuntelee huonoo musaa, kun tykkää sen kaikista kappaleista". Ei minuunkaan iske esimerkiksi uuden levyn En kommentoi ja se herättää lähinnä hilpeyttä radiosta tullessaan, muttei se poista sitä tosiasiaa, että aika monta muuta biisiä uppoo senkin kappaleen edestä. Haluaisinkin siis muisuttaa, että tykätkää rohkeasti sellaisesta musasta kuin tykkäätte, myöntäkää, jos ette tykkää jostain - kukaan ei voi tykätä oikeasta tai väärästä artistista tai bändistä.

Mitä olette mieltä musiikkipohdinnoistani, onko kukaan samoilla linjoilla? :)


P.S. Blogini nyt myös Facebookissa. Käykää tykkäämässä osoitteessa https://www.facebook.com/eemmaot?ref=aymt_homepage_panel




torstai 22. lokakuuta 2015

Kolmen ja puolen euron täydellinen manikyyri

Lupailin jo melkein viikko sitten, että kertoisin teille miun ihanasta minilomasta äitini ja siskoni kanssa, mutta koulukiireet ovat vieneet ihan liikaa aikaa. Nyt kuitenkin voin huokaista harjoittelun suhteen, sillä kaikki opetukset on opetettu ja jäljellä on vain kuusi tuntia lukemaan ja kirjoittamaan opettamisen seuraamista - joten melkein valmista!

Äiti ja Elli tulivat käymään syyslomaviikon alussa ja onnistuin kuin onnistuinkin järjestämään itselleni parin päivän vapaat. Päivät kuluivatkin shoppaillessa, hyvää ruokaa syödessä ja itseämme hemmotellessa! Meillä oli oikein rentouttavat kolme päivää - ja miten ihanaa olikaan tehdä kasvonaamioita ja kynsihoitoja jonkun kanssa eikä yksin!


Kynsihoitoihin saatiin äidin kanssa idea, kun Sokoksella kierrellessämme huomasimme tuon mielettömän hienon keksinnön hyllyssä. Joskus Ideaparkissa minulle tehtiin yhteen kynteen pikainen kynsihoito ja sen jälkeen koitettiin myydä 45 euroa maksava kynsienhoitopaketti, jotta saisin "shaini nailit". Onneksi en ostanut edes pelkkää viilaa kymmenellä eurolla, sillä tämä näppärä viila päätyi kotiin vain kolmella ja puolella eurolla!



Viilan mukana tuli ohjeet täydellisen kynsihoidon tekemiseen - ja mikä parasta, ohjeet näkyvät myös viilassa, jos paketti sattuu hukkumaan. Kynsihoidossa on kuusi vaihetta, joista kaksi ensimmäistä keskittyvät kynnen lyhentämiseen ja muotoiluun. Seuraavissa vaiheissa tasoitetaan ja silotetaan kynnen pintaa, jolloin siitä irtoaa kaikki lika ja pikkuruisetkin lohkeamat ja pärsät hioutuvat pois. Viidennessä vaiheessa kynsi kiillotetaan ja kuudennessa vaiheessa viimeistellään, jolloin pinta jää kauniin kiiltäväksi eikä tarvitse edes lakkaa.


 Lähdin liikkeelle siis kynsien lyhentämisestä ja muotoilemisesta samanmittaisiksi. Viilalla lyhentäminen on yllättävän kätevää, vaikka itse olen aina käyttänyt kynsileikkureita kynsien napsimiseen. Nyt ei haittaa, vaikka sakset unohtuisivat joskus kotiin, jos vain viila on mukana, sillä tämä Lumenen kynsiviila hoitaa senkin hienosti.


Tasoitus ja silottaminen kannattaa tehdä huolella, sillä mitä puhtaampi kynsi on sitä enemmän se kiiltää hoidon jälkeen. Kiillotus vaiheessa kynttä saa hangata puoli minuuttiakin, jotta siitä tulee mahdollisimman kiiltävä. Viimeistelyvaiheessa riittää noin 15 sekuntia korostamaan kiiltoa ja luomaan valmiin vaikutelman. Yllä olevassa kuvassa hoito on valmis ja kuten ensimmäiseen kuvaan verratessa voi huomata, ero on merkittävä.


Äidin kynnet vielä lakkasin, sillä hän halusi niistä värikkäät. Omat kynteni jäivät "vain" kiiltäviksi ja vielä lähes kahden viikon jälkeenkin ne kiiltävät - ei huono sijoitus tämä viila sitten ollenkaan. Ja täytyy sanoa, että lakkakin levittyi ihanan tasaisesti, kun kynnet olivat puhtaat ja tasaiset. Jos manikyyrin tekeminen on näin helppoa, en kyllä ymmärrä, miksi ihmiset edes rientävät kauneushoitoloihin sen vuoksi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! :)

Oletteko te tehneet manikyyrejä kotona ja millaisia tuotteita olette käyttäneet? Onko tämä We care Iconin tuote entuudestaan tuttu?


torstai 15. lokakuuta 2015

Superdieetti starttaa maanantaina!

Sain aivan loistavan idean tänään - ryhdyn Fitfarmin Superdieetille! Superdieetti kestäisi kuusi viikkoa ja 49 euron ohjelma pitää sisällään ohjeet niin ruokailuun kuin treenaamiseenkin. Hinta ei enää kuulosta pahalta siihen nähden, miten suuria muutoksia ihmiset ovat saaneet aikaan.

Neule Vila / Farkut Vero Moda / Kengät KooKenkä
Ajattelin, että kuusi viikkoa ilman herkkuja karkottaisi hyvin myös makeanhimon, josta olen aiemmin maininnut. Lisäksi ei voisi olla niin hankalaa noudattaa tarkkoja ohjeita ruoka-aikojen ja -määrien suhteen, sehän on vain reilu kuukausi - sen jälkeen olisin saavuttanut kuitenkin hienon tavoitteen, johon olen pyrkinyt.


Sitten päähäni pälkähti lukea kokemuksia Fitfarmin dieeteistä ja joukossa oli ylistävien ja tyytyväisten puheenvuorojen lisäksi myös negatiivisia ja pettyneitä lausahduksia. Toiset olivat onnistuneet tiputtamaan viisikin kiloa kuudessa viikossa, mutta dieetin loputtua takaisin oli tullut kaksinverroin kiloja. Totta kai kilojen takaisin tulemiseen voi vaikuttaa omilla ruokailutottumuksillaan ja sanomattakin on selvää, etteivät kilot pysy poissa, jos rutistuksen jälkeen palaa takaisin vanhoihin tapoihin.


Luin myös viestejä, joissa ruokavaliota noudattaneet vannoivat, etteivät milloinkaan koskisi enää raejuustoon tai maitorahkaan - siinä kohtaa muistin, että joutuisin syömään dieetillä rahkaa, tuota tahmeaa mössöä, josta en tykkää. Ja enhän ole koskaan edes maistanut maitorahkaa! Marssin siis luennon jälkeen kauppaan ja ostin purkin kokeeksi mansikkakeiton kanssa; illalla nähdään, tuleeko tästä edes keskinkertaista syötävää.


En halua alkaa inhota mitään ruokaa vain siksi, että saan siitä kuudessa viikossa yliannostuksen. Nyt kun tarkemmin miettii, kuiva kana ja jauheliha ilman kastiketta ei kuulosta varsinaisesti kovin houkuttelevalta - vaikka niiden avulla saavutettaisiin nopeasti parempi kroppa. Ja onko tuo nopeus kuitenkaan lopulta hyväksi? Entäs, jos kilot tulevatkin sitten yhtä nopeasti takaisin. Ja ovathan ihmiset kiinteytyneet ihan tavallisillakin menetelmillä!


Lopulta eksyin Jennin blogiin ja luin hänen kokemuksiaan tehokuurista. Hormonitoiminnan muutokset ja vaihdevuosioireet kaksikymppisenä saivat karvani pystyyn - ei, on varmasti paljon turvallisempia ja yhtä hyviä keinoja kiinteytyä. Lisäksi osalle ihmisistä kuurit eivät vain sovi ja tuloksena on turhautumista ja hukkaan heitettyjä ruokailunautintoja.

Olen käynyt ahkerasti salillla pari kuukautta, mutta tuloksia ei varsinaisesti näy (etenkään tämän viikon jälkeen, kun olen mussutellut yhtä sun toista ja vannonut, että ensi viikolla tällainen herkuttelu loppuu taas..). Päätinkin siis Fitfarmin sijaan ryhtyä Emman ja Mikon superdieetille, jossa ruokavaliosta hukataan herkut lauantaita lukuunottamatta ja silloinkin niitä syödään kohtuudella - ja kierretään vaikka ylimääräinen lenkki hakemassa niitä herkkuja, joita tekee mieli, eikä syödä korvikkeena sitä, mitä sattuu löytymään, koska sillon korviketta tulee syötyä paljon enemmän.


Aion jatkaa salilla käyntiä, koska olen siitä niin innostunut, ja vaikkei ulkoista kehitystä huomaa, näkee sen painoissa, että lihakset kehittyy! Lenkkeilyäkään en unohda minnekään kuten en myöskään tavallista kotiruokaa. Kotiruualla on pysytty hengissä ja jopa tikissä maailman sivun, joten en jaksa uskoa, että kolme desiä vettä sekä pari ruokalusikallista venhäjauhoja pilaavat jauheliharuuan.

Alusta tulee varmasti hankalaa, kun olen tottunut keskiviikkoisin syömään herkkuja katsellessani Jutan ja Vertin superdieettiä (mikä nyt olisi parempaa katseltavaa suu täynnä suklaata?!) ja lopulta makeanhimo iskee kuitenkin viimeistään perjantaina. Koska koulu säätelee kamalasti ruokailuaikoja,on varmasti vaikea syödä tasaisin väliajoin, mutta siihen aion pyrkiä kaikesta huolimatta! Niin ja se, miksi tämä on Emman ja Mikon Superdieetti; täytyyhän minulla olla kotona henkilö, joka vie karkkipussin takaisin kaappiin perjantai-iltana ja lähtee lenkkikaveriksi tihkusateeseen silloin, kun minua ei huvittaisi yhtään!


Alunperin olin tulossa kertomaan miun syyslomasta, jonka sain viettää ihanassa seurassa hemmottelun merkeissä, mutta sitten tämä dieettaus vei kaikki ajatukset, joten kuulette hemmotteluhetkistä seuraavassa postauksessa! :)




lauantai 10. lokakuuta 2015

Vihaaja, rakastaja vai lätkämamma?

Pitkästä aikaa olin katsomassa jääkiekkomatsia ihan paikan päällä ja täytyy sanoa, että tunnelma oli kyllä jännittävä! Kiinnostuin jääkiekosta alakoulussa olympialaisten aikaan, kun Miikka Kiprusoff puolusti Suomen maalia. Heräsin hiihtolomallakin viideltä aamulla tuijottamaan matseja tuon miehen takia. Maalivahti vaihtui moneen kertaan vuosien mittaan, mutta kiinnostus peliin säilyi kuitenkin.

Lajinahan lätkä jakaa mielipiteet lähinnä kahtia; joko sitä inhoaa tai rakastaa - tai sitten on lätkämamma, joka tekee molempia yhtä aikaa. Viimeisimpiin törmäsin tänään istuessani katsomossa heidän vieressään. 


Mistä heidät sitten tunnistaa? Heidän lapsensa saattavat pelata kiekkoa tai mies on kiinnostunut lajista. Lätkämamma istuu katsomossa, räpsii kuvia kentänlaidalla hyörivistä lapsistaan ja jakaa niitä nuorekkaaseen tapaan Instagramissaan pohtien, onkohan kaikki hänen tuttavansa sielä hänen kavereitaan. Lätkämamma ei ymmärrä jääkiekon säännöistä mitään ja hihkuu ja puhisee omituisissa tilanteissa. Lisäksi hän ihmettelee kovaan ääneen esimerkiksi taklaustilanteissa saako noinkin tehdä. Silti hän istuu kiltisti ja valittamatta katsomossa, ja näyttää hyvinkin onnelliselta; täydellistä vaimomateriaalia?


Inhoajat eivät astu lähellekään jäähallia ja irroittavat antenninjohdon seinästä, kun MM-kausi alkaa. Sana paitsio, jäähy tai kiekko saa heidän ihonsa kananlihalle ja kaikki ympärillä olevat kuulevat varmasti, että on typerää katsella peliä, jossa kymmenen miestä luistelee pikkuruisen kiekon perässä, tappelevat maalinedustalla ja paiskovat toisiaan seinään. Inhoaja ei yleensä myöskään muutu tykkääjäksi, koska niin monta vahvaa mielipidettä pitäisi kumota ja se olisi aivan liian noloa. Inhoaja on siis täydellistä lenkki- ja saunaseuraa kisakaudella!

Rakastajat ovatkin sitten oma ryhmänsä, joiden keskuudessa tunteet kuohuvat laidasta laitaan. Innokkaimmat seuraavat jokaisen ottelun ja tietävät tarkalleen, kuka on saanut tehopisteensä mistäkin ja kuka on joutunut jäähylle mistäkin syystä. Peleissä kuuluu iloiset onnen kiljahdukset ja epätoivon huokaukset samalla kun silmät seuraavat tarkkaavaisena peliä. Fanaattisimmat pelaajien vanhemmat sortuvat myös innokkaan seuraamisen ohella epäasiallisuuksiin, huuteluun ja haistatteluun vastajoukkueen pelaajille ja näiden huoltajille - siinä kohtaa kannattaa paeta.


Katselen innokkaasti pelejä, mutta en seuraa SM-kisoja, vain MM-kisat saavat minut istahtamaan sohvalle - ja silloin en haluakaan missata yhtäkään Suomen peliä! Lajin väkivaltaisuutta en ymmärrä kuitenkaan alkuunkaan; osakatsojista hurraa "hienoille taklauksille" ja kentällä näkee monesti turhaa hermojen menetystä ja huitomista. Ei täällä muutkaan vedä kilpailevan yrityksen työntekijöitä tai oman alan kollegoita nyrkillä nenään, jos tämä onnistuu työssään. Peli on peliä ja ammattilaisille työ on työtä - väkivalta ei kuulu kumpaankaan.

Tänään näin erittäin törkeän päätaklauksen lähietäisyydeltä ja koko ottelussa neljä pelaajaa lensi ulos kentältä, olisiko tässä parantamisen varaa? Taidolla pelataan, väkivaltaan ei tulisi turvautua edes silloin, kun taidot loppuvat.

Löytyykö teistä lukijoista vihaajia, rakastajia tai lätkämammoja?




perjantai 2. lokakuuta 2015

Ötökkäpakoja ja rakkautta

Pikkutyttöinä (ja oikeastaan vielä vähän vanhempinakin..) kipitettiin Ellin kanssa vuorotellen toistemme huoneen oville iltaisin ja pyydettiin majapaikkaa seuraavaksi yöksi.

"Nukutko? Voinko mä tulla nukkuun sun lattialle, mun huoneessa on ötökkä."
"Joo, tuu vaan. Tossa on päiväpeitto, voit nukkua sen päällä."


Ötökkä oli teljetty toiseen huoneeseen ja ovi oli suljettu, jotta se ei pääsisi hiipimään sieltä muualle kotiin. Aamulla äiti ja isi löysi jomman kumman nukkumasta lattialla ja tiesivät heti, että hämähäkki, hyttynen tai banaanikärpänen oli mentävä hävittämään toisesta huoneesta. Parasta oli kuitenkin se, että tiimityöllä ja ymmärryksellä olimme pelastaneet kerta toisensa jälkeen toistemme yöunet.


Muutama viikko sitten käytiin Mikon kanssa ensimmäistä kertaa Ellillä ja Nikellä kylässä - heidän ekassa yhteisessä kodissaan. Oli ihana nähdä, miten kauniiksi koti on sisustettu ja miten onnellisilta he näyttivät asuessaan yhdessä. Ja vaikka meitä molempia siskoja vaivaa aika ajoin koti-ikävä, tarvitsemme vain puhelimen tai kulkupelin ja kohta ollaankin taas kaikki samassa paikassa.

On äärettömän arvokasta, että ympärillä on rakastavia ja rakastettavia ihmisiä. Surukseni tiedän ihmisiä, joiden perhesuhteet ovat viilentyneet muualle muuton myötä, mutta meillä ne on kyllä (jos mahdollista) entistäkin tiiviimmät. En voi kuvitellakaan, etten joka ilta soittaisi vanhemmilleni ja laittelisi viestejä Ellille. Ja joka kerta odotan kaikkien rakkaiden näkemistä ihan älyttömän paljon!


Lisäksi olen mielettömän onnellinen siitä, että ollaan Ellin kanssa löydetty rinnallemme ihanat miehet. Vaikka pienenä on kiusoiteltu toisiamme kilpaa toistemme ihastuksista ja yritetty salata ne toiselta, nyt voimme jakaa iloiset hehkutukset toisemme kanssa. Tuntuu, että me neljä ollaan tunnettu vaikka kuinka ja kauan, ja että me ollaan hyvä tiimi. Meillä on hauskaa ja mukavaa yhdessä, se on pääasia.



Kuvat on napattu juurikin tuolta yökyläreissulta, kun sain mahdollisuuden kuvailla tätä söpöilevää pariskuntaa oikein ajan kanssa. Olen onnellinen, että minulla on perhe ympärilläni ja niin monta muuta rakasta ja tärkeää ihmisitä!


P.S. Kyllä, lähettelemme vieläkin toisillemme watsappeja, jos olemme yksin kotona ja jokin ötökkä hyökkää kotiimme - sisko osaa aina puolustaa ja jakaa tuskan. Ja tämä ei päde pelkästään ötököihin, sisko on aina samalla puolella ja pitää toisesta huolta.