maanantai 31. elokuuta 2015

Aamuaurinko ja auringonlasku - mikä olisikaan kauniimpaa

Aamu- ja ilta-aurinko on suosinut valokuvaajaa viime päivinä. Yleensä blogistani löytyy paljon tekstiä kuvien rinnalla, mutta nyt ajattelin jakaa teille tunnelmia viime päiviltä ihan vain kuvien muodossa. Kertokaa, mitä tykkäätte! :)










lauantai 29. elokuuta 2015

Työt ja opiskelu haittaavat juhlintaa

Fuksivuonna viinaan menevämmät vanhemmat opiskelijat painottivat, että "Älkää nyt ottako paineita mistään töiden tekemisestä. Opiskeluaika on ainutlaatuista ja siitä kannattaa nauttia". Samaiset ihmiset myös muistuttivat, että opiskelemme siksi, että meillä on seuraavat viisikymmentä vuotta aikaa tehdä töitä. Toisaalta, opintotukihan tulee tilille joka kuukausi ja opintolainaakin saa nostettua ihan kiitettävästi vuoden aikana - miksi siis vaivaamaan itseään.


Olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien enkä etenkään yliopiston alettua halunnut muuttaa suunnitelmaa. Olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin, omaan asuntoon ja rahaa kului erilailla, kun maksettavana oli vuokra, ruuat, laskut ja muut mukavuudet. Lisäksi aikaa töiden tekemiselle tuntui riittävän yliopistossa - ja niinhän sitä riittääkin. Ihmettelinkin kovasti, miten nämä vanhemmat opiskelijat kuluttavat kaiken sen vapaa-ajan, mitä heille opiskelujen jälkeen jäi.

Minulla on ollut aina hyvin joustavat esimiehet ja heidän kanssaan on ollut helppo neuvotella työajoista - yleensä tärkeintä on ollut, että työt tulee tehtyä. Sumplimalla työaikoja sopivammiksi ja vaihtamalla joitakin harjoitusryhmiä, olen onnistunut työskentelemään noin 15-20 tuntia arkipäivinä koulun lisäksi. Parhaimpina viikkoina puhutaan jo yli 30 tunnista.


Kyllä, kitinää olen saanut myös kuulla. Eniten hämmästyttäviä lausahduksia ovat varmaankin olleet, että "Pitäisi vähän miettiä, onko työnteko vai opiskelu tärkeämpää" ja "Mikset käy ikinä opiskelijabileissä?". En ole töissäkäymällä laiminlyönyt opintojani laisinkaan; kaikki kurssit olen suorittanut hyvin, jopa kiitettävin arvosanoin. Tämä ehkä liittyykin seuraavaan seikkaan; työpäivän jälkeen en lähde enää ryyppäämään ja "pitämään hauskaa".

Samat ihmiset, jotka valittavat siitä, etten istu jokaisella luennolla - mitä en tekisi muutenkaan, sillä opin kirjoittamalla ja tekemällä, en kuuntelemalla - lintsaavat aamutunteja maatessaan kotona krapulassa. Mikon opettaja olikin osuvasti tokaissut vastaavassa tilanteessa, että "Siinä kohtaa, kun juhliminen haittaa opiskelua, alkaa olla jotain pielessä". Minä juhlin silloin, kun on aihetta juhlaan - harvemmin sitä löytyy keskiviikkoiltana ennen torstaiaamun kello kuuden herätystä.


Toinen taho, joka ei tykkää siitä, että opiskelijat tekevät töitä on Kela. Kela rajoittaa työntekoa asettamalla rajoja, joiden vuoksi työnteon kannattavuutta pitää arvioida aina uudelleen. Itse kuitenkin pidän tärkeänä, että tekee töitä, jos siihen vain suinkin on mahdollisuus. Antaahan se työnantajallekin paremman kuvan, kun ei soita lokakuussa pomolle ja sano, että "sori, nyt en voi tulla jouluksi töihin tai menetän tuet". Tietenkin Kelan olisi hölmöä maksaa tukea, mikäli opiskelija tienaisi yli tuhat euroa kuukaudessa, mutta mikäli opinnot etenevät ja energiaa ja viitseliäisyyttä on tehdä töitä, ei siinä pitäisi olla ongelmaa.


Tietenkään läheskään kaikki ei-töissäkäyvät eivät kuluta vapaa-aikaansa pullo kainalossa tai muuten vain lusmuile, mutta tämä esimerkki kuvasti omaa hämmennystäni fuksivuoden alussa. Haluaisinkin tällä postauksella kertoa opintojaan aloitteleville, että aikaa koulupäivän jälkeen kyllä jää myös työnteolle - riippuen tietysti alasta. Itseään ei pidä ajaa loppuun, vaan aikaa täytyy myös jäädä rentoutumiselle, mutta eipä siitä taskurahan täytteestä ole haittaakaan, jos jonain viikonloppuna haluaa pulahtaa kylpylän lämpimiin altaisiin lepuuttamaan aivojaan ja lihaksiaan!

Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää?


torstai 27. elokuuta 2015

Olen ylpeä itsestäni ja myönnän sen

Olen ylpeä itsestäni - ja sen myöntäminen on tärkeää, kunhan ylpeys ei nouse päähän. Eihän suomalainen tietenkään osaa huudella puolitutuille olevansa ylpeä karistamiensa kilojen määrästä, antamastaan työpanoksesta tai suorittamistaan opinnoista, mutta edes itselleen se pitäisi pystyä sanomaan. Ja mielellään vielä niille läheisillekin ihmisille, jotta joku muukin voisi iloita kanssasi!



Sanoin viime lauantaina katsoessani peiliin ennen kauppaan lähtöä, että "vitsit, mie oon kyllä ylpee itestäni". Maanantaista saakka olin unohtanut herkut ja kuluttanut mutusteluun varatun ajan liikuntaan. Niin hassua kuin se olikin, Malttamaton-Emma palkittiin ja lauantaiaamuna epäsäännöllisestä ruokailurytmistä, höttöhiilareista ja herkuista luopuminen oli aiheuttanut turvotuksen laskemisen ja vaatteet näyttivät oikeastaan aikas kivoilta päällä!


Sanojen lausuminen ääneen tuntui yhtä aikaa täysin oikealta ja toisaalta kehujen kalastelulta, sillä pyörähtelin tietenkin samantien Mikon edessä "katsokatso" ilmeellä. Mutta mitä sitten? Täytyyhän minun iloita kehityksestä, koska se kannustaa jatkamaan valitulla tiellä. Eikä se nyt varsinaisesti huonolta tuntunut, kun toinenkin myönsi huomaavansa eron!


Ylpeys saattaa kuitenkin muodostua myös kompastuskiveksi. En ihmettelisi yhtään, vaikka lauantain jälkeen olisi tullut fiilis, että "näinkö helppoa se kiinteytyminen onkin, viikon jälkeen näkyy jo tuloksia, taidanpa vähän löysätä ja popsia pari pussia karkkia". Näin on käynyt useammin kuin kerran. Tällä kertaa olin kuitenkin päättänyt pysyä suunnitelmassani, ja vaikka tiesin, ettei seuraavana lauantaina välttämättä huomattavissa olisi yhtä paljon kehitystä, kuukauden päästä tilanne voisi jo olla erilainen.


Jos välillä ei myöntäisi olevansa ylpeä itsestään, olisiko lopulta mihinkään tyytyväinen? Toivoisin, että jokainen pienin askelin harjoittelee olemaan ylpeä omista saavutuksistaan. Se kohottaa melkoisesti itsetuntoa ja tsemppaa suurempien tavoitteiden saavuttamisessa. Itse harrastan myös toisten puolesta ylpeänä olemista ja muistan myös sanoa sen toisille. Haastan jokaisen lukijan sanomaan viikossa ainakin yhteensä kolme kertaa "Olen ylpeä sinusta" ja "Olen ylpeä itsestäni".

Onko itsestään ylpeänä oleminen ylpeilyä ja itserakasta? Osaatko myöntää, että olet onnistunut jossakin?

P.S. Olen ylpeä, että mahduin tuohon ihanaan kukkamekkoon ystäväni häihin menessä! :)






keskiviikko 26. elokuuta 2015

# Boyfriend tag

Useammasta blogista olen jo bongannut näitä boyfriend tageja ja innoissanihan minäkin halusin sellaisen toteuttaa. Pienen suostuttelun jälkeen Mikko täytteli kyselyn ja tässäpä teille paljastuksia miusta!


1. Jos hän katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
Joku saippuasarja (salkkarit,UP,serrano yms.) 

Jepjep, ei epäilystäkään! Rakastan hömppäsarjoja <3

2. Minkä kastikkeen hän valitsee  salaattiinsa?
Valkosipulikastike! :P

Namnamnam :)))

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?
maksalaatikko? (tai on kai niitä muitakin,keitot tsm.) 

Hmmm, tuli ainakin selväksi, mitä meillä ei koskaan ole tarjolla :D

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hä



n tilaa?
Ei ainakaan etanoita :D hampurilaisateria amarillossa vois olla kova sana! Ja drinkkinä jotain mansikkaista.

Kyllä, hyvin Mikko tietää miun ruokamieltymykset!


5. Mikä on hänen kengänkoko?
38-39 olettaisin?!

Nappiin meni! :) Talvella pitää mahtua tillukkaat töppöseen!

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
Postimerkkejä,tai sit jotain askartelujuttuja (tarroja tsm.) 

Postimerkkejä löytyykin jo useampi kirjanen :) Askartelutarvikkeetkin on ihania ja niitä pääsinkin onneksi viikonloppuna hyödyntämään, kun 19 korttia sekä 5 uutta skräppisivua valmistuivat!

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Jotain makeita herkkuja (mut onneks on herkkupäivät! ) :D

Tässähän tulee kaikki paheet ilmi... 

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Kevyttä,mieluusti suomalaista ja aina paranee jos on jonkun sortin teini-idoli 

Vai teini-idoli! :D Antti Tuisku ja Robin nyt sattuvat vain laulamaan hyvin ;)

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Romanttiset "hömppäleffat" ! :)

Niimpä! Voisin joskus tietenkin yrittää laajentaa tätä elokuvamakuani, mutta pieni askel kerrallaan. Pari Varesta olen jo katsonut!


10. Minkä väriset silmät hänellä on?
Siniset (ehkä helpoin kyssäri!)

Jag, det stämmer! :)


11. Kuka on hänen paras ystävä?
Jos itseä ei lasketa nii varmaan Laura

Oon onnekas, kun miulla on niin monta älyttömän ihanaa ja rakasta ystävää - ja ystäviä, jotka ovat pysyneet rinnalla, vaikka olen muuttanut monen sadan kilometrin päähän ja toisaalta heitä, jotka ovat tehneet Joensuusta entistä enemmän kodin! <3 :)

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
näsäviisastelu ehken :p

Mutta sehän tarttuu! Liekö kummalta kummalle.. :D

13. Missä hän on syntynyt?
Tampereella jossain sairaalassa jonka nimeä en muista 

Tayssissahan minä :)

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Mansikoita ja kermavaahtoa ja karkkeja ja strösseileitä päällä :P

Parin viikon päästä on miun 21 vuotta ja 1 kk päivä, vinkvink! ;)

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
Käsitöiden tai blogin päivityksen!

Ah, niin parasta! Käsitöiden ja blogin kanssa aika vaan hurahtaa!


16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Kirjoittaa,olla tukena ja kuunnella :)

Awww <3


17. Mikä on oudointa, mistä hän pitää?
Ei tule mitään totaalisen outoa mieleen..

Hyvä! Edes Antti Tuiskun Hei ho paita pois -biisi ei päässyt tälle listalle :D

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Puhelin,käsilaukku (melkein aina) ja särkylääke

Kyllä vain! En tiiä mitään inhottavampaa, kun lähtee jonnekin tarkoituksena viettää hauska päivä ja ensimmäisen tunnin jälkeen alkaa särkeen päätä. Särkylääke on niiin must!


19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Jos ei osaa päättää jotain asiaa :D

Joskus se saattaa hieman kismittää... Onneksi itse aina päätän niin nopeasti kaiken.. :D

20. Entäs piristymään?
Lähellä oleminen,hemmottelu yms..

Niimpä! <3 :)


21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
ei nyt mitään erityistä henkilöä/ryhmää tule mieleen :D

En miekään oikein tiiä! Ehkä Venla Savikujaa, jolla on terve näkemys liikunnasta ja hyvinvoinnista - ei mikään nipo, muttei laiskakaan! :)


22. Millainen hän on tyttöystävänä (avovaimona)?
Paras mahdollinen! <3 

Awwwww, miulla on maailman ihanin mies <3


23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
Syksyllä 2012,kun tuli kyläilemään viikonlopuksi :)

Ja se olikin aikas jännää! Mutta kuuden tunnin junamatkan aikana ehti miettiä kaiken monta kertaa läpi :D Ja aivan ihanat ihmisethän siellä oli vastassa :)

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
En nyt keksi mitään villityksiä! :D

En harrasta sellasia!

25. Millainen on hänen kotilook?
Joku toppi/t-paita ja höntsyt (college-housut)

Ah, kuulostaapas rennolta työvaatteiden ja farkkujen jälkeen!

Tuliko uusia paljastuksia miusta? :D




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Anonyyminä saa sanoa mitä vain



"Ne kuvasi sua eilen kuiskien
ja ne laittoi sen pätkän kiertämään
Anonyymit ja nimimerkit sua taas
nöyryyttää"


Omana kouluaikanani kiusaaminen rajoittui lähinnä porukan ulkopuolelle jättämiseen, supatteluun ja vihjaileviin, mutta ilkeisiin kommentteihin. Uusi sukupolvi on kuitenkin nokkelampaa porukkaa ja kiusaaminen on saanut kymmeniä ja taas kymmeniä uusia muotoja, joista valitettavasti ei ole tietoa luokanopettajilla, vanhemmilla kuin ei meillä tulevilla luokanopettajillakaan. Aihe tuntuu tällä hetkellä hyvin ajankohtaiselta, sillä koulut ovat alkaneet pari viikkoa sitten ja itse pääsen ensi viikon jälkeen perusharjoitteluun alakouluun.


Kiusaamisenhan täytyy tapahtua mielellään aikuisten silmiltä piilossa ja uhri on saatava uskomaan, että kantelua ei katsota hyvällä, vaan siitä saa palkkioksi entistä kurjempia koulupäivä. Anonyymien kiusaajien mahdollisuudet ovat laajentuneet erilaisten pikaviestimien, blogien ja muun sosiaalisen median ansiosta - ja näistä opet ja vanhemmat ovat usein ihan pihalla.

"Tiedän et se hajottaa,
sydämesi musertaa
Joku laumasielu haukkuu sua taas
Tiedän et se hajottaa,
tiedän et se satuttaa,
kun ne huutelee ja kiusaa sua taas
Mut koita vielä hetki jaksaa"



En ole itse joutunut milloinkaan koulukiusaamisen uhriksi enkä ole kiusaamista myöskään itse harrastanut. Tuhansien muiden tavoin olen kuitenkin todistanut kiusaamistilanteita ja tuntenut oloni hyvin epämukavaksi. Näin vanhemmalla iälläkin uudessa porukassa kiusoittelun ja kiusaamisen erottaminen on tehnyt tiukkaa, josta hyvänä esimerkkinä toimii tilanne, jossa työkaverilleni lauottiin kaikenlaisia kurjia lausahduksia. Hetken kuunneltuani keskustelua totesin, että "te ootte ilkeitä", minkä jälkeen kaikki repesivät nauramaan ja työkaverinikin sanoi, että "kyllä he saavat ihan samalla mitalla takaisin". Mutta mistäs minä sen olisin uutena kesätyöläisenä tiennyt.. Mutta parempi näin!



"Ne netissä pyörii sua pilkaten
ja ne julkaisee feikkijuttujaan
Anonyymit ja nimimerkit mitä vaan
tehdä saa"

Blogin puolella olen kuitenkin törmännyt ilkeisiin kommentteihin, jotka on toisinaan naamioitu hyvinkin "ystävällisiksi". Voin vain kuvitella 12-vuotiaan nuoren tytön lukemassa blogiinsa tulleita kommentteja, jos joukossa on yksikin samanlainen kommentti kuin omissani on ollut. Omalla kohdalla olen ratkaissut ongelman kommenttien valvonnalla sekä pakollisella tunnistautumisella kommentoitaessa. Kuitenkaan kommenttien valvonta ei juurikaan auta, koska ilkeät kommentit tulee kuitenkin luettua - vahingossa tai tarkoituksella.

Kommentithan usein on niiltä tutuilta ihmisiltä, joilla on jotain hampaankolossa. Nimimerkit saattavat olla etunimi-sukunimi -yhdistelmiä, salanimiä tai pelkkiä anonyymi-profiileja. Oma blogini tuntui olevan oikein tulilinjalla viime syksynä saman henkilön taholta, joka valitettavasti paljasti itsensä jokaisella nimimerkillä itsekseen - tuttuhan hän varmaankin oli.


Alun järkytyksen ja huvittuneisuuden jälkeen aloimme ystäväni kanssa jakaa näitä kommentteja - yhteinen ärsytys, nauru ja päivittely saivat kommentit jäämään omaan arvoonsa. Mutta mitä tekisi tässä kohtaa nuori, epävarma ja surullinen lapsi? Tuskin ainakaan osaisi ottaa asioita näin kevyesti, koska tiedän, että ilkeät kommentit satuttaa, vaikka ne kuinka ottaisi huumorilla - mutta sehän kiusaajien tarkoitus onkin. Nuoria ei voi kieltää myöskään bloggaamasta, jotta heille ei tulisi ongelmia, koska monille bloggaaminen on tärkeä harrastus ja kaiken lisäksi se on kirjallisesti ja visuaalisesti hyvin kehittävää toimintaa. Kiusaaminen pitäisi saada kitkettyä pois myös netistä, mutta en usko niin käyvän kovinkaan nopeasti - valitettavasti.


Olen aiemminkin kirjoitellut ylenpalttisen tietotekniikan käyttämisestä opetuksessa ja tulevana opettajana haluaisinkin tuoda esiin myös niitä negatiivisia puolia teknologian ja rajattoman internetin käytöstä. Innostuin tästä aiheesta jopa niin paljon, että olen ehkä vihdoin keksinyt, mistä teen kandini!

Millaisia ajatuksia teillä on anonyymistä nettikiusaamisesta? Onko teidän blogiinne tullut ikävää kommenttia, jonka tarkoitus on vain loukata ja miten olette asiaan suhtautuneet?





perjantai 21. elokuuta 2015

Näillä vinkeillä eroon sokerikoukusta!

Rakastan sokerinamuja, kirpeitä karkkeja, tulisia salmiakkeja ja raikkaita jäätelöitä. Voisin hyvinkin elää pelkillä sokeriherkuilla koko päivän, sillä ne jos mitkä vievät näläntunteen pois. Niin, näläntunteen, eivät niinkään nälkää.

Edellisessä postauksessa pohdin terveellisemmän elämän aloittamisen hankaluutta ja lupasin, että jaan teille vinkit, jotka ovat auttaneet ainakin itseäni vierottumaan makeanhimosta. Totean kuitenkin heti kärkeen, että lukiessani näistä vinkeistä, en uskonut niiden tehoon. Nyt täytyy myöntää, että tarkoin niitä noudattamalla sokerihimo katoaa kuin katoaakin. Vinkkejä on kertynyt matkan varrella monesta lähteestä, mutta mikäli haluaa lukea aiheesta, suosittelen Pirjo Saarnian Irti makeanhimosta -kirjaa, joka perehtyy aiheeseen hyvin laajasti.


#1 Tasainen ateriarytmi
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, 3-4 tunnin välein syöminen on omiaan vähentämään makeanhimoa. Kun maha on täynnä, ei tee niin paljon mieli herkkuja - ja ainakaan niitä ei tule syötyä tyhjään mahaan!

#2 Syö herkkuja vain täysinäiseen mahaan
Itselleni tämä oli aivan uusi juttu; jos näläntunteen yllättäessä popsii suklaapatukan, sokerikoukku pahenee entisestään. Mikäli makeaa syö vain täyttävän aterian jälkeen, keho ei opi tahtomaan makeaa heti pienenkin nälän yllättäessä.

#3 Syö monipuolisesti joka aterialla
Väitteet siitä, että hedelmä on hyvä välipala, voidaan unohtaa. Hedelmä nostaa verensokeria ja pian on taas nälkä. Jokaisella aterialla tulisi kiinnittää huomiota monipuolisuuteen; aamupalaksi nautittu kaurapuuro marjoilla jättää helposti nälkäiseksi, mutta puuron ja marjojen sekaan heitetty raejuusto auttaa nälkää pysymään pidempään poissa.



#4 Syö hyviä rasvoja
En ole koskaan oikeastaan kiinnittänyt huomiota rasvojen laatuun, koska yhtä kaikki, rasvahan on huono juttu ja sitä pitää välttää. Saarnian kirja kuitenkin kannusti minua tarkkailemaan erilaisten rasvojen määrää ruoka-aineissa. Mikäli alle kolmasosa rasvasta on tyydyttynyttä eli pahaa rasvaa, tuote on vielä suhteellisen terveellistä. Näin on esimerkiksi pähkinöiden kanssa, joissa on paljon rasvaa, mutta lähes kaikki siitä on hyvää rasvaa.

#5 Unohda lohdutusjätski
Makeanhimo voi olla myös opittua, jolloin tietyissä tilanteissa alkaa tekemään mieli herkkuja. Itse ainakin rankan päivä jälkeen saatan ajatella "ansaitsevani kasan herkkuja", jolloin kaikki stressi unohtuu karkkien myötä. Näin ei vaan saisi käydä, koska sitten herkkuihin tukeutuu liian usein - aina on hyvä syy herkutella!


#6 Älä kanna karkkikippoa sohvalle
Saarnio neuvoo, että kaikki syöminen tapahtuisi pöydän ääressä, jolloin elokuvaherkuttelu jäisi vähemmälle. Itse en kuitenkaan usko tähän. Jos olen vakaasti päättänyt, että syön herkkuja vain kahdesti viikossa, haluan kyllä nauttia niiden syömisestä - vaikka se olisikin illalla sohvalla Jutan superdieettejä katsellessa.

#7 Syö herkkuja hyvällä omalla tunnolla
Kun herkuttelet, herkuttele. Älä pode huonoa omaatuntoa syömisestä, sillä silloin siihen jää helpommin koukkuun - kaikki kiellettyhän on kivaa. Älä syö liian usein, mutta aloita vähentäminen pikku hiljaa. Esimerkiksi itse yritän vähentää herkkujen syöntiä pariin kertaan viikossa, mutta Pepsi Maxin nauttimisesta näiden aikojen ulkopuolella en kanna huolta, kaikki aikanaan.

Onko teillä joitain muita hyviä vinkkejä? :)


torstai 20. elokuuta 2015

Kun karkit maistuvat - miksi terveellisemmän elämän aloittaminen on niin vaikeaa?

Kesä ja grilliherkut - ja irtojäätelöt, juhlien juustokakut, huvipuistojen jäähilejuomat, spontaanisti ostetut keksipaketit, lauantaikarkit, kesäpäivän siiderit ja ties mitkä herkut romuttavat suunnitelman terveellisemmästä elämästä, jota epähuomiossa tuli keväällä suunniteltua.

Toukokuussa vannoin elämäntapamuutoksen nimeen, joka pitäisi sisällään enemmän liikuntaa, enemmän kasviksia ja vähemmän herkkuja. Kestihän sitä reilun viikon ennen kesän ensimmäisiä juhlia, joissa sai puputtaa mahan täyteen kakkuja, keksejä ja piirakoita. Tästä voimaantuneena aloitin muutoksen uudelleen - ja taas tuli juhlat, rääppiäiset ja sen jälkeen ajattelinkin jo, että "noh, mitäs väliä sillä oikeastaan on, jos syön vielä vähän herkkuja tänäänkin, kun jo neljä päivää on tullut mussuteltua".


Minkä vuoksi aloittaminen ja vauhtiin pääseminen on niin kovin hankalaa? Vaikka sunnuntai-iltana ajattelee, että tämän päiväinen heseateria jäikin sitten viimeiseksi vähään aikaan ja illalla telkkaria katsellessa huvennut karkkipussi oli viimeinen tällä erää, maanantai-iltana haaveilee jo pannukakkuvuorista ja mansikkahillosta.

Olen malttamaton, makeanystävä ja heikko sanomaan herkuille ei - siis jokaisen personal trainerin unelma asiakas, mikäli sellaisia käyttäisin. Haluaisin nähdä ruokailutapojoen ja liikuntatottumusten muuttamisen vaikutuksen mielellään jo heti ensimmäisen päivän ja korkeintaan ensimmäisen viikon jälkeen. En myöskään osaa kieltäytyä, jos joku tarjoaa jotain hyvää naposteltavaa - ja toisinaan jopa ujuttaudun tilanteisiin, joissa tällainen mahdollisuus olisi, koska "jos joku tarjoaa, niin eihän siitä nyt voi kieltäytyä". Tunnen itseni vallan mahdottomaksi..


Viime viikonloppuna katsoin kalenteria ja totesin, ettei lähikuukausina ole tulossa juhlia tai muitakaan hyviä tekosyitä ylenpalttiselle herkuttelulle, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tämän viikon olen keskittynyt tasaiseen ateriarytmiin, monipuoliseen ja täyttävään ruokaan, liikuntaan ja herkkuhimon hallintaan. Ja arvatkaa mitä; se on onnistunut! Olen myös huomannut jo niitä toivottuja vaikutuksiakin, vaikka aloittamisesta on vasta neljä päivää. Kun syö tasaisesti ja riittävästi, herkkuja ei oikeastaan tee edes mieli ja vaikka liikunta tuntuukin välillä pakkopullalta, tulee siitä onnistunut fiilis, kun suoritus on takanapäin.

Makeanhimosta eroon pääseminen on ehkä kaikista haastavinta, sillä helposti sorrun mussuttamaan herkkuja tilanteissa, joissa olen tottunut niin tekemään. Tällä hetkellä maha kurnii ja miettiessäni, mitä tänään tekisimmekään vapaapäivän kunniaksi, ei mieleen tullut lenkkeily. Suunnittelin, kuinka mukavaa olisi löhähtää sohvalle karkkikipon kanssa katselemaan Serranon perhettä. Mutta ei. Sitä virhettä en tee!


Luin Pirjo Saarnian kirjan Irti makeanhimosta noin kuukausi sitten, koska tällaisia "katsellaan Serranon perhettä karkkipussin kanssa" hetkiä tuntui löytyvän liian usein. Ajattelin, että jos aiheesta on kerran kirjoitettu kirja, jonkun on täytynyt tutkia tätä ongelmaa - ja mikä parasta, jollakulla muullakin on ollut sama ongelma! Ajattelinkin seuraavaan postaukseen koota teille vinkkejä, jotka itse olen todennut toimiviksi.


Onko teillä kokemuksia makeanhimosta tai elämäntaparemonteista? Mikä kannustaa teitä eteenpäin ja estää vanhoihin tapoihin sortumiset?



keskiviikko 19. elokuuta 2015

En palkkaisi tuputtajaa, parhaita kaveruksia enkä stadilaista

Kun kaupan kassa ei vaivaudu kohottamaan katsettaan ovesta saapuneen asiakkaan suuntaan eikä työkaverukset omalta hihittelyltään kerkiä palvelemaan asiakkaita, on jotain pahasti pielessä.

Tänä kesänä olen saanut todella vaihtelevaa palvelua eri kaupungeissa ja liikkeissä. Siskoni ja äitini merkonomiopintoja seuranneena voin sanoa, että työnantajien kannattaisi pitää enemmänkin sellaisia työhaastatteluita, joissa kokelaat joutuvat oikeasti palvelemaan oikeita asiakkaita - varmasti alkaisi jyvät erottua akanoista.


Kesällä oltiin porukalla kaupungilla Joensuussa ja järjettömän jäätelöhimon iskiessä päätettiin piipahtaa paikallisessa jätskipaikassa. Jäätelöhimo ei kuitenkaan päässyt sammumaan, sillä seistyämme kymmenisen minuuttia tiskillä, myyjät eivät olleet edes tervehtineet meitä. Molemmat huomasivat saapumisemme, mutta kumpikaan ei noteerannut meitä mitenkään. Lukuisten yritysten jälkeen luovutimme ja marssimme ulos liikkeestä todeten, että "mitähän asiakaspalvelua tämäkin on". Oltiin kyllä todella hämmästyneitä, miten asiakaspalvelutyöhön oli päässeet tuollaiset henkilöt.

Aiemmassa postauksessa kerroinkin meidän risteilystä. Lähdettiin Tampereelta Helsinkiin Onnibussilla ja haluttiin, että satamaan olisi hyvin aikaa siirtyä. Sekä meno- että paluumatkalla piipahdettiin kauppakeskuksissa kuluttamassa aikaa. Hämmentävää oli, ettei myyjät edes tervehtineet, kun asiakas astui kauppaan saati tarjonneet apuaan eksyneelle ostostelijalle. Yleistää ei sovi kuitenkaan liikaa, sillä teleoperaattoreiden kaupoissa sain ihan hyvää palvelua!


Näiden kahden esimerkin perusteella pohdin kuitenkin, miten asiakaspalvelutyöhön voidaan palkata tuppisuita ja kaveruksia, joille työnteko toimii juorujen vaihtopaikkana. Suomi on pullollaan työttömiä - ja työttömiä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen edes jonkin työn ja sitten työpaikan napanneet arvostavat sen pysyvyyttä näin vähän.

Kolmas asiakaspalvelutilanne tapahtui tänään, kun rohkenin kolmen vuoden jälkeen lähteä ostamaan uutta kännykkää itselleni. Olin jo kauppaan mennessä miettinyt sopivia vaihtoehtoja, mutta yllättäen myyjä tietenkin keksi vielä paremman vaihtoehdon. En kuitenkaan lämmennyt tälle tuntemattomalle Huaweille ja ilmoitin haluavani tutun ja turvallisen Samsungin. Myyjä vielä varmisti, olinko nyt ihan varma, koska tämä Huaweihan olisi ollut paljon parempi valinta ja muistutti vielä, että en varmasti tulisi katumaan, jos en valitsisi Samsungia.


Jos tuputtaminen olisikin jäänyt tuohon, en olisi tuohtunut varmaan laisinkaan. Myyjä kuitenkin keksi jatkuvasti vielä myyntihetkelläkin syitä siihen, miksei minun pitäisi ostaa haluamaani puhelinta. Hän näytti jopa melko tympääntyneeltä, kun en suostunut vaihtamaan valintaani (varmaan olisi saanut itse provikat siitä Huaweista..). Jep, tämän kokemuksen perusteella "hyvä myyntitykki" ei olisi myöskään minun yritykseni työntekijä - tosin, eipä minulla ole yritystäkään, mutta vinkkinä vaan yrittäjille!

Onko teille tullut vastaan tietyntyyppisiä asiakaspalvelijoita, jotka saavat karvanne nousemaan pystyyn?


maanantai 17. elokuuta 2015

Vår kryssning till Stockholm

Olen viettänyt ihan ihkaoikeaa kesälomaa ensimmäisen kerran pariin vuoteen. Yllätyin itsekin, kun kesän alussa ilmotin töihin, että elokuussa lomailen viikon - ja pian päätinkin, että laiskottelen toisenkin viikon. Ja täytyy sanoa, ettei palkaton loma ole haitannut tippaakaan, koska olen nauttinut jokaisesta vapaahetkestä ja tehnyt paljon sellaisia juttuja, joita ei koskaan arkielämässä ehdi kunnolla tekemään.

Rakkaan ystäväni häiden tanssinnan jälkeen ehdittiin Mikon kanssa käydä Särkänniemessä hurvittelemassa ja ihailemassa pikkudelfiinejä. Ellin kanssa napattiin pojat mukaan ja lähdettiin ostosparatiisi Ideaparkkiin päiväksi (ja voitte uskoa, että sieltä löytyi yhtä sun toista, kun pitkään aikaan en ollut shoppailemassa käynytkään..). Suuri odotus palkittiin myös, kun ostettiin uusi auto, jolla päästiin huristelemaan kauniissa kesäpäivissä. Viikko huipentui kuitenkin risteilyyn ruotsinlaivalla, jolta löytyykin paljon kuvamateriaalia, olkaa hyvä!



Lähdettiin matkaan Silja Serenadella, jolla olin pienenä käynyt lukuisia kertoja ja nauttinut suunnattomasti risteilyistä (nyt tosin leikkihuoneen sijaan viihdyin paremmin kaupoissa ja ruokailemassa.. :D) . Aurinkoinen sää suosi meitä koko reissun ajan ja Helsingin taaksejäämistä olikin ihana ihailla laivan kannelta lämpimän merituulen puhaltaessa lomafiilistä korkeammalle.


Saatiin risteily todella edullisesti iskän lahjoittaman etusetelin ansiosta, mutta istuttuamme Buffet-ravintolan ruokalistan edessä totesimme, ettei se ehkä ollut meitä varten. Seisovasta pöydästä olisi pitänyt pulittaa 41 euroa ja lopulta listalla ei edes ollut niin paljon syötävää, että koko rahan edestä olisi voinut hyvillä mielin mussuttaa. Päädyimmekin Mundoon syömään ah-aina-niin-hyviä lihapullia kermakastikkeella ja perunamuusilla, nam! <3



Ilta kului leppoisasti tanssiravintolassa, shoppaillessa ja kauniita maisemia ihaillen. Vaikka Joensuussakin meillä on jokinäkymä ikkunasta ja kauniita auringonlaskuja näkee usein, oli merellä vielä aivan omanlainen tunnelmansa, kun aurinko painui horisontin taakse.


Aamupala on saatava buffetista, siitä ei ole epäilystäkään! Tarjolla oli ihan kaikkea mahdollista ja useamman lautasen saikin pöytään kantaa ennen kuin maha oli niin täynnä, ettei sinne olisi mahtunut enää murustakaan. Tosin tankkaaminen kannatti, koska Tukholmassa ei nälkä totisesti päässyt yllättämään!



 Tukholmassa hypättiin metron kyytiin ja ajeltiin Sergelin torille, missä meille avautui suuret shoppailumahdollisuudet. Onneksi olin kuitenkin Ideaparkissa jo ostostellut kaikenlaista, ettei kaikki kruunut kuluneet ensimmäisessä kaupassa.. Sergelin torilta ei ollutkaan pitkä matka vanhaan kaupunkiin, missä en ollut koskaan käynyt. Oli hienoa nähdä uusia maisemia (ja kuninkaanlinna tietysti!!)  ja päästä kuvailemaan rauhallisille pikkukaduille.

 Laivalla päätettiin kuluttaa viimeiset kruunut tuliaisiin ja ruokailemiseen. Olin huolissani, että mitäs jos meille jää niitä pieniä kruunuja, joita Forex ei suostu vaihtamaan takaisin euroiksi. Näppäränä tyttönä yritin käyttää kruunuja niin, että ruokailuun säästyisi juuri oikea määrä ruotsin rahoja. Naurahtaen toiminnalleni erään liikkeen myyjä totesi kuitenkin helpotuksekseni, että laivalla sai maksaa euroilla ja kruunuilla sekaisin mielin määrin.. Ei huono keksintö!





Reissu oli kokonaisuudessaan aivan ihanan rentouttava ja muistorikas. Onnekseni saan viettää vielä tämän viikon vapaalla, joten blogin puolellakin lomani pitäisi näkyä tiheämmän postaustahdin merkeissä!

Miten te olette kuluttaneet vapaapäivänne kesällä? :)