torstai 29. lokakuuta 2015

"Ope ei syö kouluruokaa, koska se ei ole ravitsevaa"

Luokanopettaja valvoo oppilaiden kouluruokailua, opettaa heitä käyttämään ruokailuvälineitä oikein ja kannustaa maistamaan erilaisia ruokalajeja. Valvonnan ohessa opettaja toivoo saavansa syötyä itsekin, joten hän kaivaa laukustaan eiliseltä päivälliseltä jääneen kirjolohipalan ja perunamuusin, jonka kippaa raikkaan fetasalaattinsa viereen. Oppilaille on tarjolla nugetteja, kumiperunoita ja kesäkurpitsasalaattia.

Koulussa on sääntöjä, joita kaikkien tulee noudattaa tai niillä ei ole mitään merkitystä. Miten opettaja voisi siis pakottaa kolmasluokkalaisen syömään nugetteja ja kesäkurpitsasalaattia, jos open lautasella komeilee lohifile ja perunamuusi? Opettaja on monelle roolimalli ja mallia hänen tulisikin näyttää kaikissa arkipäivän tilanteissa - myös ruokailussa. Onko väärin jättää ruokailussa syömättä ja nauttia ateria myöhemmin - tai nauttia ateria, jonka on tuonut kotoa?


Kouluruoka on pahaa eikä edes erityisen ravitsevaa. Sen lisäksi ruokailu on opettajalle kallista ja ellei sinäkään aikana ruokaansa saa syödä rauhassa, mitä järkeä sitä on ostaa? Olen inhonnut pienestä pitäen kouluruokaa eikä se näin vanhemmiten ole muuttunut yhtään sen paremmaksi. Tietenkin koulujen väleillä on eroa, mutta tasalaatuisen puisevaa se on joka paikassa.

Varmasti, jos joku entinen opettajani lukisi tämän postauksen, hän muistaisi, että olin se oppilas, joka valitsi kaikista pienimmän perunan ja otti puolikauhallista kastiketta kaveriksi - ja lopulta levittelin ruuan lautaselle niin, että alunperin otettu ruoka näytti vain tähteiltä suuremmasta annoksesta. Paitsi puuro-, kalapyörykkä ja mustamakkarapäivinä söin kaikkien muiden päivienkin edestä - puuroakin upposi helposti viisi lautasellista!


Näiden kukkukuorma-annostenkin jälkeen nälkä kuitenkin hiipi jo puolentoistatunnin päästä takaisin. Vaikka kalapyöryköitä olisi syönyt useammankin ja perunoita olisi ollut kaverina kiitettävästi, valmisruoka ei vie nälkää pois kovinkaan pitkäksi aikaa. Miksi ihmeessä haluaisin opettajana maksaa monta euroa valmisruuasta, joka ei täytä eikä maistu.

Moni on sanonut, että kouluruokahan on niin hyvää ja monipuolista - kotona kuulemma lapsena vain tungettiin valmisateria mikroon päivällisaikaan. Olenkin siis tottunut aivan liian hyvään! Meillä oli jo lapsenakin aina itsetehtyä, monipuolista, maukasta ja ravitsevaa ruokaa, joka täytti mahan ja sai hyvälle mielelle. Olen syönyt valmisaterioista elämäni aikana vain jauhelihaperunasoselaatikkoa ja pinaattikeittoa - ja niitäkin vain siksi, että kinuamalla sain ne kaupasta joskus mukaani.


Olen kiitollinen äidille siitä, että hän on jaksanut tehdä hyvää ja terveellistä ruokaa, koska se taito ja halu on siirtynyt myös minulle omaan elämääni. En vieläkään ruokaile koulussa, sillä ruokien ravintosisällöt ovat välillä hyvinkin kyseenalaisia ja edelleenkin ruoka on vähintäänkin puolivalmisteista tehtyä. Mieluummin pakkaan mukaan omat eväät ja ruokailen isommat ateriat kotona yhdessä Mikon kanssa - mikä on muuten myös taloudellisempaa. Kouluruoka maksaa meillä 2,35e, mikä ei kuulosta paljolta, mutta kuukaudessa se tekee jo 47 euroa, millä laittaa yhden jos toisenkin isomman satsin jauhelihakastiketta, että riittää seuraavallekin päivälle.


Opettajana aion puolustautua hyökkääviä vanhempia ja oppilaita vastaan sillä, että opelle on taloudellisempaa syödä omia eväitä. Tietenkään en lähde lapsille kertomaan, ettei valmisruuat ole mielestäni ravitsevia ja että inhoan kouluruokaa ylipäänsä - siinä täytyy olla esimerkillinen ja kertoa, että myös ope on maistanut kaikkia ruokia ja edelleen ollaan elossa. Kuten olen aiemminkin sanonut, ruuasta kuuluu nauttia ja sen eteen teen mielelläni isomman annoksen lohta kuin pupellan valmisnugetteja, jotka eivät ole ravitsevia.

Mihin ruokailijakuntaan kuulutte? Onko opettajan pakko syödä kouluruokaa?




14 kommenttia:

  1. Ma oon sun vastakohta - oon aina tykannyt kouluruoasta, vaikka kotonakin on joka ilta odottanut se hyva, monipuolinen ja ravitseva itsetehty kotiruoka. En oo koskaan tormannyt kumiperunoihin, mita nyt pari kertaa perunassa on ollut musta plantti, mutta ma oon kylla kouluruoan puolella. Etenkin nyt taalla maailmalla kaipaa suomalaista ilmaista, oikeasti hyvaa kouluruokaa ihan urakalla - paivittainen hamppari/pitsapalanen kaakaolla alkaa kyllastyttamaan, etenkin kun sille on latkaisty kolmen dollarin hintalappu.

    Mutta sun tilanteessa soisin varmaan itsekkin omat evaat, koska oon niin pihi. Eihan toi 2,35 euroa oo summa eika mikaan, mutta pidemmalla aikavalilla tilanne on vahan eri. Yhdessa vaiheessa Norwegianin kautta paasi lentamaan yhdensuuntaisesti Lontooseen samalla hinnalla, kun sulla maksaisi kuukauden ruoat koulusta ostettuna..

    katiannausa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun vastakohtia löytyy varmaan useampikin! Uskon kyllä, että pallon toisella puolella alkaa kaivata ihan tavallista kouluruokaa kaiken sen pikaruuan rinnalle - joka vaikuttaa olevan vieläpä kiitettävän hintaistakin!

      Oho, ompas tuo lentolippuasia mielenkiintoinen! Täytyy sanoa, että kyllä siinä kohtaa jo alkaa miettimään ruuan hintaa - etenkin, kun olen melko nirso juuri tuollaisille laitosruuille. Ja toisaalta opiskelijana hinta on tällä hetkellä tuo, mutta opettajat saavat työssään pulittaa koululounaasta varmasti vielä isomman summan! :(

      Poista
  2. Vitsi. Kiva kun tulit kommentoimaan mun blogiin, koska oon jo pitkään metsästäny sun blogia, mutta en muistanut osotetta! Bloggasin siis jo aikaisemmin, mutta päätin tehdä kokonaan uuden, kun vanha blogi ei tuntunut enää omalta. Ihanaa päästä taas seuraa, mitä sulle kuuluu, koska olin jo aikasemmin sun blogin vakkarilukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mie muistelinkin, että siun nimimerkki kuulosti kovin tutulta - ja myös kasvot näytti epäilyttävästi siltä, että olen ne ennenkin nähnyt! Hienoa päästä seuraamaan sinuakin uuden blogisi parissa :)

      Ja kiva, että olet tykännyt blogistani ja löysit nyt sen uudelleen, tervetuloa vain! :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! Mutta ihan totta on kyllä, että kouluruoka ei täytä. Itse olen pyrkinyt syömään koulussa ruuan saadakseni mahdollisimman monipuolisen lounaan halvahkoon hintaan (2,05€), mutta ennen koulupäivän loppua on jo karmiva nälkä. Itse kanssa onneksi saannut kotoa saakka tottua siihen, että koulun jälkeen on aina illemmalla toinen lämmin ateria, johon itsekkin pyrin näin aikuisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on kyllä totta, että saahan aterialla salaattia, lämmintä ruokaa ja leipää, että sen pystyy koostamaan monin tavoin :) Mutta lohdullista, että joku muukin jää siitä nälkäiseksi, ehdin jo lapsena miettiä, onko minulla pohjaton vatsalaukku - saati sitten nyt aikuisena! :D

      Poista
  4. Mä en ole koskaan perehtynyt kouluruoan ravintoarvoihin sen pahemmin, mutta makuasiat on hallussa! Mä olen aina tykännyt kouluruoasta, tai noh, en aina, mutta kyllä sitä söi. En voi sanoa maistaneeni koskaan sellaista ruokaa, joka olisi ihan oikeasti pahaa, ellei maksalaatikkoa lasketa. Mielestäni kouluruoka tuomitaan varsinkin nuorten keskuudessa ihan väärin perustein, mutta se on ihan ymmärrettävää kun sen ruoan alkuperästä ei tiedetä kauheasti. Meidän koulussame oli aikoinaan budjettina n. parikymmentä senttiä per annos. Sillähän ei kauhean monipuolista gurmeeruokaa tee, mutta tarpeeksi täyttävää ja mukiinmenevää, jolla pärjää sen päivän. Ymmärrän, ettei siitä kehtaa maksaa itse, mutta oppilaiden tulisi kyllä laittaa suut suppuun ja nauttia se ilmainen ruoka, vaikka sitä ei ole maustettu tai valmistettu kuin itse haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parillakymmenellä sentillä ei kyllä ihmeitä taiota! Ja totta kai, pitäisihän siitä olla kiitollinen, että sellainen mahdollisuus on, kaikissa maissa ei todellakaan ole, kuten aiemmin jo todettiin pallon toiselta puolelta.

      Meillä itseasiassa oppilaskunnassa tehtiin ratkaisu siihen, että kouluruokaan saataisiin makua! Hankittiin maustekorit ruokalaan - mutta sikailuksihan se meni ja ne poistettiin.. Eli joukko pilasi taas ihan itse mahdollisuutensa saada ruokaansa enemmän toivomaansa makua :(

      Poista
  5. Minä olen töissä opena ammattiopistossa ja thank god ei tarvitse valvoa kenenkään ruokailuja :D. En todellakaan söisi kouluruokaa, vaikka olisin alakoulussa opena. Minulla on aina omat eväät mukana ja niiden makroihin saan itse vaikuttaa :).
    Eli mielipiteeni; open ei tarvitse syödä kouluruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, että jollain opella on tuo kanta! :) Miusta aikuisena täytyy jo saada valita, mitä syö ja milloin - ruokailun vahtiminen ei liene helpointa ei ala- kuin ammattikoulussakaan..

      Poista
  6. Ihan sama mun puolesta syökö opettaja kouluruokaa vai ei, mutta itseäni enemmänkin ahdistaa ajatus kouluruoasta ja siitä että opettaja kyttää vierellä kun sitä sapuskaa pitäisi syödä. En ole koskaan ollut kouluruoan ystävä ja viimeinen niitti mun ahdistukselle sitä kohtaan oli se, kun ala-asteen opettajani suorastaan väkisin syötti sen mulle kun en halunnut syödä. Tehostaen sitä pienillä lauseilla kuten "Afrikassa lapset kuolee nälkään ja sä et syö ruokaasi" tai "sä syöt, tai sä itket ja syöt".
    Sain ennen paniikkikohtauksen jos en tiennyt mitä mun lautasella on, tai jos suussa ruoka maistui epämiellyttävältä. Yhdistän sen samantien kouluruokailuun. Nykyään noita kohtauksia on vähemmän kun itse teen ruokani, mutta monta vuotta meni siihen että syynäsin todella tarkkaan jos söin vaikka esimerkiksi äidin tekemää ruokaa. Kouluruokalaan en ole suostunut menemään kolmannen luokan jälkeen, vasta jos mut on sinne pakotettu ja silloinkin otin vain vähän, levitin ruoan lautaselle tai piilotin taskuuni ja heitin ruokailun jälkeen roskiin. Harmillista.

    ♥: Jasmin N | littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluruokamuistosi kuulostaa todella kammottavalta! Miten ihmeessä tuollaista on päässyt edes tapahtumaan :( Miusta, jos oppilas ei syö, kannattaa olla ennemmin yhteydessä kotiin kuin kaataa ruokaa toisen kurkusta alas - ihan vastuutonta toimintaa tuollainen!

      Ihanaa, että olet pääsemässä pikkuhiljaa traumoistasi eroon, mutta varmasti tuollaiset muistot on kamalia ja saa etenkin pienen ihmisen karttamaan kouluruokaa ja muuta teollisesti tehtyä ruokaa vielä aikuisenakin!

      Poista
  7. Mielenkiintoinen juttu! Itse olen aineenope, eikä minun tarvitse oppilaiden kanssa lähteä syömään, kuten ehkä luokanopen. Meillä eletään perheessä muutenkin kanarialaisessa päivärytmissä, eikä siihen tosiaankaan kuulu ruoka yhden- kahdentoista aikaan päivällä. Minä vienkin aina omat eväät (leipää ja hedelmän).

    Minulla ei ole mitään kouluruokaa vastaan, olen elänyt sillä elämästäni ensimmäiset 24 vuotta, koska äitimme on koulun keittäjä (nyt jo eläkkeellä). Hän ei ollut meidän koulussamme keittäjänä, enkä siksi syönyt koulupäivän aikana hänen ruokiaan, mutta tiedän niitäkin testanneena, että hänen koululaisille tekemänsä ruoat maistuivat kotitekoisille ja erittäin hyvälle. Toki kouluruoan laatu ja maku riippuu aina paikasta ja tekijästä, varsinaisesti yleistää ei voi.

    Minun mielestäni ei luokanopenkaan tarvitse syödä, vaan voi vedota esim. valvontatehtäviin. On myös totta, että se syö vuoden aikana huomattavan summan palkasta.

    Taidanpa jäädä seurailemaan blogiasi, tervetuloa halutessasi myös vastavierailulle paivansateenmenninkainen.blogspot.fi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi ja siitä, että jätit blogisi osoitteen, tulen pikapuoliin vastavierailulle! :)

      Kyllä, kouluruuan taso vaihtelee hyvin paljon paikasta, keittäjistä ja määrärahoista riippuen. Omana alakouluaikanani keittäjällämme ei ollut mitään tekemistä ruuan kanssa, sillä se kuljetettiin styroksilaatikoissa keskuskeittiöltä meille, siksi ehkä olen törmännyt myös niihin kumiperunoihin.. Ihanaa, että äitisi koulun lapset saavat hyvää ruokaa, se on suuri etu! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)