SOCIAL MEDIA

torstai 14. elokuuta 2014

Kirpparilöytöjä(kö)

Istun parvekkeella nauttien raikkaasta ulkoilmasta, lohkoperunat paistuvat uunissa ja netti toimii pitkästä aikaa. Olen huomannut, etten vietä kauheasti aikaa tietokoneen parissa, joten netin toimimattomuus ei ole sinänsä ollut ongelma. Laskut on kuitenkin maksettava ajallaan, kursseille ilmoittauduttava ja blogiakin päiviteltävä, joten olen ikionnellinen, että edes Mikon läppäri toimii ulkona, pöytäkoneestani puolen metrin paksuisten seinän sisäpuolella ei ole kauheasti iloa surffailuun..

Aika kuluu ihan hujauksessa; vastahan muutettiin uuteen kotiin ja sen jälkeen olen kerinnyt täyttää jo pyöreitä vuosia ja kotikin alkaa tuntua ihan tuikitavalliselta kodilta, koko ajan ei tietoisesti varo jotain. Lisäksi olen alkanut miettiä, pitäisikö alkaa luopua joistain tavaroista ja vaatteista joita ei enää oikeasti käytä. Sain tori.fi:ssä myytyä vanhat rullaluistimeni ja tällä hetkellä myynnissä on työtuoli, jolle sillekin näyttää olevan kysynytää. Olisi mahtavaa saada vähän kaappeihin tilaa ja hankkiutua eroon joistakin vanhoista vaatteista.


Eilen oli aivan mielettömän kaunis auringonlasku. Aurinko värjäsi koko taivaan ihan oranssin, punaisen ja vaaleanpunaisen sävyihin. Aikani ihastelin sitä ikkunasta ja totesin, että olisi ihana mennä nappaamaan pari kuvaa, vaikka oikeasti siihen aikaan olisi postitytön pitänyt jo marssia nukkumaan! Lähdettiin kuitenkin joelle kuvaamaan ja muutama ihana otos tallentui muistikortille. Ehkä hieman myöhästyttiin, mutta hyviä kuvia sieltä vielä sai :)


Mutta vielä palailisin siihen vaatteiden myyntiin netissä. Onko teillä kokemuksia tori.fi:ssä, nettikirppiksillä, blogikirppiksillä tai muilla vastaavilla myynnistä tai ostamisesta? Kuinka hyvin vaatteet tekevät kauppansa, jos niitä ei pysty sovittamaan ja ne täytyy lähettää postissa?

Itse olen vähän sellainen myyjä, että mieluummin pistän sellaisen hinnan tuotteelle, jolla se varmasti menee kaupaksi, mikäli haluan oikeasti päästä siitä eroon. Ihan oikeille kirppiksillekin hinnoitellessani tavaraa huomaan, että mieluummin laitan ali- kuin ylihinnan lappuun.


Nyt vihdoinkin sen myönnän, minulla on aivan järkyttävästi vaatteita ja mietinkin, että ehkä pitäisi pitää hieman taukoa shoppailusta. En kyllä muista, koska viimeksi ostin jonkin vaatteen (ellei juuri nelly.comista ostamiani legginssejä lasketa.. :D), mutta silti, tämän linjan pitäisi jatkua! Kauhistuttavalta kuulostava, mutta toisaalta varmaan ihan toimiva on, että kun ostaa jonkin uuden vaatteen, pitää heittää jokin vanha vaate pois tai viedä kierrätykseen. Tällä tavoin vaatteita ei pääse kasaantumaan ja pölyttymään kaappien hyllyille!

Kuulisin mielelläni teidän nettikirppiskokemuksia etenkin vaatteiden osalta :)

-Emma-
tiistai 5. elokuuta 2014

Uuden kodin sisustus!

Vihdoinkin kaikki tavarat ovat löytäneet oman (tämän hetkisen) paikkansa! Perjantaina töiden jälkeen aloitimme muuttopuuhat joen toiselle puolelle, mutta kulutimme siihen vain viisi tuntia, koska olihan takana rankka työviikko ja Mikkokin oli vielä näkemässä kaveriaan. Ja tietysti minun piti saada viettää viimeinen ilta keskustan kämpässä itkua tihrustaen ja suklaata syöden!!


Uusi asuntomme on ihana! Kaikki on ihan uutta, puhdasta ja käyttämätöntä! Kyllähän siihen puhtauteen ja käyttämättömyyteen liittyy tietenkin riskinsä, sillä jokainen kolhu ja tahra näkyy valkeissa pinnoissa ja vuokraisäntämmekään tuskin on kovin onnellinen, mikäli kolhuja syntyy. Muutossa pitikin olla hirmu tarkkana, ettei sohvat ja pöydät kolahtele seiniin, mutta onneksi säästyimme kolhuitta :)

Koko asuntoa en lähde blogin puolella esittelemään, se on kuitenkin turvapaikkani, oma koti, joten jaan siitä teidän kanssanne pieniä paloja.


Asuntomme koostuu siis pikkuruisesta eteisestä, yhdistetystä keittiöstä ja olohuoneesta, makuuhuoneesta sekä melkoisen suuresta parvekkeesta. Olen ikionnellinen, että kaikki tavaramme mahtuivat huoneistoon, koska aluksi näytti melko pahalta. Ostin aikanaan todella suuren sohvan, joka tosin näytti kaupassa aivan sopivalta opiskelijapoksiin, mutta sittemmin olen huomannut sen olevan kookas, mutta mikäs siinä, mukavahan se on loikoilla, kun on tilaa! :)

Parveke on hieman lyhyempi kuin aiemmassa asunnossamme, mutta ainakin metrin leveämpi, jonka ansiosta se tuntuu todella tilavalta! Maisemat nyt eivät vielä varsinaisesti ole kovin kehuttavat, kun talon ympäristö on täynnä rakennusrojua ja työkoneita, mutta eiköhän se parin vuoden sisään siitä kaunistu! Ja lisäksi parvekkeen toisesta päästä näkee joelle, samoin kuin makuuhuoneen ikkunasta, mikä on tosi kiva juttu veden kauneutta rakastaville ihmisille!


Ja tähtisauna! Saunastakin näkee joelle ja hämäriin talvi-iltoihin löytyy luksusta katossa olevasta "tähtitaivaasta" :) Ensimmäisenä iltanahan se sauna oli jo lämmitettävä, vaikkei näillä helteillä suoranaisesti kaipaa lisää lämpöä :D Saunan lisäksi kylpyhuoneemme on todella tilava, joka on huima muutos edelliseen, jossa nipinnapin mahduimme harjaamaan hampaat yhtä aikaa. Nyt tilaa osaa arvostaa, kun sitä on, mutta ei sitä aiemmin niin paljoa edes kaivannut!


Väritykseltään koko asunto on valkoinen ja sanoinkin, että äkkiä täytyisi saada verhot ikkunoihin, ettei kaikki näytä niin ylivalkoiselta! Makkariin on suunnitelmissa laittaa edellisestä asunnosta mukana tulleet vaaleansiniset sivuverhot, mutta keittiöön täytyisi hankkia uusi kappaverho, koska vanha on auttamatta liian lyhyt.

Seinien rei'ittäminen on kiellettyä, joten harmaita hiuksia on tuottanut myös seinien tyhjyys. Haluaisin edes jonkin taulun ripustaa seinälle, koska siitä tulisi mukavasti väriä ja kodikkuutta, mutta ilman nauloja ajatus tuntui mahdottomalta. Sitten keksin ripustaa yhden tauluista verhonipsuihin roikkumaan ja kun riittävän moneen nipsuun siiman laittoi, alkoi taulukin pysyä nätisti seinällä :) Hätä keinot keksii! Enää ongelmana on, miten ripustaa kello seinälle..


Kokonaisuudessaan tykkään kodistamme paljon! :) Vielä pitää hankkia joitakin tarpeellisuuksia, kuten suihkuun lattialaappa, saunaan lämpömittari ja tietokoneelle uusi tuoli. Sovittelimme tietokone pöytää olohuoneeseen ja kun vihdoin löysin sille mukavan paikan, huomasin, että tuoli on niin iso, ettei se mahdu pöydän alle ja siten se esti näkyvyyden sohvalta telkkariin. Eli tuoliostoksille mars!

Mitäs tykkäätte pikku yksityiskohdista? :) Ja olisiko vinkkejä tuon tavallisen seinäkellon seinälle ripustamiseen?

-Emma-