SOCIAL MEDIA

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kuulumisia :)

Viikko on mennyt sellaisessa hujauksessa, että oikein ihmettelen, mihin olen kaiken ajan kuluttanut! Torstain supersiivouspäivän jälkeen olikin ihana ryhtyä viikonlopun viettoon, johon kuului niin uusia kuin vanhojakin tuttuja, hyvää ruokaa, ajelua, lenkkeilyä ja mukavaa yhdessä oloa! :) Ja toiminpa sunnuntai-iltana ihan kaupunkioppaanakin tällä huisalla kokemuksellani Joensuusta, kun kaverini Ylöjärveltä poikkesi ohi ajellessaan keskustan Cumulus-hotellissa. :) Onneksi ei ollut ylikultturelli kaveri, joten ihan riitti kierrätys keskustan ympäristössä!

Sunnuntaina mulle iski myös ensimmäistä kertaa hirmunen ikävä! Tuli kertakaikkisen tyhjä olo, kun istahdin hiljaisessa kämpässäni yksin sohvalle: kaikki tärkeet ihmiset tuntu olevan järkyttävän kaukana musta. Ja mikä oudointa, edes suklaa ei pelastanut, ja se oli ihka ensimmäinen kerta, kun Fazerin sininen ei saa hymyilemään edes hitusen!


Aamulla kaikki näytti kuitenkin valoisammalta, eihän ikävän kanssa eläminen ole lainkaan mahdotonta :) Onhan tähän maailmaan keksitty niin puhelut, tekstarit, facebookit ja skypet, jotta yhteydenpito on vaivatonta ja helppoa :) Lisäksi illalla katselin kesätauolta palannutta Uutta Päivää ja niinkuin moni varmasti tietää, sitä on kuvattu Tampereella ja Ylöjärvellä, joten oli kiva nähdä tuttuja maisemia :) Tuttujen maisemien kunniaksi postauksen kuvatkin ovat Tampereen ja Ylöjärven suunnalta.


Lähes jokainen, jolle soitan tai jonka kanssa tsättäilen kysyy, etteikö mulla ole täällä tylsää. Ehei, mulle ei ole kertaakaan kerinnyt tulla tylsyyshetkeä, aina olen keksinyt jotain tekemistä! Ja en tarkoita tekemisellä sitä, että olisin aina istahtanut koneelle dataamaan :D Tykkään tästä kaupungista ja kiertelemällä alan jo pikkuhiljaa hahmottaa, mistä pääsee minnekin ja kauanko kestää mennä paikasta A paikkaan B.


Toinen juttu, mihin kiinnitetään huomiota vanhojen tuttujen kanssa on, onko mun puhetapa muuttunut. Ainakaan vielä en myönnä puhuvani siusta ja miusta, mutta kyllä iltasin minuu väsyttää sen sijaan, että mua väsyttäis.. Ainakin toisinaan! Eikä se murre pääse millään tarttumaan viikolla, kun pääasiassa en juttele kenekään "paikallisen" kanssa puhumalla puhumalla. Viikonloppuna alko kyllä ajatuksen tasolla joitain sanoja jäädä mieleen, kun itse olin ainut, joka tamperelaisittain höpötti :D Tosin, viikonloppuna kylään tuleva siskoni on erittäin kiitollinen siitä, että koulu ei ole alkanut ja puhun sille kotoisasti. Kuulin nimittäin, että hän ei todellakaan kestä, kun alan puhua samalla tavalla kuin muut joensuulaiset :D


Eilisestä vielä sen verran, että päätin kerrankin panostaa kynsiini! Yhteen aikaan lakkasin niitä harva se ilta ja äitini huomauttikin jo, että onko niitä pakko koko ajan värjätä, että ne alkaa kärsiä moisesta :D Ja kyllä ne varmaan vähän kärsikin, koska kynnet tuntu liuskottuvan koko ajan ja sen seurauksena myös katkeilevan. Nyt pidin pitkän tauon kesän aikana ja se teki todellakin hyvää :) Täytyy sanoa, että lakkaukset näyttävät paljon kivemmilta sormissani kuin tuossa kuvassa.. :D


Nyt voikin alkaa pikku hiljaa odotella, että siskoni saapuu kaverinsa kanssa perjantaina tänne viikonloppua viettämään! :)

-Emma-

11 kommenttia :

  1. oi, kivat kynnet !

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kirjotat ihan älyttömän hyvin!!:)


    http://iiratuuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Siulla on kivan omaperänen tyyli ja tosi hieno ulkoasu tällä blogilla(:!!

    VastaaPoista
  4. oi ku oot kaunis! :) upee blogi :>

    http://ttomorrowisjustamystery.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Sun banneri on ihana! ja oot niin kaunis c: ja blogissa sun kuvat on tosi kivoja! i like!

    http://millionlittlepiecess.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. oi ihana banneri :3

    http://lockedoutofheaveeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. hieno banneri ja kiva postaus! :)
    http://juliachicindie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja hauska nähä, et bannerista tykätään, kun se sai ensin vain huonoo palautetta! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)